Viikinkejä ja pelastustoimenpiteitä
Heinäkuussa 2017 D täytti 40 vuotta ja vei mut Sumatralle, mentawaille! Matka sinne tarkoitti lentoa Jakartaan, lentoa Padangiin , ja vielä 14 tunnin yölaulautta jonka jälkeen tunnin pikavene.
Olin pukeutunut pitkiin vaatteisiin, vaikka hiki virtasi. Halusin kunnioittaa paikallista uskontoa, enkä missään nimessä aiheuttaa hämminkiä. Kuitenkin, paikalliset teinipojat salakuvasivat mua ja aikuiset tunki lapsiaan mun syliin valokuvia varten.
Matkanjohtajamme Sunny meidän onneksi vähän ihastui ”valkoiseen enkeliin” ja antoi meille koin syömän kapteenin hytin.Sinne mut loppumatkan ajaksi teljettiin ja käsky kävi: ”älä avaa ovea kenellekään”. Laivalla ei ollut käytössä-olevaa vessaa, puhumattakaan huveista. Siltikään meillä ei ollut valittamista. Paikalliset olivat laivan alakannella isossa tilassa kasaan taitettujen pahvilaatikoiden päällä. Sinne edes D:llä ei saanut olla mitään asiaa.
Vihdoin perillä ja mikä paikka! Postikortti maisemia, turkoosia vettä, vaarallisia eläimiä, viidakkoa! Viikko meni hujauksessa. Surffattiin ja kalastettiin, uitiin ja syötiin.
Paikka oli viimeisen päälle rakennettu surffausta varten. Surffareista pidettiin hyvää huolta. Ruokapöydät notkuivat herkuista, live kamerat huoneissa näyttivät reaaliaikaista kuvaa surffispoteista, oli hierojia ja joogaa. Tällä saarella oli vain 19 vierasta, me mukaan lukien. Iltaisin me kaikki keräännyttiin majapaikan ruokailutilaan ja katsottiin tv:stä sen päivän kuvia ja videoita.
Tässä vaiheessa mä olin vielä Täysin aloittelija omassa surffauksessa. Onneksi saaren edustalla oli pieni surf break nimeltä fish fingers. Mulle täydellinen paikka harjoitella! Sinne pääsi pienen laguunin yli kahlaten laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikaan sinne piti kauhoa.
Kovin montaa kertaa en sillä reissulla päässyt harjoittelemaan, mutta toiseksi viimeinen harjoittelukerta on vielä mielessä kuin eilinen päivä. D oli luvannut viedä mut surffaamaan iltapäivällä omien aaltojensa jälkeen. En ollut täysin tyytyväinen päätökseen, joten toiminnan naisena päätin lähteä yksin. Vinkki, suorastaan sääntö: Älä koskaan surffaa yksin!
Pulikoin tunnin verran ja muutaman aallon taisin saadakin kiinni auttavasti. Huh, kun raskasta. Päätin lähteä laguunin yli takaisin resortille.Jotenkin se virtaus vaikutti vähän kovalta, laskuvesi oli muuttumassa nousuvedeksi. Mittailin laguunin leveyttä. Okei, n. 10 metriä!
Hyppäsin laudan päälle ja kauhoin vettä kaikkein mulle annettujen oppien mukaan: yy kaa koo…apua miksi mä ajauduin virran mukana?Kauho kovempaa huusi ääni mun päässä! Ei auta, pysyn siltikin paikoillani vaikka kauhon kaikilla voimilla. En pääse eteenpäin. Herrajumala!
Käsivarret huutaa hoosiannaa, päässä sumenee. Mitä D nyt sanoisi? Mitä se on opettanut? apua en mä muista?! Ehkä jalat ylttää pohjaan? Kokeillaan! Hengitä! Rauhoitu! Ei, ei tästä tuu mitään, Mä ajaudun avomerelle APUUUUAAAAA!
Huusin varmaan kun Pirkka-Pekka Petelius vanhassa sketsissä: A-PU-VA! Help, help heeeeeeeelp!
Kohta laaguunin toisella puolella mies huitoikin jo mulle, että apua on tulossa ja samassa moottorivene jo kurvasi mun eteen. Voi ei, ne varmaan ajattelee että oon ihan uimataidoton hyypiö!
Joku poliisin vaatteisiin pukeutunut paikallinen kysyy ”you Tired, yeh?” Ja koittaa kiskoa mua veneeseen.
En tiedä mistä sain vielä voimia tiuskia, mutta egoni karjaisi ”näpit irti, pääsen sinne veneeseen itsekin”! No en päässyt! Hävetti, itketti, vitutti. Miten tyhmä olinkaan. Meinasin hukkua matalaan laguuniin typerällä aloittelijoiden Soft Top laudallani! Mä oon nolo! Ja tyhmä! Ja surkea surffaaja!
Muutama tunti siinä meni hävetessä… vihdoin oikeiden surffareiden vene karautti laiturille ja D loikkasi juoksujalkaa kysymään että mitäköhän on tapahtunut, kun kukaan ei hänelle kerro muuta kun että Jo on kunnossa! Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?! Itkuhan siinä tuli,kun kerroin mitä olin mennyt tekemään.
Käytiin läpi kaikki ne virheet yksitellen mitä tilanteessa tein ja D kävi kädestä pitäen kiittämässä mun pelastajia. En ihmettele vaikka olisi antanut niille rahaakin…kyllä niin maireina olivat pojat loppuviikon. Seuraavana päivänä jouduin vielä käytännön testiin.
D vei mut laguuniin nousuveden aikaan ja mentiin tilanne ihan käytännössä läpi ettei mulle jäisi traumoja. D:hän on itse kuin kala vedessä. Uskomatonta miten niinkin suurikokoinen ihminen voi olla sulava ja luonteva vedessä.
Vaikka vähän panikoin vielä seuraavana päivänä, niin tiedän että me ei sellaiseen merihätään jouduta jossa D ei osaisi toimia. Mun oma turvallinen merileijona! Ja ei enää ikinä yksin surffaamaan!
Sain tältä reissulta lempinimen ”viikinki”. Koska kuulema olen joskus kun raju viikinki ja teen mitä haluan, oli se fiksua tai ei. Taistoon!
Loppuloma me otettiin vähän iisimmin ja resortin työntekijät teki mun pyynnöstä yllätyksenä synttärikakun D:lle. Toivoin suklaata ja Oijoi miten ihana siitä tulikin! Kakun päälle oli askarreltu sokerimassasta rastapäinen tyyppi, palmu, aaltoja ja surffilauta. Nimi oli kirjoitettu ”Dwanye” , Paras suklaakakku ikinä! Synttäri-illalle sattui vielä ihana Bbq illallinen ulkona. Mahtava päivä, mahtava loma!
