Ensimmäinen viikonloppu Ugandassa

Yöllä Ugandaan saapuessa kulttuurishokki iski heti päin kasvoja. Kaikki tuntui erilaiselta. Liikenne on sekavaa, autot ajavat ”väärällä puolella tietä”, väistämisvelvollisuuksista ei ole hajuakaan ja autojen ja bodabodien välissä hyppii tien yli ihmisiä, koiria ja vuohia. Tiet ovat möykkyisiä ja elämää kadulla riittää, kaupat ovat auki vielä puolen yön aikaan ja joka puolella liikkuu ihmisiä. Ilma on lämmintä ja savuista.

Hotellille väsyneenä saapuessa yllätyttiin positiivisesti siitä, että hotellin ympärillä on aitaus ja vartiointi, piha-alue on suuri, jossa on esimerkiksi rantalenttiskenttä sekä uima-allas. Huone toki on mitä on, kolme kerrossänkyä yhdessä pienessä huoneessa, jonka lattiatilan täytti pelkästään meidän viiden tytön matkatavarat. Sängyissä on malariaverkot, mutta nukkumaanmeno jännitti, sillä verkot oli jätetty roikkumaan lattiaan (ei työnnetty patjan alle), jolloin lattialta pääsee verkkoa pitkin kiipeämään sänkyyn hämähäkkejä, liskoja, torakoita yms. Lisäksi jännitystä yöhön toi se, ettei huoneemme ovea saa lukkoon, eikä meillä ole huoneeseen avainta, vaan ovi on jatkuvasti aukaistavissa. Koko ensimmäinen yö meni heräillessä ja varmistamassa, onko viereen kömpinyt ylimääräisiä eliöitä tai aukeaako ovi lähestyvien askelten seurauksena.

Suihku- ja vessatilat olivat myös positiivinen yllätys, sillä vessoissa oli pöntöt (ei pelkkä reikä lattiassa) sekä suihkut olivat erillisiä suihkukoppeja lukittavilla ovilla. Kuitenkin ensimmäisen päivän ajan kaikkeen koskeminen tuntui pelottavalta bakteerien, loisten ja pieneliöiden vuoksi. Ehdin jo toisena päivänä työntää hammasharjani vaistomaisesti hanan alle, jonka jälkeen harja lensi roskiin ja lähdin ostamaan uuden (hanavesi ei todellakaan ole juotavaa).

Onneksi jo viikonlopun aikana kaikesta tuli normaalia ja huomasi, että täällä voi elää aivan normaalisti, nukkua rauhassa, nauttia suihkusta ja olla turhaan pelkäämättä normaalia elämistä tautien takia. Nyt jo neljäntenä päivänä olo tuntuu rennolta ja Uganda kodilta.

DSC_2968.JPG

P9210013.jpg
Kuva: Juuso Hakanpää 

Viikonloppu oli ihana. Tutustuttiin porukan kanssa todella hyvin, enkä muista koska olisin viimeksi nauranut yhtä paljon. Jos ympärillä on sellaista porukkaa, jonka vuoksi poskiin sattuu, kun hymyilee niin paljon, ja joihin katsominenkin saa sun päivän puolet paremmaksi, niistä saa oikeesti olla onnellinen.

Toisaalta, kun porukkaa on tuntenut suhteellisen vähän aikaa, tänään mut teki maailman onnellisimmaksi perheen ja ystävien kanssa viestittely. Kun kaikki on ollut niin uutta ja kulttuurishokki on iskenyt päin kasvoja, ei oo rehellisesti sanottuna pystynyt eikä jaksanut edes vastata viesteihin. Ei välttämättä edes yhdellä sanalla. Oon kyllä onnellinen mun ystävistä ja siitä, että ne oikeesti ymmärtää ja tukee ja tsemppaa kaikessa. Oon kysellyt kavereilta ja perheeltä kuulumisia ja mulla on koko ajan tosi vaikee ymmärtää, miten siellä ei oo tapahtunut yhtään mitään, kun täällä on tapahtunut niin paljon. Tuntuu kuin olisi ollut täällä jo kuukauden, vaikka on vasta neljäs päivä.

Viikonloppuun on mahtunut matkustuksen jälkeistä lepäilyä uima-altaalla, porukalla tutustumista aamuyön tunneille asti, korttipelejä, joogaa hotellin nurmikolla, perinteistä afrikkalaista tanssia, rantalentopalloa sekä paljon naurua.
 

P9220058.jpg
Kuva: Juuso Hakanpää

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *