Kesälomalla Suomessa osa 2

Mitä Suomen reissun toinen lomaviikko pitikään sisällään? No se alkoi päiväretkellä Suomenlinnaan. Jollain tapaa ehkä jopa hävettää myöntää, että näin 31 vuotta Suomessa asuneena en ole kertaakaan käynyt Suomenlinnassa. Olen vieraillut aikaisemmin Raaseporin linnassa sekä useamman kerran Savonlinnassa sijaitsevassa Olavinlinnassa mutta jostain syystä se Suomenlinna on vaan jäänyt näkemättä. Siitä on ehkä viimeiset pari kesää ollut puhetta aina jonkun kanssa, että siellä voisi käydä jos on hyvä sää. No vihdoin tuli sekin reissu tehtyä. Ja sinne voisi joku kerta mennä uudestaankin, sillä ihan kaikkea siellä en ehtinyt nähdä. 

Sää ei ollut kovin kehuttava ja jonkun verran tihkutti vettä kun kverin kanssa napattiin lautta Helsingin Katajanokalta Suomenlinnaan. Mentiin sinne tosiaan piknikille. Siihen se onkin oiva paikka. Illalla onneksi sää selkeni ja aurinkokin alkoi paistamaan. Illasta oikeastaan tuli oikein hieno 🙂 

DSC_0403.JPG

DSC_0413.JPG

DSC_0410.JPG

DSC_0415.JPG

DSC_0422.JPG

Seuraavana suunnitelmana olikin viettää päivä Turussa. Käytiin siellä mummun ja isän siskon kanssa ostoksilla. En muista koska viimeksi olisin Turussa käynyt ihan kunnolla vierailemassa. Tuntuu, että viime kerrat on olleet vain nopeita käyntejä. Joko ollaan ajettu Turun läpi muualle tai sitten menty satamaan. Turku on kuitenkin oikein mukava kesäkaupunki. Sattui vielä hyvä sääkin. Vaikka siinä loppuajasta iski hetkellinen ukkoskuuro. Lounaalla käytiin Fontanassa, joka sijaitsee joen lähellä. Siellä on tarjolla lounasbuffet, joka muistaakseni maksoi jotain kympin luokkaa. Pakko myöntää, että yksi parhaimmista lounasbuffeteista mitä olen syönyt. Salaattipöytä oli runsas ja pääruokia oli tarjolla usaempaa vaihtoehtoa. Ruoka oli todella hyvää! Harmittaa, etten huomannut kuvaa ottaa ollenkaan. Mutta suosittelen testaamaan. 

DSC_0434.JPG

Turusta suuntasin kodin kautta vielä illalla Nuuksioon kaverin kanssa. Taas yksi sellainen kohde, jossa ikinä en ole käynyt. Tai no, joskus aikoinaan parkkipaikalla kääntymässä :D Käytiin pieni kävelylenkki tekemässä. Joskus pitäisi ihan ajan kanssa mennä kunnolla kävelemään. Suomen luonto on kyllä vaan niin ihana! Sitä on kaivannut tosi paljon. Se on jollain tapaa todella rauhoittavaa kävellä luonnossa ilman mitään liikenteen aiheuttamaa meteliä tms. Ja se luonnon vihreys ja järvimaisemat! Niitä on kaivannut todella paljon. 

IMG_20180713_223848_676.jpg

IMG_20180713_223848_674.jpg

DSC_0448.JPG

Mietin ennen lomaa, että olisi ihan mahtavaa päästä käymään Tallinnassa. Siellä tulee yleensä käytyä vähintään kerran kesässa tai kerran vuodessa. Jätin sen kuitenkin pois suunnitelmistani koska ajattelin, ettei sille välttämättä riitä aikaa. Kuitenkin kahdelle viikolle oli jo sen verran ohjelmaa tiedossa enkä halunnut jokaiselle päivälle suunnitella paljon menoja. Yllättäen kaverini kuitenkin ehdotti, että mitä jos lähdettäisiin päiväreissulle Tallinnaan. Ja niinhän me sitten mentiin :) Viking Linella tehtiin pieni päiväreissu, jolloin meillä oli aikaa kävellä kaupungilla noin 3-4 tuntia. Aika meni nopeasti kun kävelimme ympäri Tallinnan vanhaa kaupunkia. Porukkaa oli liikkeellä paljon ja erilaisia terasseja oli ympäri kaupunkia. Mielellään tuolla olisi viettänyt aikaa pidempäänkin :)  

DSC_0455.JPG

Kahden viikon loma vierähti Suomessa yllättävän nopeasti. Vaikka ohjelmaa oli paljon, niin hyvin ehti välillä viettää aikaa kotonakin tekemättä mitään kummempaa. Toisin kuin tammikuussa, jolloin joka päivälle oli paljon menoja melkoisilla aikatauluilla. Mutta helpostihan siinä niin käy kun yrittää nähdä monia ihmisiä lyhyen ajan sisällä. 

Kulttuuri Matkat