Orientaatioviikko

24.-30.9.

Orientaatioviikoilla kiersimme läpi mahdolliset työharjoittelupaikat sekä tutustuimme Clarke International Universityyn, missä paikalliset sairaanhoitajaopiskelijat opiskelevat. Ensimmäinen päivä yliopistolla meni yhdeksänkymmentäprosenttisesti pelkästään odottelussa. Koulupäivä alkoi odottamalla kuskia tunnin ja päivä venyi melkein kolme tuntia pidemmäksi odottaessa, että tekniikan miehet saavat meille puhelinliittymät asennettua. Ensimmäisen päivän jälkeen kaikilla oli hermot enemmän tai vähemmän kireällä, mutta onneksi odotteluunkin tottuu nopeasti. Joka päivä kuski haki meidät myöhässä, kymmenestä minuutista (jolloin tuli kiire) puoleentoista tuntiin, mutta odottelu altaan reunalla korttipelin ohessa ei tuntunut pahalta.

Työharjoittelupaikat kiersimme sujuvasti läpi. Välillä hieman liiankin sujuvasti, kun esimerkiksi astelimme sisään pieneen alle kymmenen neliön synnytyshuoneeseen, jossa oli kaksi sänkyä, mutta neljä naista synnyttämässä. Toisin sanoen kaksi naista synnytti lattialla, yksin, ilman hoitajia. Vaikka huoneessa oli neljä synnyttävää naista, oli huoneessa silti hiljaista, sillä afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluu, että synnyttäessä ollaan hiljaa. Tuntui hyvin oudolta, että me seitsemän suomalaisopiskelijaa marssimme tuonne pieneen huoneeseen osana esittelykierrosta. Yksityisyys on täällä hieman eri luokkaa kuin Suomessa.

Toisessa paikassa leikimme alle 3-vuotiaiden orpolasten kanssa pari tuntia. Lapset makasivat ulkona katoksen alla yhdellä matolla, jonne mennessä saattoi löytää kolmekin pikkuista yhtä aikaa sylistään. Pidimme lapsia sylissä, leikimme heidän kanssa ja lauloimme heille. Kun lähdimme, eräs lapsista yritti juosta peräämme. Sydän särkyi kääntäessä selän ja kävellessä takaisin linja-autoon jättäen pikkuiset taaksemme.

 

 

Torstaina saimme itse suunnitella harjoittelupaikkamme ja -aikamme, kuitenkin niin, ettei kukaan mene yksin mihinkään. Kävimme myös katsomassa sekä asuntolaa että hotellia uudeksi majapaikaksi. Asuntolassa olisimme olleet kaikki 7 opiskelijaa yhdessä konferenssihuoneessa, ilman suihkua (”voidaan tulla avaamaan ovi johonkin toiseen huoneeseen, jos haluatte suihkuun”), ilman ruoanlaittomahdollisuutta, ilman kaappeja ja säilytystilaa ja ilman WiFiä. Päädyimme siis toiseen vaihtoehtoon, joka oli aivan upea hotelli hyvällä sijainnilla. Jaamme huoneet niin, että osa porukasta on kolmestaan kahdella parisängyllä varustetussa huoneessa ja osa kahdestaan yhdellä parisängyllä varustetussa huoneessa. Samalla sain maailman ihanimman kämppäkaverin. 

Orientaatioviikko kokonaisuudessaan oli ihana. Opettelimme yliopistolla manuaalista verenpaineen mittaamista ilman stetoskooppia, seurasimme Ugandalaista hoitotyön oppituntia ja näytimme omia tapojamme toimia, hotellilla pelasimme korttia, teimme kuntopiiritreenejä, uimme, pelasimme biitsiä, paloimme auringossa, tanssimme ”mustaamakkaraa”, harjoittelimme thainyrkkeilyä, istuimme ”iltanuotiolla” kertoen elämäntarinoita ja valvoimme näkemään maailman kauneimman auringonnousun.

Kuva: Juuso Hakanpää