Asunnon löytäminen
Asunnon etsiminen Maltalta ei ole kovin helppoa. Ei ainakaan omasta mielestäni ollut. Aloitin etsimisen jo Suomesta käsin mutta huomasin aika pian, että parhaiten asunnon etsiminen onnistuisi vasta paikan päältä kun voit käydä katsomassa millainen asunto on. Ja se kannattaa! Asuntojia vuokraavat niin yksityiset kuin välittäjätkin. Valikoima on laaja ja hinnatkin on ihan laidasta laitaan. Maltalla on todella yleistä kimppakämpässä asuminen. Sitä mietin itsekin jossain vaiheessa kunnes totesin, että asuisin kuitenkin mieluummin ihan itsekseni. Olen asunut Suomessa yksin sen verran pitkään, että tuntui hieman oudolta yhtäkkiä jakaa asunto jonkun kanssa. Netissä on muutamia sivustoja, joista voi asuntoa etsiä mutta melkeinpä parhaiten ilmoitukset löytyvät Facebookin eri ryhmistä. Ja niitä ryhmiä kyllä riittää. Ryhmissä ilmoittelevat niin yksityiset kuin välittäjät sekä ne, ketkä asuntoa ovat vailla. Itsekin laitoin jossain vaiheessa ilmoituktsen, johon sain kymmeniä vastauksia Messengeriin. Maltalla kuitenkin asunnon löytämisessä pätee yksi sääntö: nopeat syö hitaat. Tämän sain itsekin huomata .Löysin aivan mahtavan yhden makuuhuoneen asunnon Gziran ja Slieman rajalta, jota kävin jopa katsomassa. Matkalla takaisin työpaikan tarjoamalle asunnolle laitoin viestiä, että haluan vuokrata juuri sen asunnon. No niinhän siinä kävi, että sillä aikaa kun itse olin siellä katsomassa tätä asuntoa, oli edellinen katsoja ehtinyt laittaa viestiä, että he ottavat sen. Omistaja itse ei vaan tietysti sitä huomannut kun kierrätti minua ympäriinsä.
Jossain kohtaa aloin kyselemään myös välittäjiltä vaikka tiesin, että he ottavat toki oman palkkionsa jos heidän kautta asunto löytyy. JustRent Malta nimisestä yrityksestä minuun otti yhteyttä ihana naisihminen, jolla oli yksi vaihtoehto jo tiedossa. Asunto oli tuolloin vielä remontin alla ja omistaja ei olisi kovin mielellään sitä sen takia näyttänyt. Pelkäsi ilmeisesti etten remontin takia asuntoa huolisi. Kävin kuitenkin paikan päällä katsomassa ja eihän se nyt mitenkään pahasti remontin alla ollut. Hyvin siitä näki millainen se olisi valmiina. Sanoin kuitenkin miettiväni vielä asiaa, sillä vuokrahinta oli hieman korkeampi mitä olin ajatellut. Hassu sattuma silti. Välittäjä puhui minulle sähköpostissaan yhden makuuhuoneen asunnosta Pietassa, jonka vuokrahinta oli 700 euroa/kk. Mutta jos tekisin vuoden vuokrasopimuksen, niin omistaja voisi pyytää vuokraa vain 600 euroa/kk. Paikan päälle mennessä huomasin kuitenkin, että tämä asunto olikin kahden makuuhuoneen asunto, jossa oli jopa kaksi kylpyhuonetta! Siis paljon isompi asunto mitä olin edes ajatellut. Alunperin ajattelin, että kyllähän nyt yksiö tai yhden makuuhuoneen asunto riittää mainiosti. Kerroin välittäjälle miettiväni yön yli asiaa. Siinä kuitenkin oli pohtimista, sillä vuokrahinta hipoi omia rajoni. Toisaalta kun mietin edellisiä asuntoja, joita kävin katsomassa niin vuokrahinnat olivat aika samat. Ne pyörivät siinä 500-600 euron tuntumassa vaikka asunnot olivat vain yksiöitä tai yhden makuuhuoneen asuntoja. Seuraavana päivänä kuitenkin päätin ottaa tämän asunnon. Ajattelin, että tuolla hintaa en kuitenkaan vastaavaa saisi ja noinkin läheltä työpaikkaa eli vain 5 minuutin kävelymatkan päästä. Ja onhan siinä toinen makuuhuone, jos sattuu Suomesta vieraita tulemaan.
Tässä asunnossa olen viihtynyt oikein hyvin ja iloinen, että päätin sen vuokrata. Kaiken lisäksi omistaja on todella mukava. Harmi vain, että edellinen vuokralainen ei ollut ehkä yhtä mukava omistajaa kohtaan. Tässä kuukauden asumisen aikana olen ehtinyt nimittäin kaivata ovikelloa, lukollista postilaatikkoa sekä televisiota, josta tulisi ääntä. Nämä kaikki ja hieman muutakin tuo entinen asukki päätti sitten rikkoa! Oma ymmärrys ei riitä siihen, että rikotaan jotain mikä ei ole edes omaa. Alan pikku hiljaa ymmärtää miksi asunto vaati remonttia. Kummallista kyllä, entinen vuokralainen rikkoi asioita ja minä puolestani olen asioita pyytänyt korjaamaan. Onneksi kaikki nuo jutut alkavat olla takana päin ja asiat alkavat järjestyä.
Mistä tulee mieleen kuukauden taistelu veden kanssa. Tämä ei ollut kuitenkaan entisen vuokralaisen syy vaan vika oli jossain muualla. Melkein koko ensimmäisen kuukauden ajan suihkusta ja muista hanoista tuli nimittäin vain kylmää vettä! Ei lämmintä ollenkaan. Sitä korjattiin ensin kerran, joka toimi hetken kunnes lämmin vesi loppui uudestaan. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten asia saatiin kuntoon ja pääsin nauttimaan lämpöisestä suihkusta! Eipä silti, olin jo hieman tottunut kylmään veteen. Koko Maltalla olon aikana pääsin nauttimaan lämpöisestä vedestä työpaikan tarjoamassa asunnossa kolmen ensimmäisen viikon ajan. Asuessani hetken aikaa Swieqissä kimppakämpässä vesi oli lähinnä joko kylmää tai kuumaa mutta ei mitään siltä väliltä.
Tässä kohtaa olenkin miettinyt, että olen todella iloinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus matkustella eri paikoissa ja tutustua eri kulttuureihin ennen tänne muuttamista. Sillä jos en olisi aikaisemmin yhtään matkustanut ulkomailla ja tietäisi miten erilaista se elämä voi olla, niin todennäköisesti olisin jo painellut aikaa sitten maitojunalla takaisin Suomeen 😀