Torstaina junassa…
…matkalla Poriin mä katoin Lost in Translation.
Se on ehkä mun lempielokuva.
Laitoinki sillon statuksen Facebookkiin jossa luki ”every time i dont know what to do i watch lost in translation and it makes me feel better.”
Koska junassa olin jotenki alakuloinen. Tai en oikeastaan, mutta oli semmonen vähän ärsyttävä olo. Etten oikeen tienny että mitäs sitä ajattelis vai ajattelisko mitään.
Ja sitten mun takana istuva tyttö alko puhua puhelimeen. Hölöttää. Lujaa. Kaikki. Mahdolliset. Asiat.
”Joo kato kun mulla oli siis se tentti tänään mut ilmoittauduin kyllä heti uusintaan koska en aio tyytyä mihinkään ykköseen ja siks mua väsyttää ihan hirveesti mut hei joo huomenna vois mennä jouluostoksille siis apua kato ku mulla ei oo vielä joululahjoja paitsi äidille tilasin ne nuottikirjat mut ihan oikeesti mulla ei oo mitään hajua mitä antaisin isälle ja joo voitaisko me sit antaa ne lahjat vasta vähän myöhemmin kun jouluhan on oikeesti ihan parin päivän päästä enkä tiiä yhtään että mitä antaisin sulle joo kato ku siitä yhestä tentistä mä sain sillon sen ykkösen ja se oli ihan kauheeta mut sit uusin ja sain kakkosen ja tyydyin sit siihen ja joo joulu…”
Huaaaah. Mä laitoin luurit korville ja ajattelin, että minäpäs en ookkaan ostanut vielä yhtään lahjaa ja siihen ruotsinkokeesta saatuun ykköseen olin tosi tyytyväinen.
Ja sitte ruudussa oli Scarlett Johanssonin peppu persikanvärisissä pikkareissa enkä mä kuullu enää mitään.
Ja kikatin yksin kun Bill Murray juoksi cross trainerilla ja itkin vähän lopun kuiskaukselle, jota me, eikä edes Sofia Coppola saada koskaan tietää. Eikä se juttu edes meille kuulu vaikka kiinnostaakin niin kovasti.
Ja lujaa puhuva tyttö jäi junasta pois ja mä ajattelin kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti keksit isällekin lahjan ja saat tentistä vähintään kaksi.
Koska semmoinen pelastava elokuva se Lost in Translation on, että se muuttaa mut lempeämmäksi ja jonka katsomisen jälkeen ainoa ajatus on, että suurin haaveeni taitaa olla päästä istumaan Tokion Park Hyatt hotellin ikkunalaudalle pikkareissa ja villatakissa.
Niin että olipahan ainakin jotain ajateltavaa loppumatkaksi.
X Kaisa
English: My favorite scene in Lost in Transalation is when Charlotte gently touches Bob’s leg with her toes.