Voiko itkemisestä tulla nestehukka ja muita elämän tärkeimpiä kysymyksiä

… kuten: kun sanotaan, että itkeminen puhdistaa, niin paljonko pitää itkeä, että tuntee puhdistuneensa? Ja jos itkee vaikka koko päivän, niin tarkoittaako se, että sieluni on todella ollut sysimusta?

Sitä alkaa miettiä kaikkia järjettömyyksiä ja huvittaviakin asioita oltuaan enemmän tai vähemmän ahdistunut noin 19 kuukautta edellisestä 24 kuukaudesta (karkea arvio). Jossain vaiheessa alkaa olla vaikea erottaa niin sanottua normaalia olotilaa ahdistuksesta, koska tuon mittaisessa ajassa ne sekoittuvat jo toisiinsa ja raja on melko häilyvä. Ihan kuin se ahdistus olisi enemmän osa minua. Toki ahdistuksen ja paniikkikohtausten määrä vaihtelee päivien, viikkojen ja kuukausien sisällä. Jos jossain vaiheessa olenkin herännyt päivään ilman ahdistusta, niin sitä pelkää kuitenkin sitä, että minkä nurkan takaa ahdistusta aiheuttava asia ilmaantuu. Sitä on varuillaan lähes koko ajan. Tai sitä on jo oppinut olemaan. Ja jos päivä kuluukin ilman ahdistuksen häivääkin, niin sitä miettii, että huijaanko vain itseäni. Voiko minulla todella olla näin hyvä olo? Hiljalleen sitä on onneksi alkanut osata elää myös niiden hyvien hetkien kanssa jälleen ja osaa ottaa niistä jopa iloa irti. Ainakin joinain päivinä se onnistuu.

Sitten kun ahdistus tulee taas takaisin, niin se alkaa olla jo niin hyvä tuttava, ettei sille enää morjesta avosylin vastaanottaen, vaan enemmänkin sitä tervehtii sarkasmin katkuisella ”oh, it´s you again, how lovely” tyylisellä tervehdyksellä. Ei niin kiva, että pääsit käymään. Olisin voinut pärjäillä ilman pidemmänkin hetken. Sille ei tee mieli tarjota kahvia tai muita virvokkeita, ei kysyä maistuisiko drinkki, koska se yleensä pidentää sen vierailun kestoa. Sen sijaan pieni toivo pään sisällä kuiskaa, että ehkä se ymmärtää lähteä piankin tarjoilujen puuttuessa. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Toki elämässä on olemassa tilanteita, joihin ahdistus kuuluu, kuten erotilanteet tai monet muut elämää hetkauttavat kriisit (läheisen kuolema, vakava sairaus jne.), mutta paniikkihäiriössä tai ahdistuneisuushäiriössä sitä ahdistuu ikään kuin herkemmin ja aina ahdistuksen syytä ei tiedä itse. Joskus se voi olla väenpaljous ja hälinä ja hölinä ympärillä. Joskus nuo asiat taas eivät häiritse ollenkaan.

Kun ahdistaa, on myös ok pyytää apua. Itse valitettavasti vieläkin häpeän tavallaan pyytää apua ja useimmiten päädynkin lähettämään viestin, jossa kysyn esimerkiksi kavereilta seuraa, jotta en olisi oloni kanssa liikaa yksin, ja hetken päästä poistan viestin tai viestit kokonaan. Joskus vetoan siihen, että poistamani viesti olisi eksynyt väärään keskusteluun. Onneksi nykyisissä sovelluksissa viestien poistaminen on mahdollista, ehhehe.. Ajattelen siis, että tämän kanssa on osattava olla yksin, vaikka eihän se niin ole. Elämään kuuluu myös nämä varjopuolet ja notkahdukset välillä huonompaan ja sitten taas nousu entistä ehompana. Kuitenkin siis edelleen häpeän pyytää apua olooni ja kun oikein ahdistaa, on vaikeampaa myös sietää ”torjuntoja”.

Sinänsä nurinkurista on se, että haluamme näiden mielen asioiden olevan yhtä normaaleja kuin murtunut jalka tai vuotava nenä, mutta silti saatamme itse sortua vähättelemään pahaa oloa muille, jopa lähimmillemme. Useimmiten ajatellaan, että negatiivisia asioita ei tule tuoda ”kahvipöytään”, mutta fakta vain on se, että elämään kuuluu myös ne sen säröt. Minä en huonoina hetkinä hyväksy itseäni tällaisena kuin kaikkine hyveineni ja vikoineni olen ja koen herkkyyteni lähinnä taakkana. Ne ovat niitä hetkiä, kun toivoo olevansa joku muu. Kuitenkin teen töitä sen eteen, että jonain päivänä vielä hyväksyn myös niinä huonompina hetkinäni. Ja kuinka moni muu meistä myös sortuu sisäiseen haukkuvaan puheeseen ja itsensä ruoskimiseen vihapuheella itseään kohtaan. Tuon raipan tilalla olisi varmasti paljon miellyttävämpi esimerkiksi kepeä ja hento höyhen, jolla voisi silittää omaa poskeaan hellästi itsensä hyväksyen.

hyvinvointi mieli oma-elama syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *