Few thoughts before takeoff

Nyt kun lähtölaskenta matkaan on käynnistynyt, joka päivä on tullut enemmän tietoiseksi yhdestä asiasta. Ikävä.
Oon tosi läheinen mun perheen ja tärkeimpien ystävien kanssa ja kun jostain välitän, mä välitän ihan tosissani. Arjen kulussa ja unelmia ja tavoitteita jahdatessa ei välttämättä joka päivä pysähdy ajattelemaan, miten kiitollinen on niistä asioista, mitä sulla jo on. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.

Mun mielestä on ihanaa, että tää vaihto on vaikuttanut mun arkeen ja ajatteluun jo nyt. Joka päivä herätessäni oon miettinyt, että haluan tehdä sellaisia asioita, mistä oikeasti tykkään ja viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista välitän. Vaikka varsinkin viime päivät ovat olleet suureksi osaksi stressin ja huonosti nukuttujen yöunien takia enemmän tai vähemmän ”ups and downs”, oon joka päivä pysähtynyt katsomaan niitä mulle tärkeitä ihmisiä ja nauttinut ajasta heidän lähellään. Toissa viikonloppuna oltiin perheen kanssa syömässä ja vietiin illalla mummille auringonkukkia. Vaikkei esimerkiksi se lounas ollut mitään ihanan haikeaa yhdessäoloa ennen lähtöä, vaan pikemminkin vitsailua, kuittailua ja rentoa hengailua, se päivä merkitsi mulle todella paljon. Mun mielestä on ihaninta pysähtyä epätäydelliseen hetkeen ja tajuta, miten täydellinen se onkaan.

Viime päivinä oon hyvästellyt kaikki mulle tärkeimmät ihmiset. Vaikka takaisin tullaan jo kolmen kuukauden päästä, jokaisen ihmisen kohdalla on tuntunut, kuin pieni pala sydämestä särkyisi. Onneksi jo viikonloppuna vaihtoon Vietnamiin lähtenyt ystäväni osasi kertoa, että se helpottaa. Se särky sydämessä, pahoinvointi ja huono olo vaihtuu erilaiseen ikävään, hyvään ikävään. Ehkä ikävän pelkääminen on pahempaa kuin itse ikävä. Toisaalta, loppujen lopuksi ikävä on kaunis tunne, joka kertoo, miten paljon toisesta välittää.

Toinen asia, mitä oon viime aikoina paljon miettinyt, on rohkeus. Oon kuullut useasti Afrikkaan lähdöstä kertoessani, että olen rohkea. Ajatus tuntuu musta hassulta, sillä itse en ajattele itseäni erityisen rohkeana ihmisenä – päin vastoin. Itse en ajattele rohkeutta luonteenpiirteenä, vaikka luonne, persoona ja kokemukset siihen paljon vaikuttaakin. Mun mielestä rohkeus on aina päätös. Yksittäinen päätös yksittäisellä hetkellä.

Muistan, kun lapsena harrastin laulamista. Olin hyvin epävarma laulamisesta, sillä en oo oikeastaan koskaan ajatellut olevani siinä hyvä. Aina kevätnäytöksissä ennen esiintymisvuoroani itkin takahuoneessa, sillä mua pelotti aivan hirveästi mennä yleisön eteen laulamaan. Silti joka vuosi päätin, että menen. Mielestäni se kuvaa hyvinkin rohkeutta. Päätös tehdä jokin asia, vaikka miten se pelottaisi.

Muutama kuukausi sitten törmäsin jollain tasolla yksinkertaiseen, mutta silti hyvin voimakkaaseen lauseeseen, joka iskostui hyvin selvästi mieleeni; nothing changes if nothing changes. Tätä lausetta käytin motivaatiokirjeessäni hakiessani vaihtoon Afrikkaan. Haluan kehittää itseäni ja haluan elämäni kehittyvän jatkuvasti. Tuttuun ja turvalliseen takertuminen saattaa tuntua mukavalta ja toki teen sitä turhan usein niissä asioissa, mistä olen epävarma. Silti haluan tehdä päätöksiä, jotka kehittävät elämääni ja itseäni. Mikään ei muutu, ellei tee päätöstä asioiden muuttamiseksi ja mene rajojen ulkopuolelle. Ja tämä päätös, joka muuttaa asioita, joka menee mukavuusalueen ulkopuolelle ja pelottaa, se on rohkeutta.

Joka hetki on uusi tilaisuus olla rohkea.