Mitä Maltalla on tullut syötyä?

Liikunta-aiheisen kirjoituksen jälkeen on hyvä varmasti jatkaa ruoka-aiheisella kirjoituksella 🙂 Maltalla on paljon erilaisia hyviä ravintoloita ja osa niistä on varsin edullisia myös. Voisin väittää, että jopa edullisempia kuin Suomessa. Toki sitten on myös niitä kalliimpia. Pääasiassa itse en ole joutunut pettymään yhteenkään ruokaan, jota olen ravintoloissa syönyt. Mitä nyt viime kerralla tilattu lohi ehkä saattoi olla hitusen kuivahkoa. En tiedä johtuiko valkoviinikastikkeesta vai mistä mutta se ei ollut ihan parhaimmasta päästä. 

Maltalainen ruokakulttuuri on sekoitus erilaisia ruokakulttuureja ja niissä näkyy vivahteita espanjalaisesta, sisilialaisesta, italialaisesta ja brittiläisestä keittiöstä. Ruoassa näkyy selkeästi välimerelliset maut ja useimmiten ruoka onkin tuoretta ja siinä käytetään paikallisia raaka-aineita. Erityisesti kalaruuat on täällä todella maukkaita ja moni ravintola tarjoaa ihan tuoretta päivän kalaa listoillaan, jota toki kannattaa maistaa. Myös pastaa löytyy joka lähtöön erilaisilla kastikkeilla ja mausteilla. Yhtenä erikoistuuten Maltalla on jänis, joka on saaren yksi kansallisruoka. Sitä saa ravintoloista haudutettuna, paistettuna sekä erilaisilla kastikkeilla yleensä spagetin kera. Itse maistoin jänistä ensimmäien kerran raviolin muodossa, jossa jäniksen lihaa oli sisällä täytteenä. Pakko myöntää, että oli muuten todella maukasta! Alla kuva tästä annoksesta.

DSC_2291.JPG

Viini kuuluu aika usein ruokajuomaksi ja olen itsekin huomannut tilaavani sitä melkein joka aterian yhteyteen. Pakko myöntää, etten ole aikaisemmin pahemmin viinistä edes välittänyt mutta täällä sitä on alkanut juomaan hieman enemmän. Yleensä tosin vain ruoan kanssa lasillinen. Eikä se nyt kovin kallista edes ole. Halvimmillaan olen tainnut viinilasilisen saada 1,90 euron hinnalla eikä se ollut yhtään huonoa edes. Aika usein olen ruoan kanssa suosinut talon viinejä, jotka on osoittautuneet hyviksi. 

DSC_1843.JPG

DSC_2293.JPG

Lohi taitaa olla täällä kalaruuista kaikista kallein eikä ihme. Mutta aina silloin tällöin sitä olen kuitenkin syönyt. Nämä yllä olevat annokset oli todella maukkaita. 

DSC_1918.JPG

Ensimmäisten kuukausien aikana päädyin myös kerran tapasravintolaan. Oli yllättävän herkullisia annoksia ja siellä sai tosiaan listalta ottaa kaikenlaisia pieniä maistipaloja. Lisäksi oli sitten myös tarjolla muita erilaisia ruokia. 

DSC_2002.JPG

Vallettasta löytyi myös todella mukava ja edullinen kreikkalainen ravintola. Pisteet erityisesti maukkaalle tzatziki kastikkeelle!

DSC_2004.JPG

Pastaa olen syönyt täällä jo useammankin kerran. Se on yleensä aina hyvää. Sitä löytyy erilaisilla kastikkeilla aina merenelävistä lihaan ja kanaan. Yhdeksi omaksi suosikiksi on noussut pestopasta. 

DSC_2060.JPG

Yllä olevassa kuvassa on ankanrintaa, perunaa sekä tomaatti puolitettuna. En nyt muista missä kastikkeessa tämä oli tms. Mutta oikein maukasta! Olen vihdoin myös oppinut, että liha kannattaa ottaa mediumina tai medium plussana koska silloin se on paljon mureampaa. Kiitos tästäkin isälleni, joka jossain vaiheessa sai minut ottamaan kypsän lihan sijaan  sen mediumin :D Sitä on jotenkin aina vierastanut ajatusta siitä, että liha on punaista eikä kunnolla kypsää. 

DSC_2118.JPG

Tämä on varmaan yksi parhaimpia katkarapusalaatteja ikinä! Ei ole ainakaan katkaravuissa säästelty ja muutenkin tämä oli mielettömän hyvää. Pohjalla oli jäävuorisalaattia, kurkkua ja tomaattia mutta sitten päälle oli laitettu coleslawta, cous cousia, fetaa, papuja, oliiveja, perunaa sekä aurinkokuivattua tomaattia. Tämän kävin syömässä ihan lounaaksi työpaikan lähellä ja tällä pärjäsi mukavasti loppupäivän kotiin asti. 

IMG_20180409_231637_533 (1).jpg

Tämän aterian kävin syömässä Vallettassa parin viikon takaisin venereissun jälkeen. Kala on seabassia, joka on tosi yleistä täällä. Lisäksi annokseen kuului vihanneksia sekä perunamuussia. On myös yleistä, että ravintoloissa tuodaan tuoretta paikallista leipää ruoan kaveriksi. 

Täällä näkyy myös kadun varsilla paljon erilaisia pastizzi paikkoja, jotka tarjoilevat suolaista tai makeaa pikkupurtavaa. Nämä on tehty lehtitaikinasta ja niiden sisällä voi olla ricotta-juustoa, nakkeja, hernesosetta, omenahilloa ja nutellaa. Kerran satuin ostamaan sellaisen ns. hampurilaistäytteellä varustetun pastizzin, joka piti oikeasti sisällään jauhelihapihvin ja kaikki hampurilaisen perusmausteet. Oli aika erikoinen makuelämys. Näistä paikoista voi saada myös pieniä pikku pizzoja eri täytteillä sekä pienen annoksen lasagnea tms. Esimerkiksi nuo ricotta-juustolla täytetyt herkut voi saada alle aurolla eli ei nämä kovin pahan hintaisia ainakaan ole. Silloin kun asuin itse Swieqissä ennen Pietaan muuttamista, niin välillä töihin tullessassa saatoin napata aamupalan pastizzeriasta mukaan. 

Tässä nyt jonkinlainen kirjoitus siitä, mitä kaikkea täällä ravintoloista löytyy. Toki maltalaisten ja välimerellisen ruokavalion lisäksi on olemassa paljon muitakin ravintoloita kuten intialaista, kiinalaista, texmexiä ja sushia. Eli valikoimaa riittää ja varmasti jokainen löytää suosikkinsa. 

Koti Ruoka ja juoma Matkat