tästä kaikki alkoi
Kuten otsikosta huomaa, niin tästä se kaikki nyt alkoi! Päätin perustaa oman blogin vihdoinkin. Täällä voin avautua ja kertoa helposti kuulumiseni. Tähän alkuun ajattelin kyllä kertoa hieman itsestäni ja menneistä ajoistani.
Elikkä olen positiivinen tyttö, jolla on helppo elämä, tai ainakin melko helppo.. Pidän erillaisista ihmisistä ja on kauheaa, kun ihmisiä tuomitaan esim. ulkonäön, luonteen tai vaikka sen takia kenen seurassa viettää aikansa.
Kun menin 7. luokalle, minut tuomittiin siitä, kun olin erään tytön ystävä. Aika usea siis vihasi tätä kysesitä ihmistä. Aluksi en reagoinut siihen mitenkään, mutta kun viikkoja oli kulunut minua alkoi pikkuhiljaa häiritsemään se. Päätin tehdä siitä lopun ja menin puhumaan asiasta siihen aikaan käytetyssä messengerissä (mesessä) ja sain kuin sainkin sen loppumaan.
Uskalla olla oma itsesi ja ilmaista omat mielipiteesi muille. Älä välitä siitä miten muut kohtelevat sinua, se merkitsee vain sitä, että he ovat kateellisia ja alempiarvoisempia kuin sinä. Uskalla olla oma itsesi ja tee sitä mitä itse haluat.
Blogini alkoi nyt menneistä ajoista ja seuraavassa blogi-tekstissäni pääsen jo toivottavasti aloittamaan päivän kuulumiseni. 🙂