Huomenta kaverit!
Eilen alkoi Tampere film festival, joten joka päivälle on luvassa kaikenlaista mielenkiintosta ohjelmaa. Alotettiin filkkariviikko Annan kanssa kansainvälisen kilpailun leffanäytöksellä, jossa oli mukana lyhytelokuvia esimerkiks Japanista, Filippiineiltä, Venäjältä ja Ranskasta.
Saatiin koulusta muutamia ilmaislippuja ja sit piti tietty täydentää sarja bilelipulla! Toissa vuonna olin ite järjestemässä noita bileitä, mut sillon en päässyt mukaan reissun takia joten nyt otetaan vahinko takas. (Taisin muuten olla Floridassa sen perheen kanssa, jossa oon lastenvahtina. Siitäkin matkasta jo noin kauan kääk!)
Mun suosikit eilisestä näytöksestä oli ehdottomasti eka ja toisiks viiminen näistä. Toi ”How beautiful Japanese morning is” oli ihan älyttömän hienosti tehty leffa siitä, kuinka yks nainen tekee aamupalaa keittiössä luettuaan juuri lehdestä, että Japaniin on iskemässä maanjäristys. En tajua miten saadaan aikaan niin painostava tunnelma ilman puhetta, vähillä musiikeilla ja vaan sillä, että nuori nainen tekee ruokaa.
Toinen joka jäi erityisesti mieleen oli listan tokavika eli ”Bagong silang.” Tää lyhäri kertoi filippiineillä olevasta slummista, joka on rakennettu hautausmaalle. Isosta ja rankasta aiheesta oli tehty elämäniloinen leffa, joka todellakin laitto miettimään. Vaikka mä arvostanki elämääni ja kaikkea mitä mulla on, niin mua oikeesti hävettää miten pienestä silti valitan. Tässä leffassa nuori neljän lapsen äiti selitti hymyillen kuinka hyväosainen ja onnellinen hän on, koska heillä on koti ( yhden huoneen hökkeli rakennettuna hautausmaan muuriin) ja kaikki perusasiat mitä hän tarvitsee. Sitten mä valitan täällä miten mun vaatteet ei mahdu mihinkään tai miks mulla ei oo varaa ostaa jotain tennareita.
Tästä tuli nyt vahingossa joku ihmeen avautuminen mutta pointti on se, että vaikka mä oikeesti 99% aamuista herään hyvällä tuulella ja onnellisena niin voisin tosiaanki lopettaa sen turhasta valittamisen än yy tee nyt.
Tällä hetkellä kun te luette tätä (ajastettua) postausta niin mä istun elokuvakasvatuksen seminaarissa ja toivottavasti saan paljon uutta tietoa mun lopputyöhön liittyen. Yllä oleva kuva taas liittyy perjantaina olevaan luentoon, jossa meille on puhumassa intialainen nainen, joka on tehnyt leffan ”Gulabi gang”, joka kertoo pohjois-intiassa toimivasta naisten ihmisoikeusjärjestöstä. Gulabi gang kulkee kylästä kylään pinkeissä sareissa ja auttaa kylissä olevia naisia, jotka on kohdannut väkivaltaa. Näissä paikoissa naisiin kohdistuva väkivalta kuitaan yleensä olankohautuksella, mutta Gulabi gang rohkaisee rohkaisee uhreja kertomaan asiasta viranomaisille ja painostaa poliisia selvittämään näitä tapauksia.
Aivan älyttömän mielenkiintosta päästä kuulemaan leffan tekijää! Kun mä valmistun, niin yks mun suurin haave on päästä tekemään dokumentteja tärkeistä aiheista, jotka pitäis laajemmin saada ihmisten tietoisuuteen. Mä en edes tiedä, miten mä voisin kertoa kuinka tärkeä toi unelma mulle on.
Hahh mun piti vaan nopeesti kertoa teille, että jes filkkarit on käynnissä mut joo tää nyt vähän rönsyilee näköjään.
Tässä viel eilisen asu, joka koostui Leviksen shortseista, mikkipaidasta ja Fred Perryn verkkatakista. (Kaikki kirppikseltä.)
Mä meen nyt nukkumaan, koska mun pitää olla klo 9.30 freesinä luentosalissa ja vielä pakata ennen sitä! Seminaarin jälkeen meen salille ja sitte illalla filkkaribileet <3
X Kaisa
