Millainen oli Vincys Place Inn Goalla?

Vaikka olen useamman kerran jo käynyt Goalla, niin silti joka kerta olen majoittunut aina eri paikkaan. Kolmesti matkatoimiston kautta ja kahdesti omatoimisesti Booking.comin kautta. Tämä sivusto on itsellä vakio käytössä aina kun etsin hotellia jostain matkakohteesta. Ja genius-jäsenyyden ansiosta sieltä löytääkin todella hyviä tarjouksia aina silloin tällöin. 

Tällä kertaa hotelliksi valikoitui Vincys Place Inn, joka sijaitsee Pohjois-Goalla Calangutessa. Pieni ja mukava guest house aivan rannan tuntumassa. Kuitenkin vilkkaalta Calanguten alueelta sen verran sivummassa, ettei meteliä ollut koskaan liikaa. Rauhallinen seutu, jossa oli useita erilaisia pieniä guest house tyyppisiä majoituspaikkoja sekä ihan paikallisten asuintaloja. 

DSC_0107.JPG

Siihen ainoaan kuvan, jonka satuin ulkopuolelta ottamaan, paistoi tietysti aurinko sopivasti. Mutta ehkäpä tuosta nyt näkyy kuitenkin aika hyvin millainen rakennus oli kyseessä. Huoneet oli kahdessa kerroksessa ja aivan ylhäällä oli ns. aula sekä aamupalapaikka. Tietenkään kuvaa itse huoneesta ei ole koska en sitä tajunnut ottaa vaikka se mielessä kävi. Alla oleva linkki on melko pitkä mutta siitä pääsee näppärästi booking.comin sivuille katsomaan tarkemmat tiedot hotellista sekä kuvat huoneista. Ja kyllä, siellä sattuu olemaan myös oma kuva, jonka hotellin omistaja on luvallani julkaissut 🙂 (ja jos joku tietää miten tuon linkin saa fiksumpaan muotoon, niin saa kertoa :D)

https://www.booking.com/hotel/in/vincys-plcae-inn-goa.fi.html?aid=356980;label=gog235jc-1BCAsobEIUdmluY3lzLXBsY2FlLWlubi1nb2FIM1gDaJwBiAEBmAEMuAEXyAEM2AEB6AEBiAIBqAID;sid=15b9678070765c018e9e39a7bfcd8e01;room1=A%2CA;sb_price_type=total;type=total&

DSC_0108.JPG

Yllä olevan kuvan mukaista maisemaa sai ihailla joka päivä 🙂 Ei nyt ehkä mikään täydellinen merimaisema mutta melkein 😀

Itsellä on vaatimustaso hotellien osalta tippunut aika paljon eri reissujen jälkeen. Siellä ei kuitenkaan tule viettämään kovin paljon aikaa, muuta kuin nukkuen, joten ei sen kovin kummoinen tarvitse aina olla. Pääasia, että se on siisti ja ilmastointi sekä wifi löytyy. Aamupala on toki plussaa mutta riippuu myös paikasta. Oma kylpyhuone on myös toki mukava olla vaikka pari kertaa olen yöpynyt paikassa, jossa oli jaettu kylpyhuone. Mikäli on siisti paikka, niin ei sekään toisaalta ongelma ole. 

Tässä paikassa huone oli siisti ja sinne kuului ilmastointi, telkkari, oma kylpyhuone, iso leveä sänky, jääkaappi sekä vaatekaappi tallelokerolla. Ja olihan huoneessa myös pieni terassi. Tosin verhoja sai pitää koko ajan kiinni, sillä vieressä meni pieni polku, jota pitkin kulki porukkaa. Intialaiseen tyyliin sänky oli kivikova. Mutta kyllä siihen 10 päivän aikana melko hyvin tottui 😀 Hintaa tälle ajalle kertyi majoituksen osalta noin 226 euroa ja siihen sisältyi myös aamupala. Itse aamupala oli ihan sellainen perussetti paahtoleipää voin ja hillon kera, kananmunia sekä kahvi tai tee. Täytyy myöntää, että paikan kahvi ei ollut ihan omaan makuun, varsinkaan ilman maitoa, joten teetä tuli juotua enemmänkin. Ja se olikin hyvää. Yhtenä päivänä pääsin syömään myös intialaista aamupalaa ja viimeiselle aamulle onnistuin omistajan kanssa neuvottelemaan pannukakkuja 🙂 Omistaja oli tosi rento, joustava ja mukava tyyppi, joten pannukakkujen neuvottelu kävi yllättävänkin helposti 😀 Muutenkin henkilökunta oli todella ystävällistä ja apua sai jos sitä jossain tarvitsi. 

Kaiken kaikkiaan tykkäsin paikasta todella paljon. Sijainti on ihan loistava, sillä ranta on ihan parin minuutin kävelymatkan päässä. Kaupat ja ravintolat löytyvät myös läheltä. Bagan puolelle voi helposti kävellä joko tietä tai rantaa pitkin ja se kesti ehkä noin 15-20 minuuttia. Mikäli etsii majoituspaikkaa peruspalveluilla mutta ei kuitenkaan vaadi 4-5 tähden hotellin palveluja, niin tämä on loistava vaihtoehto 🙂 Etenkin jos tykkää rennosta eikä niin hotellimaisesta ilmapiiristä. Uusi reissu ensi talveksi houkuttelee kovasti ja voisin hyvin majoittua samaan paikkaan uudestaan. 

Guest housella on myös omat kotisivut: http://vincysplaceinngoa.com/

Kulttuuri Matkat

Lentokokemuksia Maltalta Goalle ja takaisin

Sopivien lentojen löytäminen Maltalta Goalle ei ollut helppoa. Tuntuu, että täältä on todella helppoa päästä mihin tahansa Euroopassa mutta kun yrität lähteä Eurooppaa pidemmälle, homma vaikeutuu. Lentoajat muuttuivat heti yli 10 tuntisiksi ja vaihtoja oli 1-3 vähintään. Oli hieman haastavaa suunnitella mitä kautta lentää ja ostaako kaikki lennot lopulta yhdelle lipulle vai ei. Euroopan suurempien kaupunkien kautta oli huomattavasti helpompaa. Valitettavasti Intian päässä ongelmaksi myös muodostui mille kentälle lennot ottaa. Goan kenttä on pieni ja vaikka turistisesonki oli kuumimmillaan juuri tammi-helmikuussa, niin lennot Goalle oli hankalia. Helpommaksi tuleekin, että varaa lennot joko Mumbaihin tai Bangaloreen, jotka ovat suurempia lentokenttiä ja jatkaa siitä sitten Intian sisäisellä lennolla Goalle. Näin päädyin tekemään itsekin. 

Menomatka alkoi lennolla Maltalta Pariisiin ja se tapahtui Air Maltan lennolla. Heidän lennollaan en olekaan aiemmin ollut. Pieni kone mutta yllättävän mukava matka oli lentää heidän kanssaan. Pariisiin lento ei kestänyt kovinkaan kauaa, ehkä noin parisen tuntia. Mitään ruokailuja ei tällä lennolla ollut tarjolla mutta toki sai ostaa jotain, jos halusi. 

Pariisin kenttä on valtava. Ja ehkä se tunnetuin siitä, että ainakin joskus heillä oli ongelmia saada matkatavarat onnistuneesti jatkolennolle mukaan matkustajan kanssa. Se aiheutti itsellekin pientä stressiä. Vaihtoaikaa oli kuitenkin 2 tuntia 20 minuuttia ja ajattelin, että kyllähän nyt siinä ajassa ehtii. Ja ehtihän ne 🙂 Ehkä he ovat tehneet tähän toki parannuksiakin ja yrittävät oikeasti parhaansa mukaan saada matkatavarat mukaan jatkolennoille. Siitä huolimatta kenttä oli tuskaisen iso ja jossain vaiheessa itselle tuli tunne, että tässä voi vielä pahimmillaan käydä niin, että matkatavarat päätyvät jatkolennolle, mutta minä en.

Koneesta pääsyn jälkeen joutui passintarkastukseen, mikä sujui melko mutkattomasti ja nopeasti. Sen jälkeinen bussimatka toiseen terminaaliin nostatti stressitasoa. Lähdin nimittäin terminaalista 2C, josta piti päästä terminaaliin 2D, mikä tottakai oli juuri se viimeinen terminaali, jossa bussi pysähtyi. Se kirjaimellisesti taisi kiertää koko valtavan lentokentän. Välimatkat terminaalien välissä oli melko pitkiä. Tähän kului ehkä eniten aikaa. Kun viimenään pääsi oikean terminaalin luokse, niin sitten alkoikin pitkä kävelymatka toiseen päähän oikealle portille. Jotenkin kummasti tuntui koko reissun ajan, että vaihdoissa aina se oma portti oli nimenomaan kentän toisessa päässä. Juuri ja juuri kerkesin jotain hakemaan kahvilasta ja käymään vessassa, kunnes pääsi jatkamaan matkaa. Eli ei tosiaan odottelemaan joutunut. Alle kahden tunnin vaihtoajalla en jatkolentoa ottaisi Pariisin kautta. Varsinkin, jos joutuu vaihtamaan terminaalia. 

DSC_0017.JPG

Tuli sitten Pariisi nähtyä, ainakin näin yläilmoista 🙂 Valtava kaupunki. Joskus olisi ehkä kiva poiketa ihan kävelemässä Pariisin katuja pitkin. 

Pariisista lentomatka jatkui suoraan kohti Mumbaita. Tällä kertaa pääsi tutun intialaisen Jet Airwaysin kyytiin. Sillä olen kerran aikaisemminkin matkustanut Mumbaista Lontooseen. Valtavan kokoinen lentokone. Tilaa riittää mukavasti vaikka joutuisi taaemmaksi istumaan. Itse jouduinkin aika perälle. Mutta viereeni ei tullut ketään istumaan ja pääsin vieläpä ikkunapaikalle. Eli ei ihan huono juttu. 

DSC_0012.JPG

Jet Airwaysin lennoilla omalta paikalta löytyi valmiina viltti ja tyyny sekä kuulokkeet. Näyttö edessä mahdollisti leffojen katselemisen, pelaamisen tai musiikin kuuntelun lennon aikana. Itse tosin keskityin suurimmaksi osaksi nukkumiseen. Tulihan sitä sentään Maltan kentälle lähdettyä jo aamuyöstä puoli neljän aikaan. 

DSC_0013.JPG

Mahdollisimman vaivihkaa yritin napata kuvan koneen sisältä. Kone on tosiaan melkoinen ja business luokka todella hieno. Molemmissa reunoissa on 3 istuimen paikat ja keskellä 4 istuinta. Palvelu oli koko matkan ajan mielestäni todella hyvä ja henkilökunta mukava.

DSC_0023.JPG

Lentokoneruoka on asia mistä itse en kovin paljon pidä. Ehkä johtuu huonoista kokemuksista ruuan suhteen. Yleensä ruuat eivät oikein maistu miltään vaan ne ovat sellaista epämääräistä mössöä. Jet Airways on yksi poikkeuksista. Ruoka oli yllättävän hyvää. Tarjolla oli kana- ja kasvisateriat, joista sai valita mieleisen. Se näissä isoissa kansainvälisissä lentoyhtiöissä ehkä onkin parasta. Annetaan vaihtoehtoja ruuan osalta. 2,5 vuotta sitten lentäessäni Qatar Airwaysillä Oslosta Dohaan vaihtoehtoja aterialle oli jopa kolme. 

Tällä lennolla otin itse kana-aterian, mikä osoittautui jopa ihan hyväksi. Mukana oli intialainen leipä, epämääräinen hedelmä-vihannesmössö josta en ottanut ihan selvää mitä siinä oli, joku rahkan tapainen sekä mielenkiintoinen mantelimössö jälkkärinä. Itse sekoitin tuota mantelimössöä tuohon rahkan tapaiseen mikä olikin ihan hyvä yhdistelmä. 

Itse tykkään istua ikkunapaikalla ja katsella välillä maisemia. Ja mikä parasta, siinä voi toisinaan saada ihania kuvia myös otettua. Alla kuvaa Air Maltan kyydistä matkalla Maltalta Pariisiin 🙂 

DSC_0008.JPG

Menomatka Mumbaihin saakka sujui ihan mukavasti. Siellä odotti 4 tunnin vaihtoaika. Aikaa oli onneksi riittävästi. Olin nimittäin varannut lennot Maltalta Mumbaihin omalla lipullaan ja lennon Mumbaista Goalle erillisellä lipulla. Tämä toki tarkoitti sitä, että jouduin tekemään check innin uudestaan. Koska Mumbain kenttä on todella valtava, niin aikaa oli varattava tarpeeksi. Eikä siinä paljon ollut aikaa miettiä tai jäädä ihmettelemään missään vaiheessa.

Koneesta kun pääsi ulos, suuntasin suoraan immigrationiin hakemaan passiin viisumileiman. Kävelymatka itse immigration pisteeseen oli taas vaan ihan järkyttävän pitkä. Porukkaa oli myös paljon eli siinä meni aika hyvin aikaa ennen kuin itse pääsi saamaan leiman passiin. Itse hain tällekin reissulle tutun e-turistiviisumin suoraan netistä. Nykyisin se on 60 päivää voimassa ja hintaa tälle tuli 74 euroa. 

Immigration pisteestä matka jatkui sitten laukkuhihnalle, jossa se oma laukku jo odottelikin noutajaansa. Joku oli sen sieltä hihnalta poistanut muiden mukana käytävälle. Ennen kuin kentältä pääsi ulos, piti vielä mennä erikseen läpivalaisuun, jossa turvatarkastukseen joutui matkalaukun sijaan käsimatkatavarat. Sen jälkeen nappasinkin sitten prepaid taksin 250 rupian hinnalla kotimaan terminaaliin. Ja kyllä, Mumbaissa terminaalit on sen verran kaukana toisistaan, että se vaatii noin 10-20 minuutin bussi- tai taksimatkan. Itsellä ei ollut aikaa (eikä oikein kiinnostusta) alkaa etsimään sitä terminaalin välillä kulkevaa bussia, joten hyppäsin suoraan taksiin. 

Kotimaan terminaali on huomattavasti pienempi ja selkeämpi. Heti ulko-ovesta sisään tullessa on matkalaukun läpivalaisu. Sen jälkeen voi jatkaa suoraan check in pisteeseen. Kun laukku on saatu eteenpäin ja saa boarding passin, niin voi siirtyä yläkertaan turvatarkastukseen. Intiassa lentokenttien turvatarkastuksessa on aina naisille oma jono ja oma naispuolinen tarkastaja, joka käy jokaisen läpi erillisessä kopissa. Jokaisella kentällä Intiassa on aika kovat turvatarkastukset, etenkin Mumbaissa. Turvatarkastuksesta saa leiman boarding passiin ja niitä leimoja tulee aika monta sillä välillä kun kävelee turvatarkastuksesta koneeseen. Ennen koneeseen nousua on vielä ovella vastassa henkilö, joka tarkastaa boarding passit ja, että siinä on kaikki mahdollinen merkattu. Aika tiukat turvatoimet mutta ehkä sen toisaalta ymmärtää. 

Kotimaan terminaalissa kaikkien pakollistan tarkastuksien jälkeen jäikin sitten melkoisesti aikaa ennen kuin pääsi itse koneeseen. Toisaalta ei se haitannut. Väsymys tosin alkoi painaa kunnolla, samoin nälkä. Koska kahvila ei kuitenkaan ollut auki, niin suurimpaan hätään nappasin yhdestä pienestä liikkeestä toblerone suklaapatukan. 

Koska kyseessä oli kotimaan lento, Goan terminaalissa pääsi helposti eteenpäin ja laukkukin tuli ensimmäisten joukossa. Sen jälkeen kävin nostamassa rahaa ja nappasin kentän prepaid taksin hotellille. Terminaalista ulos astuessa tulvahti se tuttu tuoksu. Tiesi kyllä, mihin sitä on saapunut 🙂 

Paluumatka olikin sitten hieman toisenlainen. Tarkoituksena oli lentää Goalta Mumbaihin erillisellä lennolla ja sitten jatkaa sieltä yhtenäisellä lipulla Delhin ja Amsterdamin kautta Maltalle. Reissu meni vähän toisin ja se sisälsi myös paljon enemmän stressiä heti alkumatkaan. 

Kotimaan terminaalissa siinä vaiheessa kun piti alkaa nousta koneeseen, tuli ilmoitus, että kone on myöhässä. Eikä se ihan niin vähää ollut myöhässä vaan peräti 1,5 tuntia! Mumbaissa piti olla 4 tunnin vaihtoaika jälleen mutta se kutistui 2,5 tuntiin. Ottaen huomioon, että uuden check innin, turvatarkastuksien ja portille kävelemisen piti tapahtua oikeasti kahdessa tunnissa mikäli halusi ehtiä koneeseen ajoissa! 

Vähän ennen klo 20 Intian aikaa saavuin viimenään Mumbain kotimaan terminaaliin. Oletuksena, että seuraava lento Delhiin lähtisi 22.35. Aikaa ei ollut paljon, joten kävelin suoraan laukkuhihnalle ripeästi nappaamaan oman laukun. Sen jälkeen prepaid taksilla matka jatkui kansainväliseen terminaaliin. Stressiä aiheutti jo sekin, että matkalla oli ruuhkaa ja tuntui, että aika vaan vähenee. 

DSC_0661.JPG

Mumbain kansainvälinen lentokenttä on itse asiassa todella hienon näköinen. Yllä oleva kuva on vuoden 2016 reissulta. Tällä kertaa ei nimittäin aikaa ollut jäädä kuvaamaan 😀 

Kun viimenään saavuin Mumbain kansainväliselle kentälle, niin ennen sisäänpääsyä ovella oli vartijat, jotka katsoivat passin ja lentolipun. Sen jälkeen alkoi sitten oikean check in tiskin hakeminen. Siinä olikin hieman hommaa. Mumbaissa check in tiskejä on valtava määrä aina kirjaimesta A kirjaimeen N tai O saakka vähintään ellei tainnut olla enemmänkin. Ne vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä kansainvälinen vai kotimaan lento. Osa kotimaan lennoista lähtee kansainväliseltä kentältä. 

Lopulta päätin kysellä henkilökunnalta, missä se oikea check in tiski on koska aikaa ei ollut paljon. Kun sitten viimenään pääsin oikealle tiskille, niin virkailija kertoikin, että Delhin lento on peruttu ja kysyi enkö ole saanut asiasta mitään tietoa. Siinä vaiheessa väsymyksen ja stressin myötä meinasin tipahtaa siihen tiskille. Mielessä alkoi pyöriä, että milläs sitä nyt muka pääsee takaisin Maltalle. Mitään ennakkoilmoitusta asiasta ei ollut tullut. Olin uutisista lukenut Jet Airwaysin olevan taloudellisissa ongelmissa mutta en tosiaan ajatellut siinä vaiheessa, että se voisi vaikuttaa jo tämän reissun lentoihin. Onnekseni virkailija kuitenkin sai minut mahtumaan lennolle, joka lähti suoraan Mumbaista Amsterdamiin. Eikä tätä tarvinnut tosiaan maksaa uudestaan. Tällöin ehtisin myös sopivasti jatkolennolle Amsterdamista Maltalle ja kaikki hoituisi kuten pitikin. Ainoa, että se yksi pysähdys Delhissä jäi välistä. Melkoista säätöä mutta toisaalta ihan sopiva ratkaisu. Check inniin pääsinkin sitten vasta tunnin päästä ja aikaa kentälle jäi nyt paljon reilummin sillä kone Amsterdamiin lähti vasta jokus lähemmä kolmea aamuyöllä. 

Ehdin mukavasti käydä kaikki tarkastukset läpi ja käydä kentällä myös syömässä. Sen jälkeen odottelu jatkui. Ja jälleen kerran se oma lähtöportti oli tietysti aivan kentän toisessa päässä. 

DSC_0663.JPG

Mumbain kentällä saa toki ajan kulumaan, sillä siellä on paljon paikkoja mistä voi ostaa vielä jotain mukaan tai nauttia herkullisista ruuista. Uskoisin, että jokaiselle löytyy tuolta jotain. Iso plussa myös kännykän latauspisteistä, joita löytyy todella reilusti. Sain myös itse ladattua kännykän ennen matkan jatkumista. 

Mumbaista Amsterdamiin jatkettiin jälleen Jet Airwaysin isolla koneella. Tällä kertaa istuinpaikka löyty neljän penkin rivistä keskeltä. Siinä mielessä huono paikka, ettei siinä oikein pystynyt kunnolla nukkumaan. Mutta muuten tilaa oli ihan mukavasti. Ruoka paluulennolla ei ollut ehkä ihan yhtä hyvää kuin mennessä. Vaihtoehtona oli liha tai kasvis ja päädyin itse jälkimmäiseen. Ei ehkä paras valinta. Ruoka oli intialaista mutta jotain mistä en ihan tiennyt mitä olin syömässä 😀

Amsterdamin kentästä ei ole kuvaa. Ei vaan ehtinyt ottaa ja oikeastaan enää edes tajunnut moista. Väsymys painoi siinä kohtaa aika paljon. Olisi kiva tietysti ollut ottaa sieltä jonkunlainen kuva. Todella iso kenttä sekin. Kirjaimellisesti taisin kävellä sen kentän päästä päähän. Saapumisportti oli aivan toisessa päässä kuin mitä lähtöportti. Kun viimein olin oikealla portilla odottelemassa lentoa Maltalle, tuli yllättäen ilmoitus, että lento on myöhässä. Siinä vaiheessa iski pieni epätoivo, osittain väsymyksen takia. Onneksi myöhästyminen oli vain 45 minuuttia. Ja Maltan päässä ei tarvinut kuin käydä hakemassa laukku, joka tulikin tosi nopeasti. Sen jälkeen suoraan kotiin taksilla. 

Melkoinen matka ollut siis Goalle ja takaisin Maltalle, paljon säätämistä mukana. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää mitä lennoilla tapahtuu. Aina kaikki ei mene kuten pitäisi. Ja vaikka erityisesti paluumatkalla sattui kaikenlaista, niin silti loppujen lopuksi asiat järjestyi hyvin. Siitä huolimatta nuo tuollaiset vastoinkäymiset aina aiheuttaa lisästressiä. Ja etenkin Intiassa kun sitä säätämistä on ihan tarpeeksi jo ilman ongelmiakin 😀 

Kulttuuri Matkat