Joulu ja uusi vuosi Maltalla

Blogi on pitänyt melkoista hiljaiseloa viimeiset pari kuukautta. Mutta jospa taas vähän päivittelisi kuulumisia täältä päin maailmaa. 

Loppuvuosi on mennyt uudessa työpaikassa ja se on ollut aikamoista kiirettä välillä. Milloin joku ollut flunssassa tai lomalla ja siihen päälle vielä erilaiset alan lisenssimuutokset, jotka toivat uuteen vuoteen omat haasteensa. 

Joulu meni ihan rennosti kotosalla katsellen joululeffoja hyvän ruuan ja viinin kera. Ennen aattoa piti toki käydä katsastamassa Vallettan jouluvalot. Ne oli taas kyllä niin kauniit! Täällä jouluun tosiaan panostetaan todella paljon erilaisina koristeiden muodossa. Valoja ja muita koristeita näkyy katukuvassa jouluaikaan todella paljon. Näitä erilaisia kuvia olisi voinut ottaa vaikka joka kadun nurkasta. Kyllä 2017 vuonnakin osattiin koristella aika mahtavat koristelut itse pääkaupungissa mutta jollain tapaa joulun 2018 koristelut olivat vielä hienompia. Erityisesti tämä ensimmäinen kuva on oma suosikki!

IMG_20181219_105544_640.jpg

IMG_20181219_105544_643.jpg

DSC_0913.JPG

DSC_0916.JPG

 

Vallettan ulkopuolelta Triton Fountainin läheisyydessä oli myös tämä uskonnollisempi koristelu. Tätä näkyi myös muualla Maltalla, esimerkiksi Slieman liikenneympyrän koristeena. Edellisenä jouluna en näitä muista nähneeni. Toisaalta koska Valletta oli valittuna vuoden 2018 Euroopan kulttuurikaupungiksi, niin ehkäpä sekin vaikutti siihen, miten paljon näihin koristeisiin oli nyt panostettu. 

IMG_20181224_172031_591.jpg

Tänä vuonna tuli hankittua pieni joulukuusikin. Ja vähän enemmän jouluvaloja. Oikeastaan joulun koristeluun itsekin panostin huomattavasti edellistä enemmän. Silti en ainakaan naapurille tässä pärjännyt, sillä heillä löytyi kaikenlaista koristetta niin asunnon ulkopuolelta, kuin myös sisäpuolelta. Mitä siis lähinnä satuin pari kertaa näkemään kun heillä oli ovi auki ja muutama sana vaihdettiin. Maltalaiset tosiaan panostavat jouluun myös kotona todella paljon. On valoja, iso kuusi, erilaisia koristeita (kiipeävä pukki parvekkeen kaiteessa aika yleinen), nauhoja ja vaikka mitä. Toiseen kertaan ollaan naapurin kanssa esimerkiksi meidän kerrostalon rappujen kaiteet koristeltu joulunauhoilla. Ei ehkä yhteisestä päätöksestä mutta koska he tekivät niin edellisenä jouluna, niin päätin ottaa mallia ettei näytä kovin erilaiselta ne kaiteet. Etenkin jos itse olisin jättänyt laittamatta, sillä jokainen naapuri tuntui laittavan ne nauhat vain omalle kohdalleen.

Uusi vuosi ei ollut oikeastaan joulua erikoiesmpi. Kotona meni sekin. Varsinkin kun uuden vuoden päivä tuli vietettyä toimistolla. 

IMG_20181231_211218_934.jpg

Raketteja täällä ei näkynyt vaikka ääni kuului 12 aikaan. Täällä tosin ei pitkin iltaa ammuta raketteja kuten Suomessa tehdään. Ne ammutaan lähinnä 12 aikaan yöllä ja sitten tulee hiljaisuus. Oikeastaan ihan mukavaa. Vaikka noh muuten niitä raketteja sitten ammutaankin milloin sattuu, erityisesti kesällä. 

Tämä nyt tällaisena pikapäivityksenä kaiken kiireen keskellä. Ehkäpä ne kiireet kohta helpottaa. Etenkin kun kahden viikon päästä pääsee nauttimaan Goan lämmöstä :) Erityisesti siitä lämmöstä tulee varmasti nautittua. Kummasti ollut tänä talvena taas asunto kylmänä. Jopa ulkona on ollut aika kylmä. Kylmempi kuin viime talvena. Tekee ihan hyvää päästä vähän lämpöiseen välillä ja pitämään ihan kunnon lomaa! :) 

Kulttuuri Sisustus Matkat