Lets be honest

Mulla on ihan hirveä tarve aina kirjoittaa tänne, mutta pelkään. Nyt se tuli sanottua suoraan. Pelkään muiden ihmisten reaktioita. Pelkään ehkä myös epäonnistumista. Elän siinä uskossa, että tätä lukee äitiemme lisäksi vain kaverit. Tästä johtuen en ehkä tarkasta kirjoituksiani niin tarkasti, vaan ne ovat täynnä kirjoitusvirheitä. Tämän vuoksi en kirjoita monista asioista mistä haluaisin, koska ajattelen että no olenhan jo kertonut tästä kavereille. Monia kuviakaan en julkaise, koska tuntuu että nää nyt on tälläsiä iPhone räpsyjä ja kaverithan on jo nähnyt nämä.

Toisaalta mulla on ihan hirveä into tehdä tästä blogista parempi. Ollaanhan me jo tätä kaksi vuotta kirjoitettu. Koska olen huomannut, että tästä on myös hyötyä, mutta tämä on myös hauskaa. Tämän avulla on mahdollisuus kehitttyä niin kirjoittajana kuin kuvaajana. Blogin avulla voin myös ilmaista itseäni, mikä on joskus hyvin vaikeaa muuten. Ja varsinkin täällä ulkomailla asustaessa tuntuu mukavalta kirjoittaa Suomeksi.

Yleisesti ottaen en hirveästi välitä mitä muut ajattelevat, mutta kun puhe tulee blogista tulee SE outo tunne. Toisaalta halusin että tätä lukisi monet, toisaalta pelkään että jos tätä nyt lukee vaikka se vanha naapurini Maija ja mitäköhän se nyt ajattelee kun näin kirjoitan. Kuinka tyhmältä kuulostankin kun kirjoitan sen näin. 

Sehän taitaa olla loppupeleissä niin, että tuijotan liikaa omaa napaani. Se taitaa olla vain minä joka miettii liikaa. 

No sainpas tämänkin möykyn ulos. Tuntuu heti paremmalta kun kirjoitti.

Pus!

Anna