Kello yhden ajatukset

Mulla on outo olo.

Ihan sekava. Siitä tuntuu olevan niin kamalan pitkä aika, kun näin Bryanin viimeksi ja enää kuusi yötä niin lennän losiin. Me ollaan kyllä puhuttu Skypessä varmaan kolme kertaa päivässä eli enemmän kuin  monet, jotka asuu saman katon alla. Mutta silti musta tuntuu, että mä olen jotenkin unohtanut. Vaikka on aina ihanaa jutella ja edelleen tietty tykkään siitä ihan yhtä paljon niin silti. Äh. En mä tiedä mitä yritän edes sanoa, mutta halusin vaan saada nää ajatukset tähän ylös.

Kun en mä edes muista miten se istuu tai kävelee tai tekee voileivän. Enkä edes tuoksua enkä sitä kun se pitää mua kädestä kiinni.

Mutta muistan kyllä miten hyvältä ja oikeelta tuntui maata vierekkäin ja olla vaan. Tai katsoa Planet Earthia ja olla siitä ihan yhtä innoissaan. Ja sen kuinka juoksin portaat ylös kotiin, kun tiesin Bryanin olevan jo himassa. Tai sen, kuinka perhoset lensi mun mahaan kun kuulin parvekkeen ovesta miten sen skeittilauta pysähtyi alaovelle.

Niin että kyllä kai kaikki menee ihan hyvin.

Tulee uusia muistoja ja uusia perhosia.