Millainen on Kippari-Kallen kylä Maltalla?

Viime marraskuussa kun olin muuttanut vihdoin omaan asuntooni, sain vieraakseni omat vanhempani. He eivät ole koskaan käyneet Maltalla aikaisemmin ja päättivät tulla tietenkin katsomaan miten olen viihtynyt kun vihdoin pääsin asettumaan aloilleni. Vaikka olin melkein koko heidän vierailunsa ajan iltavuorossa, niin päästiin silti kiertelemään paikkoja yhdessä. Yhtenä paikkana oli Pepeye Village eli suomalaisittain Kippari-Kallen kylä. Se on enimmäkseen lapsiperheille suunnattu teemapuisto mutta kyllä siellä aikuisetkin helposti saavat ajan kulumaan. Ja onhan siellä jo aika huikeat maisematkin mitä kuvailla. 

Tätä teemapuistoa on aikoinaan käytetty lavasteena Robin Williamsin tähdittämässä elokuvassa Kippari-Kalle. Kuvausten päätyttyä siitä päätettiin jättää lavasteet paikoillaan ja rakentaa teemapuisto turisteille. Paikka sijaitsee Melliehassa Anchor Bayn poukamassa ja sinne on helppo päästä vaikkapa bussilla. Me mentiin Mostan kautta, jossa oli bussin vaihto. Sen jälkeen päästiinkin ihan perille saakka. Takaisin tultiin Bugibban kautta. Teemapuisto on auki ympäri vuoden ja juhlapyhien aikaan siellä järjestetään paljon erilaista ohjelmaa eri teemojen mukaisesti. Nytkin siellä oli kaikenlaista rekvisiittaa Halloweeniin liittyen sekä sen mukaista ohjelmaa. Kylä tarjoaa muun muassa veneretkiä, joulupukin pajan, minigolf-radan sekä pienen elokuvateatterin. 

Aikamme kun olimme kierrelleet ympäri kylää, niin päätimme ottaa minigolf kisan. Aika kiva rata ja suht helppo. Vaikka oli siellä joukossa muutaman vähän haastavampikin rata. Kaiken kaikkiaan kiva päivä tuli vietettyä. Ja vaikka ohjelmaa on enemmän tosiaan lapsille, niin oli ihan mukava päästä tuolla käymään näin aikuisenakin. Alla muutama kuva paikasta. 

 

DSC_1942.JPG

DSC_1944.JPG

 

 

 

 

 

 

 

DSC_1955.JPG

DSC_1959.JPG

DSC_1950.JPG

DSC_1951.JPG

DSC_1960.JPG

DSC_1953.JPG

DSC_1954.JPG

Seuraavassa kirjoituksessa todennäköisesti vähän juttua liittyen tulevaan Suomen vierailuun. Enää neljä työpäivää ja sen jälkeen lähtö. Ihan mukava oikeastaan käydä Suomessa moikkaamassa perhettä, sukulaisia ja kavereita. Toivottavasti säät suosisi edes vähän. Turkish Airlinesilla menossa ensimmäistä kertaa. Vanhemmat kyllä kehuivat tätä lentoyhtiöitä tosi paljon eli luottavaisin mielin menossa. Ainoa mikä hieman huolettaa on tunnin vaihtoaika Istanbulissa täältä Suomeen mentäessä. Se on aika tiukka. Onneksi tietysti kaikki on samalla lipulla eli ruumaan menevästä laukusta ei tarvitse huolehtia sen kummemmin. Mutta tunti on silti melko tiukka. Noh, toivotaan ettei sen kanssa ongelmia tule :) 

Kulttuuri Matkat