Miten päädyin Maltalle?

Tosiaan olen koko ikäni asunut Suomessa lähellä pääkaupunkiseutua. Koulun käynnin jälkeen ollut kahdessa lyhyessä työsuhteessa, jonka jälkeen sain vakituisen työpaikan Helsingistä. Tuolloin yritys oli vielä melko pieni, meitä oli ehkä noin 30 työntekijää. Yritys kuitenkin alkoi pikku hiljaa kasvamaan isoksi. Muutaman vuoden jälkeen muutimmekin isompien tilojen perässä Vantaalle. Vuosien aikana myös omat työtehtävät saivat hieman vaihtelua ja uusia vastuualueita. Työvuosia kertyikin mukavat 11 vuotta. Se on joillekin tuottanut melkoista ihmetystä, että miten sitä voi niin kauan olla saman yrityksen palveluksessa töissä. Onhan se pitkä aika. En kuitenkaan samassa tehtävässä jaksaisi välttämättä olla niin kauan ellei kyseessä olisi joku ihan unelmatyö. Toki kun tehtävät vaihtuivat, niin se mielenkiinto ja motivaatio säilyi samassa yrityksessä.

Vuonna 2012 päätin kuitenkin lähteä takaisin koulun penkille. Olin aikoinaan suorittanut merkonomin paperit liiketalouden puolelta ja nyt ajattelin näitä opintoja jatkaa liiketalouden tradenomiksi. Suoritin opinnot iltaopiskeluna työni ohessa. Melkoinen urakka mutta siitä tuli selvittyä. Se sellainen ns. normaali opiskeluaika tuossa tutkinnossa on 3,5 vuotta mutta itsellä se venähti 4 vuoden mittaiseksi. Toisaalta olen siitä huolimatta opinnoista ylpeä eikä pieni jatko-aika haitannut yhtään. Kokopäivätyön ohessa opiskeleminen ei ole helppoa. Toisaalta nostan isosti hattua niille ketkä opiskelivat saman tutkinnon työn ja perhe-elämän keskellä. Opiskelu kuitenkin vei todella paljon aikaa vapaa-ajasta. Mutta olen silti enemmän kuin tyytyväinen tutkinnon suorittamisesta.

Opiskeluiden myötä myös uudet uratoiveet alkoivat pyöriä mielessä. Tuona aikana varmasti ensimmäisen kerran mielessä kävi ajatus kansainvälisyydestä ja ulkomailla työskentelystä. Meidän koulussa kuitenkin kovasti kannustettiin siihen. Alkuun mietinkin, että olisi mahtavaa suorittaa työharjoittelu ulkomailla. Tosin se osoittautui hieman haasteelliseksi. Jossain vaiheessa ylipäänsä koko työharjoittelun suorittaminen silloisessa työpaikassa tuntui kovin vaikealta, joten suoritinkin sen sitten etätyönä tehden sisällöntuottajan hommia autonvuokrausyritykselle. Tässä vaiheessa ehkä myös hieman hautasin ajatukset ulkomailla työskentelystä.

Elo-syyskuussa 2016 tein ensimmäisen pidemmän ulkomaan reissun. Matkustin tuolloin kaverini kanssa Intiassa neljä viikkoa tutustuen eri kaupunkeihin ja kulttuuriin. Olin käynyt Intiassa aiemminkin, tosin lähinnä pakettimatkoilla Goalla. Olen aina rakastanut matkustamista. Ihan jopa niitä viikon kahden pakettimatkojakin. Se oli elämäni paras reissu! Rinkka selässä matkusteltiin milloin junassa tai lentokoneessa Delhistä muutaman mutkan kautta Udaipuriin ja sieltä Goalle ja Mumbain kautta kotiin. Samalla reissulla Intia vei sydämeni kokonaan. Moni ajatus muuttui tuon reissun myötä ja kotiin palatessa huomasin potevani myös jotain kummaa masennusta. Sellaista mitä olen lukenut nimenomaan niiden ihmisten blogeista, jotka reissaavat pitkään ja palaavat takaisin Suomeen. Sitä ei ole aiemmin ollut. Sellainen palava halu päästä ulkomaille uudestaan. Ja siitä kai se ajatus ulkomailla työskentelystä palasi pikku hiljaa takaisin mieleen.

Keväällä 2017 aloin hakemaan netistä enemmän tietoa ulkomaille muutosta ja lukemaan ihmisten omia kokemuksia. Kunnes jossain vaiheessa huomasinkin jo katsovani työpaikkoja ulkomailta. Alkuun ehkä enemmän vain mielenkiinnosta mitä työtehtäviä löytyy. Jossain vaiheessa aloin katsomaan työpaikkoja kuitenkin hieman enemmän tosissaan. Siitä myös puhuttiin vanhempien kanssa, jotka yllätyksekseni olivat erittäin kannustavia asian suhteen. Alkukesästä jo sain yhden työpaikkatarjouksen Maltalta mutta silloin vielä kieltäydyin. Se tuntui tulevan olevinaan liian nopeasti. Loppukesästä tuli kuitenkin parikin tarjousta, joista toiseen päätin tarttua. Sen lopputuloksena nyt sitten ollaan täällä.

Työksi valikoitui Customer Support Agentin iGaming alalta, joka on Maltalla erittäin suuri ala. Eri peliyrityksiä täällä on pilvin pimein ja taitaa niitä koko ajan tulla lisääkin. Työpaikkoja ihme kyllä riittää. Jatkuvasti ollaan hakemassa uusia työntekijöitä niin asiakaspalveluun kuin muihinkin erilaisiin työtehtäviin. Jopa meidän yrityksessä on jatkuvasti uusia paikkoja avoinna. Erityisesti Euroopan kansalaisille kysyntää riittää. Asiakaspalvelusta on itsellä usean vuoden kokemus, joten siitä oli paljon hyötyä tehtävään hakiessa. Toki varmasti pääsee ilman kokemustakin, sillä monet yritykset tarjoavat hyvän koulutuksen. Niin tarjosi myös oma työpaikkani. Monille nuorille, jotka haluavat ulkomaille töihin, tällainen mahdollisuus on varmasti loistava ponnahduslauta. Sellaisena sitä pidän itsekin. Englannin kielitaito karttuu hienosti ja saa uusia kokemuksia. Ja meillä ainakin kannustetaan yrityksen sisällä kehittymään ja etenemään tehtävissä, joten varmasti tällä alalla voisi pidempää uraa saada myös aikaiseksi.

Toistaiseksi olen viihtynyt täällä oikein hyvin. Töissä on mukavan rentoa ja ihan mahtava porukka!

Työ ja raha Opiskelu Työ