Kesälomalla Suomessa osa 2

Mitä Suomen reissun toinen lomaviikko pitikään sisällään? No se alkoi päiväretkellä Suomenlinnaan. Jollain tapaa ehkä jopa hävettää myöntää, että näin 31 vuotta Suomessa asuneena en ole kertaakaan käynyt Suomenlinnassa. Olen vieraillut aikaisemmin Raaseporin linnassa sekä useamman kerran Savonlinnassa sijaitsevassa Olavinlinnassa mutta jostain syystä se Suomenlinna on vaan jäänyt näkemättä. Siitä on ehkä viimeiset pari kesää ollut puhetta aina jonkun kanssa, että siellä voisi käydä jos on hyvä sää. No vihdoin tuli sekin reissu tehtyä. Ja sinne voisi joku kerta mennä uudestaankin, sillä ihan kaikkea siellä en ehtinyt nähdä. 

Sää ei ollut kovin kehuttava ja jonkun verran tihkutti vettä kun kverin kanssa napattiin lautta Helsingin Katajanokalta Suomenlinnaan. Mentiin sinne tosiaan piknikille. Siihen se onkin oiva paikka. Illalla onneksi sää selkeni ja aurinkokin alkoi paistamaan. Illasta oikeastaan tuli oikein hieno 🙂 

DSC_0403.JPG

DSC_0413.JPG

DSC_0410.JPG

DSC_0415.JPG

DSC_0422.JPG

Seuraavana suunnitelmana olikin viettää päivä Turussa. Käytiin siellä mummun ja isän siskon kanssa ostoksilla. En muista koska viimeksi olisin Turussa käynyt ihan kunnolla vierailemassa. Tuntuu, että viime kerrat on olleet vain nopeita käyntejä. Joko ollaan ajettu Turun läpi muualle tai sitten menty satamaan. Turku on kuitenkin oikein mukava kesäkaupunki. Sattui vielä hyvä sääkin. Vaikka siinä loppuajasta iski hetkellinen ukkoskuuro. Lounaalla käytiin Fontanassa, joka sijaitsee joen lähellä. Siellä on tarjolla lounasbuffet, joka muistaakseni maksoi jotain kympin luokkaa. Pakko myöntää, että yksi parhaimmista lounasbuffeteista mitä olen syönyt. Salaattipöytä oli runsas ja pääruokia oli tarjolla usaempaa vaihtoehtoa. Ruoka oli todella hyvää! Harmittaa, etten huomannut kuvaa ottaa ollenkaan. Mutta suosittelen testaamaan. 

DSC_0434.JPG

Turusta suuntasin kodin kautta vielä illalla Nuuksioon kaverin kanssa. Taas yksi sellainen kohde, jossa ikinä en ole käynyt. Tai no, joskus aikoinaan parkkipaikalla kääntymässä 😀 Käytiin pieni kävelylenkki tekemässä. Joskus pitäisi ihan ajan kanssa mennä kunnolla kävelemään. Suomen luonto on kyllä vaan niin ihana! Sitä on kaivannut tosi paljon. Se on jollain tapaa todella rauhoittavaa kävellä luonnossa ilman mitään liikenteen aiheuttamaa meteliä tms. Ja se luonnon vihreys ja järvimaisemat! Niitä on kaivannut todella paljon. 

IMG_20180713_223848_676.jpg

IMG_20180713_223848_674.jpg

DSC_0448.JPG

Mietin ennen lomaa, että olisi ihan mahtavaa päästä käymään Tallinnassa. Siellä tulee yleensä käytyä vähintään kerran kesässa tai kerran vuodessa. Jätin sen kuitenkin pois suunnitelmistani koska ajattelin, ettei sille välttämättä riitä aikaa. Kuitenkin kahdelle viikolle oli jo sen verran ohjelmaa tiedossa enkä halunnut jokaiselle päivälle suunnitella paljon menoja. Yllättäen kaverini kuitenkin ehdotti, että mitä jos lähdettäisiin päiväreissulle Tallinnaan. Ja niinhän me sitten mentiin 🙂 Viking Linella tehtiin pieni päiväreissu, jolloin meillä oli aikaa kävellä kaupungilla noin 3-4 tuntia. Aika meni nopeasti kun kävelimme ympäri Tallinnan vanhaa kaupunkia. Porukkaa oli liikkeellä paljon ja erilaisia terasseja oli ympäri kaupunkia. Mielellään tuolla olisi viettänyt aikaa pidempäänkin 🙂  

DSC_0455.JPG

Kahden viikon loma vierähti Suomessa yllättävän nopeasti. Vaikka ohjelmaa oli paljon, niin hyvin ehti välillä viettää aikaa kotonakin tekemättä mitään kummempaa. Toisin kuin tammikuussa, jolloin joka päivälle oli paljon menoja melkoisilla aikatauluilla. Mutta helpostihan siinä niin käy kun yrittää nähdä monia ihmisiä lyhyen ajan sisällä. 

Kulttuuri Matkat

Kesälomalla Suomessa osa 1

Peräti kuukauden tauon jälkeen taitaa olla taas aika päivittää blogia. Osittain tauon syynä on ollut mm. lomareissu Suomeen, josta tulin takaisin 1,5 viikkoa sitten. Pidin kaksi viikkoa kesälomaa ja koko tuo aika tuli vietettyä Suomessa. Loma vierähti yllättävän nopeasti. Toisaalta tekemistä riitti eikä voi väittää, että olisi tylsää ollut. Tässä vähän tunnelmia ensimmäisesti lomaviikosta. 

DSC_0289.JPG

IMG_20180702_062329_724.jpg

Lennot varasin airBalticin kautta, sillä se tuli huomattavasti edullisemmaksi kuin suorat lennot Finnairilla. Myös lentoaika oli mukavan lyhyt. Molemmilla lennoilla oli noin reilu tunnin vaihto Riikassa. Lentokenttä ei ollut onneksi mikään kovin suuri, joten vaihto onnistui oikein hyvin. Etenkin paluumatkalla vaihtoaikaa oli ainoastaan  1 h 5 minuuttia. Muuten tämä ei olisi haitannut mutta sopivasti paluumatkalle sattui Trumpin saapuminen Helsinkiin. Ja tottakai meidän kone myöhästyi juuri sen vuoksi. Koneen oli tarkoitus lähteä Suomesta 20.50 mutta koska Trumpin kone laskeutui noin 21, niin jouduimme odottamaan, että se laskeutuu ensin. Meidän kone taisi päästä ilmaan siinä noin 12.15 eli 25 minuuttia myöhässä. Lentoaikaa kuitenkin onnistuneesti kurottiin kiinni matkalla Riikaan, joten tuosta myöhästymisestä ei harmia tullut. Hieno asia airBalticin lennoilla oli se, että jatkolentojen lähtöportit kuulutettiin ennen laskeutumista. Vastaavista myös Suomeen mennessä ennen laskeutumista Riikaan näki näytöltä miltä portilta lähtee kone Helsinkiin. 

Maltalta Suomeen tuli lähdettyä kesämekossa, mikä saattoi olla virhe. Sää muuttui nimittäin aika äkkiä. Aurinkoinen Malta, jossa lämpötila huiteli +30 tuntumassa, muuttui hyvin nopeasti harmaaseen ja sateiseen Riikaan. Koneesta kun astui ulos, niin tuuli ja sade iski vasten kasvoja. Siinä vaiheessa tuli tunne, että pitäisikö sittenkin lähteä takaisin 😀 Suomessa sää ei ollut sen parempi, lämpötila näytti juuri ja juuri +13 ja vettä tihkutti. Onneksi koko loma ei sentään ollut harmaata ja sateista. 

DSC_0296.JPG

DSC_0302.JPG

Kentältä suuntasin kaverin kanssa meidän perheen mökille Itä-Suomeen. Ja kuten aiemminkin, me ei tosiaan ajettu sitä suorinta reittiä. Meillä on yleensä ollut tapana käydä ajelemassa eri paikoissa eikä tämä reissu ollut poikkeus. Mökille ajettiin Savonlinnan kautta. Matkan varrella päästiin ihailemaan upeita järvimaisemia huonosta säästä huolimatta. Savonlinnan torilla käytiin syömässä lörtsyt, jonka jälkeen matka jatkui mökille. 

Kolmen päivän aikana tuli muutenkin ajeltua melko paljon. Yhtenä päivänä käytiin kaupassa mutta siitä tuli yllättäen vähän pidempi reissu. Ajeltiin jonkunlainen mutka ja päädyttiin Kolille. Yllä olevista kuvista alimmainen on Kolin läheltä. Olisi ollut hienoa mennä kävelemään Kolin kansallispuistoon mutta sateen ja kehnon varustuksen vuoksi päätettiin ettei me sinne mennä tällä kertaa. Olisi pitänyt tosiaan vähän toisenlaisten kenkien ja vaatteiden kanssa lähteä. Mutta ehkä joku toinen kerta. 

DSC_0312.JPG

Sää muuttui yhtenä päivänä kuitenkin mukavan aurinkoiseksi. Tähän maisemaan oli aamulla ihana herätä. Kuva siis meidän mökin rannasta. Hyvästä säästä me lähdettiinkin nauttimaan ajamalla ensin Outokumpuun. 

DSC_0318.JPG

DSC_0313.JPG

DSC_0321.JPG

Outokummussa käytiin sen verran kääntymässä, että tutustuttiin vanhaan kaivokseen. Siellä olen kerran aikaisemminkin käynyt. Nyt käveltiin siinä ympäristössä vähän enemmän. Tuonne toki pääsee tutustumaan myös ihan kunnolla pääsylipun hinnalla, jos haluaa. Mutta me päädyttiin vain kävelemään siinä pihaympäristössä hetken aikaa. Sen jälkeen suuntana olikin sitten Kuopio. 

DSC_0327.JPG

DSC_0330.JPG

DSC_0337.JPG

Matkalla vastaan tuli toinen toistaan upeampia järvimaisemia. Lisäksi Kuopion keskustasta löytyi hauskasti maalattu talon seinä, josta tietysti piti nappaa kuva. Tämäkin oli tilanne, jossa itse olin kuskina ja otin kuvan kun seistiin liikennevaloissa. Tosin nämä valot olivat sellaiset, mistä oli tosi vaikea päästä eteenpäin ja samoissa punaisissa taidettiin seistä kolmesti. Joten olihan siinä aikaa napata yksi kuvakin 🙂 

DSC_0356.JPG

Mökkireissun jälkeen tultiin takaisin Lohjalle. Itse majoituin loppuajaksi vanhempien luokse. Ensimmäisen lomaviikon päätti Lohjalla järjestettävät Rantajamit sekä seuraavana päivänä vietetty isän veljen syntymäpäivä Helsingissä, josta jatkettiin Mustion Linnaan. Ohjelmassa oli ensin käydä kahvilla Helsingin Kauppahallissa, josta jatkettiin porukalla Exite Roomiin. Pakohuonepelit on hauskoja ja sellaista mukavaa yhdessä tekemistä. Sieltä jatkettiin vielä syömään Mustion Linnaan, johon oli tehty pöytävaraus. 

DSC_0365.JPG

DSC_0375 (1).JPG

1532507572244.jpg

Mustion Linnassa ruoka olí todella hyvää. Ruokalista oli melko suppea mutta itselle sieltä löytyi alkupalaksi Waldorffin salaattia, pääruoaksi härkää sherrykastikkeella ja jälkiruoaksi praline moussea ruusujäätelön kera. 

Hyvä päätös ensimmäiselle lomaviikolle. Toisella viikolla ohjelmaan mahtui reissua mm. Suomenlinnaan, Turkuun ja Tallinnaan mutta niistä teen oman kirjoituksen myöhemmin. Tulee muuten kirjoitukselle pituutta aivan liikaa.

Kulttuuri Matkat