Aurinkoisen sään vastakohta Maltalla
Tuossa aikaisemmin kirjoittelin siitä, millainen kesä täällä Maltalla on. Lämmintähän täällä tosiaan riittää ja kuten aikaisemmin olen todennut, niin Malta lupaa 300 aurinkoista päivää vuodessa. Millaisia ne muut päivät sitten ovat? No, ne voivat olla sateisia ja tuulisia. Tai sitten Afrikan safareilta tulee hiekkaa, joka tunkeutuu ihan kaikkialle. Joskus voi olla myös ukkosmyrskyjä. Joskus nämä sateet ja ukkosmyrskyt ovat melko rajujakin. Pari kolme viikkoa sitten annettiin ukkosmyrsky varoitus ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja viikko sitten jälleen oli luvassa paljon sadetta. Jopa niin paljon, että oma vuokrantantaja pyysi käydä tarkistamassa katolla, että siellä on kaikki kunnossa. No eipä se silloin ainakaan omalla asuinalueella pahemmin satanut. Mutta tästä tuli mieleen postausaihe. Ihan vaikka vastapainoksi niille ihanille aurinkoisille päiville, joista täällä saa enimmäkseen nauttia.
Pari vuotta sitten reppureissasin Intiassa kuukauden juuri monsuunikauden aikoihin. Vaikka se taisi kyllä olla monsuunikauden loppua, sillä reissu tehtiin elo-syyskuussa. Kuvittelin, että ne monsuunikauden sateet ovat pahoja ja vettä sataa paljon. No, satoihin sitä. Mutta pakko myöntää, että täällä Maltalla ei tarvita monsuunikautta erikseen sitä varten, että vettä sataisi normaalia enemmän. Tuntuu, että joka kerta kun tänne luvataan vesisadetta tai ukkosmyrskyä, niin sitä vettä sataa ihan älytön määrä. Melkein joka kerta kun vettä sataa, niin Maltalla nähdään tulvia. Toisaalta mietin, että johtuuko ne oikeastaan edes veden määrästä. Voi olla, että tämän saaren maasto on sellainen, että se vesi jämähtää tulvaksi helpommin tiettyihin paikkoihin. On nimittäin sitä ylä- ja alamäkeä todella paljon. Ja aika iloisesti se vesi tuntuu juoksevan alamäkeä pitkin ihan joka kerta. Ja sinne alas se sitten kertyykin.
Itse olen iloinen, että satun asumaan juuri Pietassa, Gwardamangian alueella. Se on sopivasti mäen päällä eikä siellä kovinkaan paljon tulvia ole ollut. Useimmiten se vesi valuu alas Msidan puolelle. Pahimmillaan nämä tulvat kuitenkin aiheuttavat sen, että täällä irtoilee teillä olevat kaivonkannet. Niitä reikiä on sitten kiva yrittää huomata vesimassan läpi kun ajaa autolla. Helmikuussa ollut raju myrsky aiheutti muutamille autoille vahinkoja juuri tästä syystä. Ja toki se vesi sitten helposti pääsee tulvien takia myös asuntojen kellareihin ja autotalleihin. Ja kyllähän sitä vettä tietysti voi tulla sisälle myös seiniä pitkin kun oikein rankasti sataa. Tästä voi lukea lisää maaliskuun postauksessa ”Erilaista elämää pienellä saarella”.
Eli ei, täällä ei ihan aina se aurinko kuitenkaan paista. Välillä vettä tulee kuin saavista kaatamalla niin, että varpaat kastuu, halusi tai ei. Siihen kun lisäksi sattuu tuulemaan oikein kunnolla tai ukkostamaan, niin sateenvarjon käyttämistä on aivan turha edes harkita. Loppuun muutama kuva, jotka otettu pääasiassa Bay Easyn ja Times of Maltan sivuilta. Ensimmäinen kuva on oma kuva, jonka nappasin marraskuussa.
Viimeinen kuva on myös Bay Easyn facebook sivuilta. Oikeastaan se oli video, josta nappasin kuvan. Oli vaan aika hillittömän hauska huomata, miten jotkut nauttivat vesisateista. Tämä kuva oli otettu ilmeisesti pari kolme viikkoa sitten olleesta ensimmäisestä rankkasateesta.