Artun ensimmäinen junamatka
Olipa kerran pieni poika nimeltään Arttu Hermanni.
Arttu on kolme vuotta vanha ja hän pitää erityisen paljon paloautoista, vihreästä väristä, legojen ohjekirjoista ja junista. Eräänä päivänä Artun kummitäti Kaisa päätti viedä pojan junalla Porista Vammalaan Herra Hakkaraisen taloon.
Tuona aamuna Arttu heräsi puoli seitsemältä, puki reippaasti vaatteet päälleen eikä millään malttanut odottaa kello kymmentä, sillä silloin juna vihdoinkin lähtisi.
Äiti pakkasi Artun kerhoreppuun neljä sämpylää joissa oli vihreää kurkkua, kaksi vihreää pillimehua, vihreitä viinirypäleitä ja värikkäitä autokeksejä (joista Arttu söi vain vihreät.)
Lisäksi repun sivutaskuun sujautettiin vähän rahaa, joilla Arttu voisi tuoda pikkusiskoilleen Elsalle ja Annille tuliaisia retkeltä.
Juna-asemalla oli tosi jännittävää! Kun Kaisa ja Arttu saapuivat asemalle ei juna ollut vielä raiteilla. Niinpä Arttu tähyili junaa, eikä aikaakaan kun se jo puksutti paikalle.
Juna oli tosi suuri ja piti aika kovaa meteliä, joten Arttu ajatteli että on hyvä pitää Kaisaa kädestä kiinni. (Ettei Kaisaa vain pelottaisi liikaa!)
Vihreä veturi veti perässään monen montaa sinistä vaunua ja Arttu ja Kaisa kiipesivät niistä yhteen.
Niin matka kohti Herra Hakkaraista ja muita Koiramäen kavereita sai vihdoin alkaa!
Junan ikkunasta näkyi paljon kivoja asioita. Suuria ruskeita tavaravaunuja, vihreitä metsiä ja värikkäitä piirustuksia talojen seinillä.
”Mitä noi on”, kysyi Arttu.
”Ne on Graffiteja”, vastasi Kaisa.
”Miten joku on piirtänyt seinään vaikka äiti ja äijä on monta kertaa sanonut ettei niin saa tehdä?”, mietti Arttu ihmetellen.
(Ei kerrota kenellekään, että Artun (vapaamielinen) täti kertoi tässä vaiheessa, että välillä talojen seiniin voi vaikka maalata. Ainakin jos kukaan ei ole näkemässä.)
Junan puksuttaessa eteenpäin Kaisa ja Arttu hööpöttelivät, eikä matka tuntunut ollenkaan pitkältä.
Ennen eväiden syöntiä Arttu sai myös ihka oikean junalipun partasuiselta konduktööriltä, joka kulki harppovin askelin pitkin käytävää ja tarkisti ettei junaan vahingossa ollut eksynyt jäniksiä!
Eväiden syönti sujui mukavasti, sillä Arttu sai eteensä hauskan tuoliin kiinnitettävän pöydän.
Pian matkalaiset olivatkin jo perillä Vammalassa! Vaikka Vammala ei olekaan kovin iso paikka, päättivat Arttu ja Kaisa kuitenkin paikantaa itsensä Google-mapsin avulla. Oli tosi jännittävää seurata sinistä palloa, joka veisi heidät Mauri Kunnaksen maailmaan.
Artun mielestä kävelymatka tuntui aika tylsältä, joten hän päätti tasaisin väliajoin käyttää aiemmin hyväksi havaitsemaansa keinoa eli eteenpäin suuntauvaa heittäytymistä asfaltille tehostettuna ”Mä en jaksa enäääää”– huudolla. Pettämätön tyyli toimi joka kerta ja Kaisa-täti nosti Artun voimakkaille käsivarsilleen. Sieltä ylhäältä näki maisematkin paljon paremmin.
Ohitettuaan bensa-aseman, sähkötarvikeliikkeen, Nalle-pubin, suuren sillan, suihkulähteen, punaisen kirkon ja kebab-ravintolan saapuivat Arttu ja Kaisa vihdoinkin Herra Hakkaraisen talolle!
Annettuaan kaksi viiden Euron rahaa vihreäpukuiselle tytölle, näki Arttu Hakkaraisen tavanomaisella unissakävelyretkellään. Hakkarainen oli Artun mielestä tosi sikeäuninen, koska se ei herännyt edes tökkimiseen.
Toisaalta oli oikeastaan hyvä ettei Hakkarainen herännyt, koska nyt Arttu saattoi vapaasti tutkailla mitä kaikkea talosta löytyikään. Keittiössä sai tehdä ruokaa, kokeilla Hakkaraisen sänkyä ja käydä vintilläkin!
Vintillä Arttu tapasin kaappikellon kummitukset ja oppi huhuilemaan oikean kummituksen tavoin. Kaisan mielestä lattialla juoksentelevat karvaiset hiiret olivat vähän inhottavia, mutta Arttu oli toista mieltä!
Ullakkoseikkailun jälkeen Arttu jatkoi matkaansa ritarien maailmaan. Hän tapasi kissamaiset pyöreän pöydän ritarit ja murisevan lohikäärmeen. Miekka ja kilpi aseinaan hän kipusi linnan korkeimpaan torniin ja tuli viuhuen alas liukumäkeä pitkin!
Pikku ritareille ja prinsessoille oli tarjolla aiheeseen sopivia vaatteita, mutta Artun mielestä oma vihreä haisulipaita oli kaikkein paras.
Arttu heilutti hyvästit suloiselle linnanneidolle ja päätyi jyrkkiä portaita pitkin…
…avaruuteen! Avaruushuone oli Artun mielestä koko talon paras paikka pehmeine lattioineen, kraatereiheen ja planeettoineen.
Kunnon astronauttina Arttu tutki ensin Kaikkien aikojen avaruuskirjasta mistä olikaan oikein kyse.
Sitten vain avaruuskypärä päähän ja sisään ihanaan punaiseen koulubussiin ja kiinni ohjaimiin. Matka läpi linnunradan oli niin huikea, että Arttu päätti matkata valonnopeudella ainakin seitsemän kertaa Kaisan yrittäessä pysyä mukana kyydissä!
Avaruusmatkalla Arttu ja Kaisa tapasivat monen monta kummallista otusta ja lopulta päättivät laskeuta takaisin kotiplaneetalle katsomaan, löytyisikö sieltä vielä lisää tutkittavaa.
Ja löytyihän sieltä! Arttu ja Kaisa olivatkin huiskahtaneet ajassa taaksepäin ja päätyivät Koiramäen vanhanaikaiseen kaupunkiin. He näkivät maatalon asukkeja, korjasivat kenkiä suutarin työhuoneessa ja lopulta Arttu päätyi sekatavarakaupan myyjäksi Kaisan toimiessa ahkerana asiakkaana.
Vanhanaikainen puoti oli pullollaan mielenkiintoisia tuotteita aina kaloista ja sipuleista sokeritoppiin ja kosmoskyniin.
Kiireinen puodinpitäjä- Arttu ei ehtinyt levätä, sillä hänellä oli kaupallaan paljon puuhattavaa. Oli laskettava rahat, punnittava porkkanat ja makkarat, jauhettava kahvipavut ja pidettävä kaupan kakluuni lämpimänä.
Pitkän päivän jälkeen Herra Hakkaraisen talossa Arttu ja Kaisa tutuistuivat vielä Mauri Kunnaksen lapsena tekemiin tuotoksiin piirustushuoneessa ja lähtivät sitten iloisina Ihanien tavaroiden kaupan kautta kotimatkalle.
Paperipussiin päätyi Artulle Avaruuskoulubussi ihan kotiin asti vietäväksi ja pikkuiselle Elsa-neidille…
”… Elsa tässä sinun paketti enkerro enkerro mitä siellä on kirja!”
Niin Arttu ja Kaisa kulkivat taas koko pitkän matkan keltaiselle asemalle ja loikoiltuaan hieman asfaltilla hyppäsivät junan kyytiin.
Junassa Arttu ehti vielä huristella uudella koulubussillaan monta kieppiä ilmassa ennen kuin he olivat jälleen perillä Porissa.
Sellainen oli Artun ja Kaisan huisi retkipäivä. Ja jos pyydät oikein kiltisti, ehkä sinunkin tätisi vie sinut samantapaiselle seikkailulle.
Hei hei kaverit, nähdään taas ensi kerralla!