Millainen on kesä Maltalla?

Kuuma se on ainakin. Aurinko paistaa ja lämpötila on jatkuvasti +30 molemmin puolin aina toukokuusta elokuun loppuun ja todennäköisesti vielä pitkälle syyskuun puolelle myös. Sadetta tai viileitä päiviä ei täällä juurikaan tunnu kesällä olevan. Maltasta sanotaan, että se tarjoaa yli 300 päivää aurinkoa vuodessa. Väittäisinkin, että ne suurimmat sateet kohdistuvat enemmän tuonne talviaikaan, lähinnä loka-helmikuulle. Ehkä tästä auringosta toisaalta pitäisi vaan nauttia ja kyllähän siitä tavallaan nauttiikin. Mutta toisaalta kun ilma on kostea, lämpötila huitelee +29-33, niin se jatkuva hikoilu alkaa jossain kohtaa hieman tuskastuttaa. Toki Suomessa on myös ollut aika huikea kesä lämpötilan osalta. Mutta uskoisin, että siellä se +30 on huomattavasti siedettävämpää kuin täällä. Eron huomaa kyllä. Täällä tuntuu, että se aurinko oikeasti polttaa paljon herkemmin kuin Suomessa. Ilman aurinkorasvaa täällä ei kärsi kovin kauaa suorassa auringonpaahteessa edes olla. Ja vaikka mittari näyttäisi +30. voi tuntua kuin olisi +38. 

Kesä on täällä myös erilaisten festivaalien ja muiden tapahtumien aikaa. Niitä riittää paljon, jokaiselle viikolle. Monet tapahtumat ovat osa maltalaista kulttuuria ja siten myös uskonnollisia. Näiden lisäksi on myös paljon erilaisia musiikkitapahtumia sekä paljon muuta. Monissa kylissä järjestetään omia tapahtumia, joihin kuuluu katujen ja rakennuksien (yleensä kirkkojen) koristelu, musiikkia ja ilotulituksia. Väriä ja valoa näistä ei puutu. Maltalaiset tosiaan kyllä osaavat tapahtumista tehdä todella näyttäviä. 

Alla oma kuva Msidasta, joka otettu työpaikan terassilta muistaakseni viime kuussa. Tuli vähän jouluvalot itselle mieleen tästä ensin. Kyseessä oli kuitenkin Msidan paikallinen festivaali, joka kesti useamman päivän ajana ja sieltä kuuluikin toisinaan musiikkia. Osa kaduista oli myös tämän takia suljettuna. 

DSC_0472.JPG

Kaksi alla olevaa kuvaa on ihan Googlesta napattuja koska itsellä ei valitettavasti ole kuvia eri tapahtumista. Ylempi kuva otettu TVM:n sivuilta ja alempi World Nomadsin sivuilta. Itse en ole vielä kovin noihin eri kylien tapahtumiin ole osallistunut mutta tarkoituksena olisi jossain vaiheessa kun sattuu sopivasti töistä vapaata, käydä tutkimassa tarkemmin mitä näissä festivaaleissa tapahtuu. 

festa-marc.jpg

malta-festival.jpg

Näihin erilaisiin tapahtumiin kuuluu täällä myös ilotulitukset, joita ammutaan ympäri vuoden. Suomessa ilotulitteita yleensä ammutaan uutena vuotena tai esimerkiksi eri kaupunkien joulukatujen avajaisissa. Harvemmin ehkä muissa tilanteissa. Uutena vuotena ilotulituksia ammutaan Suomessa muistaakseni ilta kuuden jälkeen aina pitkälle yöhön asti. Täällä ei uutena vuotena ammuttu ilotulituksia oikeastaan kuin vasta 12 aikaan yöllä. Siihen asti oli ihmeen hiljaista. Ja silloinkin sitä kesti vain sen hetken. Täällä ilotulitukset kuitenkin kuuluvat vahvasti erityisesti kesään ja niitä ammutaan pitkin päivää. Monissa maissahan nämä kuuluvat ihan kulttuuriin, niin myös täällä. Ja usein ajatellaankin, että ilotulitteiden avulla voidaan myös ajaa pahat henget pois. Toukokuusta lähtien täällä on saanut ilotulitteista nauttia (ehkä myös kärsiä) aivan jokaisena päivänä tai vähintään joka viikko. Niitä aamutaan jopa keskellä kirkasta päivää. Niiden ampuminen saatetaan aloittaa jo 8 aikaan aamulla ja sitä jatkuu aina puoleen yöhön asti. Sen jälkeen tulee hiljaisuus. Ei aina oikein meinaa ymmärrää miksi niitä täytyy ampua keskellä päivää. Ne eivät kuitenkaan näytä miltään eikä niitä oikeastaan aina edes näe, vain ääni kuuluu. Joskus niitä tosiaan ammutaan melkoisella sarjatulituksella. Välillä tuntuukin kuin kolmas maailmansota olisi syttynyt. 

Mikäs sen parempaa kuin lähteä viettämään rento päivä rannalla kun lämpöä riittää reilusti yli +30. 

DSC_0455.JPG

DSC_0457.JPG

Yllä olevat kuvat viime perjantailta kun kävin vapaapäivää viettämättä Mellieha Bayssa. Tämä on ehkä yksi isoimpia rantoja Maltalla ja myös tosi siisti. Ranta on pitkälle matalaa ja vesi aivan ihanan kirkasta. Ainoa, mikä hieman jäi harmittamaan, on rantatuolin ja varjon maksu. Niistä saa maksaa nimittäin 7,50 euroa mikä tuntuu hieman kovalta hinnalta. Toisaalta Ramla Bayssa maksoin molemmista yhteensä 10 euroa. Mutta varjo on melkein pakko ottaa, sillä näillä helteillä ei voisi kuvitellakaan olevansa ilman. Ihmisiä toki rannalla riittää ja näin kesäaikaan onkin hyvä mennä ajoissa, sillä paikat täyttyvät hyvin äkkiä. Itse olin liikkeellä noin 12 aikaan ja sain vielä ihan hyvin paikan. Muutamia vapaita näytti myös vielä olevan. 

Kovin paljon en itse ole vielä erilaisissa tapahtumissa ollut mukana mutta huomenna olisi tiedossa ensimmäiset musiikkifestivaalit täällä. Eli Summerdaze tapahtuma. Siellä on useampia esiintyjiä mutta tunnetuimpina Rita Ora ja Martin Garrix. Itse tapahtuma taisi olla ilmainen mutta meillä työpaikka hankki kaikille halukkaille liput. Uskoisin, että siitä on tulossa ihan mahtava tapahtuma :) 

Kulttuuri Matkat