Me

Ensinnäkin. Kiitos tuhannesti kaikille hyvästä palautteesta kisapostaukseen! <3 Tuli oikeen sellanen olo että onneks tehtiin se, koska monille oli ihan epäselvää keitä me ollaan, mitä me ollaan ja asutaanko nyt Jenkeissä, Espanjassa vai Suomessa. Eihän me edes ajateltu, että ollaan kirjoteltu ihan sekavia tänne haha.

Mutta nyt koittaa esittelyn aika! (Hyvä tehdä tää tällee puoli vuotta aloittamisen jälkeen..)

Ainiin ja vihreät rotat voittivat Rataouille ja Eevuska, sekä punaisen -Aino-

Onnea tytöt!

(Laitatteko mulle osoitteenne osoitteeseen kaisa-leena.koskenkorva@cult.tamk.fi niin saan palkinnot postiin)

Mä olen siis Kaisa.

Oon 26-vuotta, vaikka yleensä mua luullaankin korkeintaan 20-vuotiaaksi. Opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa elokuva ja tv- tuottamista nyt kolmatta vuotta ja asun paikassa, jonka lähellä myydään Tampereen parhaita munkkeja. 

Mä oon harrastanut koko elämäni näyttelemistä ja laulamista ja niiden avulla/takia, musta on tullut se mikä oon nyt. 

Anna on mun paras ystäväni. Toki mulla on monta muutakin ihanaa ystävää, mutta Annan kanssa me ei oikeastaan ees sanota toisiamme ystäviksi vaan siskoiksi (Ja on mulla ihan oikeakin ihana sisko!) 

Tutustuttiin joskus silloin kun mä olin kai 15 ja Anna 13. Tai en mä nyt muista enää kovin tarkkaan. Ei me silloin heti tultu sydänystäviksi, vaan ehkä kun mä olin 20. Enkä mä tiedä miten se edes tapahtui, mutta tässä sitä vaan ollaan ja ikävöidään.

Me ollaan matkusteltu yhdessä Lontoossa, Ibizalla, Rivieralla, Biarritzissa, Barcelonassa ja vähän Milanossakin. Ollaan naurettu. Itketty. Juotu monta pulloa viiniä. Nukuttu maailman hikisimmissä hostelleissa. Lähdetty vaikka kenen matkaan. Keskellä yötä toiseen kaupunkiin vaikka aamulla lähti lento kotiin. Kuluttettu yli 1000 euroa kahteen laukkuun.

Koska kun sinä niin sitten myös minä.

Oltu ilman rahaa ja ilman yöpaikkaa. Päästy ilmaiseksi Cannesin mainoselokuvafestivaalien rantabileisiin, jonne liput maksoi 2000 euroa. Istuttu Missonin tuoleilla ja juteltu miljonääreille. Soitettu avuttomina äideille, että rahat on loppu. Kannettu rinkkoja. Otettu aurinkoa (Paljon!) Istuttu vain ja oltu onnellisia toisistamme. Riideltykin. Ja lyöty toisiamme naaman. Tutustuttu poikiin maailman kaikista eri maista ja jatkettu taas matkaa. Ja sitten yhtenä iltana viime kesänä istuttu maailman pienimmässä baarissa Barcelonassa ja tavattu molemmat amerikkalainen skeittikuvaaja. Rakastuttu ja ihmetelty mitä ihmettä juuri tapahtui. Ja tässä me nyt sitten ollaan. Anna omansa kanssa Barcassa ja mä Tampereella odottamassa omaani Los Angelesista Suomeen. 

Niin ja vielä selvennykseksi, että viime vuonna me asuttiin Annan kanssa yhdessä Barcelonassa kesäkuusta vuoden loppuun asti, sieltä mä lähdin koko tammikuuksi jenkkeihin Bryanin luokse ja tällä hetkellä asun siis Suomessa. 

Ja mä olen Anna.

Ens kuussa mä täytän 25 vuotta. Opiskelen Metropolia ammattikorkeakoulussa vaatetusalaa ja tarkoituksena olisi valmistua tänä vuonna Vestonomiksi. Tällä hetkellä olen edelleen töissä American Perezillä, jossa aloitin harjoitteluni syyskuussa täällä Barcelonassa. American Perez on suunnittelufirma, joka suunnittelelee omalla nimellään high pret-a-porter vaatteita naisille. Virallisesti harjoitteluni loppui jouluna, mutta jatkoin edelleen, koska minulta puuttui projektipisteitä ja yksinkertaisesti paikka on vaan niin mahtava! Ja Nataliasta, siis minun pomostani, on tullut jo niin hyvä ystäväkin, että ei edes tunnu että menisi aamuisin töihin. Olen siis suunnitteluassarina, mutta olen päässyt tekemään todella monipuolisesti kaikkea muutakin. Jorge, Natalian mies, on myös stailisti joten olen päässyt myös avustamaan kuvauksiin jne. Joka päivä olen niin kiitollinen, että oon löytänyt näin ihania ihmisiä ympärilleni.

Joo tosiaan Kaisa on mun paras kaveri ja toinen puolisko. Kaisa jo hyvin kuvailikin meidän reissuja, mutta ei ne tähän lopu, meillä on vielä vaikka mitä edessä! Onhan mulla toki myös muitakin ihania sydänystäviä, joita on tälläkin hetkellä ihan hirveä ikävä.

Meidänhän piti olla vain kesä täällä Barcelonassa, mutta toisin kävi. Löysin jotain mitä en halua koskaan päästää menemään. Joka aamu kun herään Thomasin vierestä tiedän, että olen maailman onnekkain tyttö. 

En olisi kyllä ikinä uskonut jos joku olisi sanonut mulle vuosi sitten, että vuoden päästä asut Barcelonassa. Olen muutenkin joutunut nielemään sanani aika monessa asiassa. Olin aina sitä mieltä, että en ikinä voisi asua muuten kuin yksin ja olen muutenkin mieltänyt aina itseni ihan tyttötytöksi, joka ei voisi elää poikien kanssa. No tulihan sitä asuttua viimeset 7 kuukautta 6 skeittipojan kanssa! Siis minä!

Eihän täällä aina ole ollut helppoakaan. Välillä on todella ikävä äitiä, isää, mummoa ja kavereita. Ja Helsinkiäkin. Ja Suomen kesää. Olen aloittanut täällä alusta niin monia asioita. Uusia ystäviä, uusi kieli, työpaikka ja koti. Minulle on kuitenkin tärkeää, että minulla on jotain omaa ettei kaikki ole yhteydessä Thomasiin. Haluan löytää omat juttuni ja ystäväni. Tiedättehän? Ja vaikka välillä on ollutkin ikävä ja suru puserossa niin olen kuitenkin kokoajan tiennyt sydämessäni, että tämä on just sitä mitä mä haluan!

Lupaan tästä eteenpäin laittaa enemmän Barcelonavinkkejä, koska täällä riittää vaikka mitä mahtavia paikkoja!

Tällasia me sitten ollaan. Kaisa ja Anna. Patrick ja Sponge.