Kuvauksissa

Kuvattiinpa taas yksi leffa tuossa viime viikolla Kokemäellä. Vielä tosin kaikki jälkityöt jäljellä eli sellasia pikkujuttuja kuin leikkaus, äänet, värimäärittely ja mitä näitä nyt on… No mutta, meidän näyttelijöiden osuus on ainakin kuosissa! Petri eli mun vastanäyttelijä oli ekaa kertaa näyttelemässä, mutta kaikki meni silti ihan superhyvin. Rennosti, vaikka muutamana päivänä kuvaukset veny aamuun asti. Äh en jaksa venaa, että kaikki on valmista!

Samalla porukalla ollaan tehty myös kaks muuta leffaa ja niistä oon aiemminkin täällä blogissa puhunut. 

Eräänlaisen rakkaustarinan näet tästä ja Labyrintin trailerin tästäLabyrinttia en voi vielä linkata kokonaisuudessaan tänne, sillä muutamia festarikiertuejuttuja on vielä jäljellä. 

Laittaakaa ihmeessä kommentteja tulemaan jos katotte näitä. Ei ne ainakaan ihan surkeita ole, palkintoja on jo takanreunus täynnä hehee! 🙂

http-makeagif.com-media-8-20-2013-jwu3gx.gifMinä ja Petri tuolileikin jälkeen.

IMG_0919.jpgKuvaajamme Mikko ja salaperäinen BlackMagic kamera. 

IMG_0924.jpgKuvaukset oli ihanassa vanhassa kartanossa, kyllä kelpas. 

IMG_0931.jpg

IMG_0935.jpg

IMG_0939.jpgSaatiin neljän päivän aikana kaikki mahdolliset säätilat filmattua 😀 Hellettä, hullua tuulta, kaatosadetta ja jopa rakeita! Ihan täydellistä kuvauksia ajattelen, kaikki tuli kuin tilauksesta. 

IMG_0950.jpgHaha pientä kerrospukeutumista yötä varten. 

IMG_0955.jpgYhtenä iltana ohjelmassa oli herkkuruokia ja fiestat… niin ja kaikki meidän hölmöt jutut tuli tietty myös filmille! Paras tapa kuvata bileet? Pidä bileet 😀

IMG_0962.jpgHieman väsyneenä kuuden aikaan aamulla.

IMG_0971.jpgValosäätöä.

IMG_0972.jpg

IMG_0974.jpgPetri fiilistelee.

IMG_0979.jpgNiinpä niin… ammattimaista meininkiä 🙂

IMG_0982.jpg

IMG_0987.jpgSitte meidän piti vähän riidellä ja Petrin roolihahmo murjottaa.

IMG_0989.jpg

IMG_0990.jpgKääk! Se on kyllä kumma, miten tota möhkälettä ei oikeesti yhtään huomaa kuvaustilanteessa. Ei vaikka se on ihan lähellä. Okei, kyllä mä saatan välillä revetä nauramaan mutta se johtuu vaan ohjaajan ja kuvaajan tuijotuksesta 😀

IMG_0992.jpg

IMG_0995.jpg

IMG_0998.jpg

IMG_1003.jpg

Mä oon niiiiiin iloinen, kun oon päässyt mukaan tähän ihan mahtavaan tiimiin ja ollaan vielä kaiken lisäks menestytty aika hyvin näillä meidän leffoilla. 

Ootte parhaita kaverit. 

X Kaisa

Ps. Ne jännät uutiset joista mainitsin aikasemmin saa julkistaa vasta syyskuussa, joten vielä pitää venata vähän. Peace. 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Opiskelu Työ

How Flow can you go

Huhuu! Täällä ollaan taas. Vietin koko viikon Kokemäen metsissä kuvaamassa meidän uutta lyhytelokuvaa ja ehin vasta nyt käydä Flow kuvien kimppuun. Kuvauksista aattelin kans laittaa juttua ja samalla paljastaa yhden superhienonjännittävänkääk asian, joka liittyy meidän viime vuoden lyhäriin Labyrinttiin!

Mut Flow. Kuinka hienoa siellä vaan oli! Anna oli Suomessa ja kaikki muutkin tytöt Helsingissä, pojat Barcelonasta ja ympäriinsä oli tietty tullu Hookupiin ja sitte me vaan soljuttiin päivästä toiseen ja pidettiin hauskaa 🙂 Olin maailman onnellisin ja tässä todistusaineistoa. 

IMG_0718.jpg

IMG_0728.jpg

IMG_0729.jpg

IMG_0733.jpgOuti, Ande ja Noora odottaa Kendrickiä! 

IMG_0745.jpgKolmas kerta ku kuulin kyseistä herraa tänä vuonna ja nyt tais olla paras meno.

IMG_0754.jpgNo Tomi ja Ale. Voisin laittaa aina saman tekstin: kuinka söpöjä voi pojat olla?

IMG_0762.jpgKatto Kassinen, Josef ja Barney! Loppuillasta Beeffiissä minä ja Barney vaihdettiin vaatteita (…?) koska B halus käyttää mun erittäin cooleja lappuhaalareita 😀 No en kyllä ihmettele, ihan parhaat housut. 

IMG_0764.jpg

IMG_0771.jpg

IMG_0775.jpgJos tätä nyt lukee joku, joka oli meidän vieressä tuolla Kendrickin keikalla niin anteeksi. En kyllä ainakaan yhtään kattonu mihin suuntaan pompin ja riehuin eikä varmaan kukaan muukaan! 

IMG_0777.jpg

IMG_0781.jpg

IMG_0788.jpgToi Flown alue on ihan älyttömän tunnelmallinen, varsinki kun tulee pimeetä. Oispa jo ens vuosi! 

IMG_0792.jpgAliciaaaa! <3

IMG_0798.jpg

IMG_0799.jpgJa meitsin uudet Vansit, jotka bongasin Natan blogista ja lähin saman tien ostoksille. Uudet lempparit.

IMG_0818.jpgPerjantaina päällä tosiaan oli aidot ysäri lappuhaalarit ja napapaita. Lauantaina vintage Levikset, sama paita ja Annan armytakki.

IMG_0831.jpg

IMG_0833.jpgSunnuntaina aurinko paisto silmiin ja päälle päätyi Weekdayn paita sekä samat vanhat levikset ja ruutupaita. 

IMG_0845.jpgMua oikeesti itkettää kun kirjotan tätä, koska mitään en niin paljon haluais kun asua tämän tytön kanssa samassa kaupungissa. Oon ihan puolikas.

IMG_0899.jpg

Tässä meidän mielipide Krafwerkistä. Ei tajuttu siitä tilutuksesta mitään, kaikki oli ihan innoissan ja me oltiin lähinnä vaan että mitä täällä tapahtuu…… ja lähetiin kuuntelemaan reggaeta  pikkulavalle 😀

IMG_0903.jpg

Grimes sen sijaan oli ihana ja taisin saada tuolla keikalla uuden girl crushin! Voi vitsi mikä muidu!

Tänään tulin takas tänne Tampereelle kaikkien seikkailujen jälkeen ja tiistaina alkaa koulu. Oli ehkä hieman ankeeta tulla tänne ällöttävään sotkukämppään ja alkaa setviä jotain koulupaperita ja pohtimaan opparin kirjottamista. Makasin vaan sängyssä jonkun tunnin, tuijotin mun sotkuista huonetta ja hukuin jo valmiiks koulutehtäviin. 

Sitte ajattelin kesämuistoja ja sitä, miten kiitollinen niistä kaikista oon. Menin kauppaan ja tein ruokaa, siivosin ja järjestelin vaatekaapin. Avasin parvekkeen oven ja sateinen ilma autto mua hengittämään vähän paremmin. Nyt lähden näkemään mun koulutyttöjä keskustaan ja huomenna meen mummulle kylään. 

Ehkä tästä syksystä sittenkin selvitään. 

X Kaisa

Muoti Ystävät ja perhe Päivän tyyli