Uuden vuoden fiiliksiä ja flunssa-aaltoa

Piti jo aikaisemmin kirjoittaa, ihan tuossa joulun alla mutta se kummasti on jäänyt. Ehkäpä tästä nyt tulee ihan sellainen yleisfiilis joulusta, uudesta vuodesta ja mitä mulle tällä hetkellä kuuluu. 

Tämä joulu oli hieman erilainen aikaisempiin jouluihin verrattuna. Toki olen aiemminkin viettänyt joulua joskus ulkomailla. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2016 kun kaverin kanssa lähdettiin jouluksi Intian Goalle. Oli todellakin eri meininki. +35 hellettä ja aurinko paistoi. Sen jälkeen olen pari joulua viettänyt vanhempieni kanssa Tallinnassa. Ensimmäinen joulu Tallinnassa taisi olla vuonna 2013 ja toinen 2014 eli kaksi peräkkäistä joulua. Muut joulut olenkin sitten viettänyt suurimmaksi osaksi ihan kotosalla perheen ja sukulaisten kanssa. Tämä joulu oli kuitenkin erilainen, sillä tällä kertaa vietin sen ensimmäistä kertaa itsekseni. Jouluaattona olin vapaalla mutta joulupäivänä olin töissä. Tapaninpäivää täällä taas ei edes tunneta,joten sekin meni töissä. Aatoksi kävin kaupasta hakemassa jotain hyvää ruokaa, joita nautin sitten viinilasillisen ja joululeffojen kera. Tämä joulu oli myös ensimmäinen kerta kun ei mitään perinteistä jouluruokaa ollut tarjolla. Sitä on aina Suomessa ollessa syönyt sentään jossain, vähintään työpaikan ruokalassa. Ainoa jouluinen herkku oli oikeastaan piparit, joita me tehtiin kolmen työkaverin kanssa yhtenä lauantai päivänä ennen joulua. Sen lisäksi sain myös Suomesta joululahjaksi pipareita. Jossain vaiheessa aattoiltaa soitin videopuhelun Suomeen, jossa vanhempani oli muiden sukulaisten kanssa kerääntynyt viettämään joulua. Tokihan täällä varmasti olisi ollut ohjelmaa jouluksi, jos olisi halunnut lähteä johonkin mutta tuntui mukavammalta viettää joulua ihan kotosalla. 

Alla kuvaa Suomesta saaduista herkuista ja aattoillan vietosta glögin kera. Täällä on sellainen Little Sweden kauppa, josta onnistuin löytämään myös glögiä. Oli vaan turhan kallista! Osaavat kyllä kiskoa aika hyvät hinnat. 

DSC_2089.JPG

DSC_2086.JPG

Uutena vuotena itsellä oli useamman päivän vapaat töistä. Silti vuoden vaihtoa tuli juhlittua ihan kotosalla kuten myös joulua. Oli ajatuksena, että pitäskö lähteä Vallettaan kun siellä oli festivaali järjestettynä mutta eipä tuota sitten tullutkaan lähdettyä. Tuntui aika jännältä, ettei täällä ammuta pitkin iltaa raketteja samalla tavalla kuin Suomessa. Ainoat uuden vuoden raketit, joita täällä ammuttiin oli keskiyöllä. Ikkunasta ja parvekkeelta satuin muutamia raketteja näkemään mutta ei niitä siltikään joka puolella ammuttu. En itse asiassa ole varma, että myydäänkö täällä edes samalla tavalla ihmisille raketteja kuin Suomessa. Tuskin. Ei ainakaan samanlaisia rakettikojuja missään näkynyt. 

Uusi vuosi on muuten hienosti lähtenyt käyntiin mutta tämän viikon ollut melkoisessa flunssassa. Moni työkavereista on ollut jo pidemmän aikaa kipeinä, joten eipä toisaalta ihme, että itseenkin tarttui. Osittain vieläpä sopivasti vapaapäiville töistä. Ensimmäisen kerran testasin myös paikallisen terveydenhuollon, joka on ilmainen mikäli kuuluu Maltan sosiaaliturvan piiriin. Itse siihen kuulun koska Suomen Kela potki mut pois järjestelmään siitä päivästä lähtien kun muutin Maltalle. Ihan toimiva systeemi täällä tuo terveydenhuolto. Muistuttaa toisaalta Suomea, sillä aika paljon tuolla oli porukkaa ja pari tuntia siellä tuli odoteltua omaa aikaa. Lääkärille jonotetaan vuoronumeroilla. Lääkäri tosin ei tutkinut millään tavalla. Kysyi vaan miksi tulin ja alkoi samantien kirjoittamaan sairauslomatodistusta. Viivyin huoneessa ehkä minuutin kaksi. Sain saikkupäiväksi vain tuon kyseisen päivän. Seuraavana päivänä olin kuitenkin vielä pois töistä, joten kävin siihen hakemassa toisen lapun apteekin lääkäristä. Täällä tosiaan voi valita haluaako mennä yksityiselle, sairaalaan, yleiseen terveydenhuoltoon vai käykö apteekkilääkärin luona. Monissa (ellei jopa kaikissa) apteekeissa on joku lääkäri aina tiettyinä päivinä ja aikoina paikalla, jolle voi mennä. Lääkärille jonotetaan omaa vuoroa. Yleensä näissä ei kovin ruuhkaa ole. Lääkäri veloittaa käynnistä 5 euroa + mahdolliset lääkekulut. Tämäkään apteekkilääkäri ei tutkinut mua sen kummemmin, kyseli vain miksi tulin ja kirjoitti sairauslomatodistuksen. 

Muuten täällä onkin sitten sujunut mukavasti. Lämpöasteita on toisinaan ollut +17 tienoilla. Tänä viikonloppuna tosin on aika kylmä tuuli. Vaihtelee aika paljon. Tuulet ovat toisinaan näin talvella aika rajuja, toisinaan jopa myrskylukemissa. Parin viikon päästä olisi tiedossa ensimmäinen Suomen reissu Maltalle muuton jälkeen. Sitä tässä jo kovasti odotellut. 

Kulttuuri Sisustus Matkat

Asunnon löytäminen

Asunnon etsiminen Maltalta ei ole kovin helppoa. Ei ainakaan omasta mielestäni ollut. Aloitin etsimisen jo Suomesta käsin mutta huomasin aika pian, että parhaiten asunnon etsiminen onnistuisi vasta paikan päältä kun voit käydä katsomassa millainen asunto on. Ja se kannattaa! Asuntojia vuokraavat niin yksityiset kuin välittäjätkin. Valikoima on laaja ja hinnatkin on ihan laidasta laitaan. Maltalla on todella yleistä kimppakämpässä asuminen. Sitä mietin itsekin jossain vaiheessa kunnes totesin, että asuisin kuitenkin mieluummin ihan itsekseni. Olen asunut Suomessa yksin sen verran pitkään, että tuntui hieman oudolta yhtäkkiä jakaa asunto jonkun kanssa. Netissä on muutamia sivustoja, joista voi asuntoa etsiä mutta melkeinpä parhaiten ilmoitukset löytyvät Facebookin eri ryhmistä. Ja niitä ryhmiä kyllä riittää. Ryhmissä ilmoittelevat niin yksityiset kuin välittäjät sekä ne, ketkä asuntoa ovat vailla. Itsekin laitoin jossain vaiheessa ilmoituktsen, johon sain kymmeniä vastauksia Messengeriin. Maltalla kuitenkin asunnon löytämisessä pätee yksi sääntö: nopeat syö hitaat. Tämän sain itsekin huomata .Löysin aivan mahtavan yhden makuuhuoneen asunnon Gziran ja Slieman rajalta, jota kävin jopa katsomassa. Matkalla takaisin työpaikan tarjoamalle asunnolle laitoin viestiä, että haluan vuokrata juuri sen asunnon. No niinhän siinä kävi, että sillä aikaa kun itse olin siellä katsomassa tätä asuntoa, oli edellinen katsoja ehtinyt laittaa viestiä, että he ottavat sen. Omistaja itse ei vaan tietysti sitä huomannut kun kierrätti minua ympäriinsä. 

Jossain kohtaa aloin kyselemään myös välittäjiltä vaikka tiesin, että he ottavat toki oman palkkionsa jos heidän kautta asunto löytyy. JustRent Malta nimisestä yrityksestä minuun otti yhteyttä ihana naisihminen, jolla oli yksi vaihtoehto jo tiedossa. Asunto oli tuolloin vielä remontin alla ja omistaja ei olisi kovin mielellään sitä sen takia näyttänyt. Pelkäsi ilmeisesti etten remontin takia asuntoa huolisi. Kävin kuitenkin paikan päällä katsomassa ja eihän se nyt mitenkään pahasti remontin alla ollut. Hyvin siitä näki millainen se olisi valmiina. Sanoin kuitenkin miettiväni vielä asiaa, sillä vuokrahinta oli hieman korkeampi mitä olin ajatellut. Hassu sattuma silti. Välittäjä puhui minulle sähköpostissaan yhden makuuhuoneen asunnosta Pietassa, jonka vuokrahinta oli 700 euroa/kk. Mutta jos tekisin vuoden vuokrasopimuksen, niin omistaja voisi pyytää vuokraa vain 600 euroa/kk. Paikan päälle mennessä huomasin kuitenkin, että tämä asunto olikin kahden makuuhuoneen asunto, jossa oli jopa kaksi kylpyhuonetta! Siis paljon isompi asunto mitä olin edes ajatellut. Alunperin ajattelin, että kyllähän nyt yksiö tai yhden makuuhuoneen asunto riittää mainiosti. Kerroin välittäjälle miettiväni yön yli asiaa. Siinä kuitenkin oli pohtimista, sillä vuokrahinta hipoi omia rajoni. Toisaalta kun mietin edellisiä asuntoja, joita kävin katsomassa niin vuokrahinnat olivat aika samat. Ne pyörivät siinä 500-600 euron tuntumassa vaikka asunnot olivat vain yksiöitä tai yhden makuuhuoneen asuntoja. Seuraavana päivänä kuitenkin päätin ottaa tämän asunnon. Ajattelin, että tuolla hintaa en kuitenkaan vastaavaa saisi ja noinkin läheltä työpaikkaa eli vain 5 minuutin kävelymatkan päästä. Ja onhan siinä toinen makuuhuone, jos sattuu Suomesta vieraita tulemaan. 

 

DSC_2010.JPG

 
Tässä asunnossa olen viihtynyt oikein hyvin ja iloinen, että päätin sen vuokrata. Kaiken lisäksi omistaja on todella mukava. Harmi vain, että edellinen vuokralainen ei ollut ehkä yhtä mukava omistajaa kohtaan. Tässä kuukauden asumisen aikana olen ehtinyt nimittäin kaivata ovikelloa, lukollista postilaatikkoa sekä televisiota, josta tulisi ääntä. Nämä kaikki ja hieman muutakin tuo entinen asukki päätti sitten rikkoa! Oma ymmärrys ei riitä siihen, että rikotaan jotain mikä ei ole edes omaa. Alan pikku hiljaa ymmärtää miksi asunto vaati remonttia. Kummallista kyllä, entinen vuokralainen rikkoi asioita ja minä puolestani olen asioita pyytänyt korjaamaan. Onneksi kaikki nuo jutut alkavat olla takana päin ja asiat alkavat järjestyä.
 
Mistä tulee mieleen kuukauden taistelu veden kanssa. Tämä ei ollut kuitenkaan entisen vuokralaisen syy vaan vika oli jossain muualla. Melkein koko ensimmäisen kuukauden ajan suihkusta ja muista hanoista tuli nimittäin vain kylmää vettä! Ei lämmintä ollenkaan. Sitä korjattiin ensin kerran, joka toimi hetken kunnes lämmin vesi loppui uudestaan. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten asia saatiin kuntoon ja pääsin nauttimaan lämpöisestä suihkusta! Eipä silti, olin jo hieman tottunut kylmään veteen. Koko Maltalla olon aikana pääsin nauttimaan lämpöisestä vedestä työpaikan tarjoamassa asunnossa kolmen ensimmäisen viikon ajan. Asuessani hetken aikaa Swieqissä kimppakämpässä vesi oli lähinnä joko kylmää tai kuumaa mutta ei mitään siltä väliltä. 
 
Tässä kohtaa olenkin miettinyt, että olen todella iloinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus matkustella eri paikoissa ja tutustua eri kulttuureihin ennen tänne muuttamista. Sillä jos en olisi aikaisemmin yhtään matkustanut ulkomailla ja tietäisi miten erilaista se elämä voi olla, niin todennäköisesti olisin jo painellut aikaa sitten maitojunalla takaisin Suomeen 😀  

Koti Sisustus