Zia Angelina Health Centre III
22.10.-28.10.
Zia Angelina Health Centre III on Namugongossa hotelliltamme kävelymatkan päässä sijaitseva terveyskeskus, missä vietimme Goman jälkeen seuraavat kaksi viikkoa työharjoittelussa. Heti ensimmäisenä päivänä meidät napattiin aamuteeltä kolmen hoitajan mukaan Namugongon ala-asteelle rokottamaan. Annoimme oppilaille A-vitamiinia (joka edistää immuunijärjestelmän toimintaa), mebendatsolia (matolääke) sekä tytöille HPV-rokotetta, joka ehkäisee kohdunkaulan syövän esiasteita ja siten myös syöpää. Kyseisellä ala-asteella oppilaita oli 840, joten töitä riitti. Lapset parveilivat pisteemme ympärillä, rokotteeseen jonottavat itkivät ja lietsoivat toinen toistensa paniikkia pistoksesta. Rokotetta antaessa osa itki, huusi, riuhtoi kättään ja laittoi toista kättä pistopaikan eteen ja yritti repiä neulaa irti kädestään. Opettajat käskivät oppilaita olemaan kunnolla ja pilkkasivat itkeviä lapsia, osa saattoi lyödä kepillä selkään itkevää lasta. Onneksi useimmat lapset sai rauhoitettua keskustelemalla heidän kanssaan rokotteen antamisen yhteydessä. Lasten käyttäytymisen ja pelon näki muuttuvan helpotukseksi heti, kun heille jutteli ystävällisesti ja rauhoitteli ennen rokotteen antamista.
Muutaman päivän vietimme treatment roomissa, mihin terveyskeskuksen asiakkaat tulevat lääkärin vastaanoton jälkeen ottamaan antibiootteja ja pieniin toimenpiteisiin. Ensimmäisen päivän ajan olimme yhden hoitajan kanssa tutustumassa toimintaan, jonka jälkeen seuraavana päivänä saimme oikeastaan pyörittää kahdestaan treatment roomia, yhdellä potilaalla varustettua naistenosastoa sekä synnytyksen jälkeistä osastoa, missä oli kaksi vauvaa. Naureskelimme sille, että meillä oli oikeastaan oma vastaanotto parin päivän työharjoittelukokemuksen jälkeen. Onneksi opimme nopeasti paikallisen kirjaustyylin, sekä lääkäreiden lyhenteet ja käsialat tulivat tutuiksi. Toisin kuin edellisessä harkkapaikassamme Gomassa, täällä potilaiden nimet oli kirjoitettu kuitteihin koneella. Gomassa tutuksi tuli se, ettei täällä välttämättä ihmiset osaa edes itse kirjoittaa nimeään. Eräs hoitaja rokotuspisteellä totesikin, että äidit täällä nimeävät lapsiaan osaamatta edes itse kirjoittaa sitä. Lisäksi nimet olivat usein kirjoitettu eri tavalla eri papereihin. ”Oisko tää nimi Eliphaz?” – ”Mennään sillä.”
Ahdistavaa treatment roomissa työskentelyssä oli se, miten pienille potilaille tuli antaa vahvoja antibiootteja suurilla annoksilla. Paikalliset hoitajat usein antoivat vahvat antibiootit (jotka suositellaan laimentamaan suurempaan määrään nestettä ja tiputtamaan) kerta-annoksina ruiskuilla nopeaan tahtiin, jonka vuoksi monet lapsista itkivät, oksentelivat ja kokivat huimausta ja pahaa oloa. Lasten pahaan oloon saatettiin reagoida hyvinkin negatiivisesti, esimerkiksi eräälle lapselle oli uhattu, että ellei hän lopeta itkemistä, koirat tulevat ja syövät hänen silmänsä.
Yksi haastava kokemus oli lääkärinkierto. Lääkäri antoi potilaiden paperit meidän käsiimme ja pyysi kirjaamaan niihin hänen sanelemansa tiedot. Ugandalainen aksentti on välillä ”hieman” haastavaa ymmärtää ja Ugandassa käytetään paljon sellaisia termejä, joita ei normaalisti kuule käytettävän. Varsinkin ensimmäisen potilaan kohdalla tuskanhiki nousi pintaan lääkärin luetellen lääketieteellisiä sanoja, yritimme pysyä perässä ja ymmärtää, mitä lääkäri yritti tarkoittaa ja miten sanat, ensimmäistä kertaa kuulemamme diagnoosit ja lyhenteet kirjoitetaan oikeaoppisesti. Onneksi Zia Angelinassa lääkärit ovat hyvin ystävällisiä ja opettavat todella paljon. Esimerkiksi lääkärinkierron jälkeen lääkäri pyysi meitä selvittämään vastasyntyneen keltaisuuden fysiologiset ja patologiset syyt ja sanoi, että keskustelemme niistä seuraavana päivänä.
Keskiviikkona lähdimme taas kouluille rokottamaan. Ensimmäiselle koululle saapuessamme kohtasimme heti haasteen, sillä meitä ei meinattu päästää koulun porteista sisään, sillä olimme pukeutuneet housuihin. Toisten hoitajien selittäessä, että meillä on kuitenkin univormu, joka ei valitettavasti Suomessa ole mekko, pääsimme vihdoin noin kymmenen minuutin päästä sisään. Koululla kuitenkin selvisi, ettemme saa antaa lapsille vitamiineja, matolääkkeitä tai rokotuksia, sillä koulun oppilaat olivat perheistä, joilla olivat ”perhelääkärit”, eivätkä he halunneet antaa muiden koskea lapsiin. Hoitajat toki jo portilla sanoivat, että saa nähdä saammeko rokottaa ollenkaan, sillä koulu on jollain tasolla rokotusvastainen. Ei ole ihme, ettei Ugandasta ole saatu poistettua hengenvaarallisia sairauksia, joihin olisi rokote ja jonka saisi vieläpä ilmaiseksi.
Perjantai on Angelinassa rokotuspäivä, milloin terveyskeskukseen saapuu kymmenittäin äitejä ja vauvoja ottamaan rokotusohjelman mukaisia rokotteita, vitamiineja sekä matolääkettä. En ole koskaan nähnyt mitään niin sekavaa ja kiireistä, kuin perjantain aamupäivä. Pari hoitajaa antoivat rokotteita, yksi järjesteli hyvin epäjärjestelmällisesti potilaiden vihkoja sekä yksi lähti käytävälle jakamaan A-vitamiinia ja mebendatsolia tyylillä ”kuka ei ole vielä saanut?”.
Pari päivää Angelinassa vietimme laboratoriossa, jossa opimme perusteet mm. malaria- ja tuberkuloositesteistä sekä perusverenkuvasta. Saimme myös itse koittaa verinäytteenottoa paikalliseen tapaan, jossa neula työnnetään suoneen vähän yli puoleenväliin ja neulaa pidetään sormella painamalla paikallaan. Laboratoriotyöskentely oli mielenkiintoista, sillä opimme monista laboratorioarvoista paljon enemmän ja lisää siitä, miten arvot näkyvät potilaan voinnissa ja sairauksissa.
Loppujen lopuksi pari viikkoa Angelinassa oli hyvin opettavainen ja nopea harjoittelujakso. Pääsimme hyvin työporukkaan mukaan ja pääsimme tutustumaan hoitajien lisäksi paikallisiin lääkäreihin. Potilaskontakteja tuli huomattavasti enemmän kuin Gomassa, varsinkin sen vuoksi, että Angelinan asiakaskunnasta suurin osa osasi puhua englantia. Toisaalta pienen terveyskeskuksen toiminta tuli nopeasti tutuksi ja kaksi viikkoa oli hyvinkin sopiva aika näkemään ja oppimaan tarpeeksi tämän yksikön työtehtävistä.