Sunnuntain kalamarkkinat

Viikko sitten olin viikonlopun vapaalla ja koska oli niin hieno sää, niin päätin sunnuntaina lähteä tutustumaan ensimmäistä kertaa Marsaxlokkiin. Siellä järjestetään aina sunnuntaisin kalamarkkinat, jotka keräävät niin paikallisia kuin turistejakin ostoksille. Ihmisiä riitti myös tällä kertaa ja sää suosi erinomaisesti. Pietasta pääsin kätevästi bussilla Vallettaan, josta matka jatkui suoraan Marsaxlokkiin. Markkinoille kannattaa mennä mahdollisimman aikaisin aamusta. Itse taisin olla perillä joskus puoli 10 jälkeen. Myynnissä toki on muutakin kuin kalaa. Markkinoiden mukaisesti kojuista löytyy vaatteita, kenkiä, pesuaineita, hedelmiä, vihanneksia, makeita herkkuja, kalaa ja melkeinpä mitä vaan keittiövälineistä lähtien. Markkinta ovat ihan rantakadun varrella, josta on hienot näkymät merelle. Itse en markkinoilta tällä kertaa kuitenkaan ostanut mitään. Alkuun olin suunnitellut jatkavani matkaa muualle mutta kosks oli niin aurinkoinen ja kuuma päivä, niin muutaman tunnin kävelyn jälkeen päätin kuitenkin jatkaa matkaa kotiin. Tässä kohtaa sitten enää muistanutkaan, että olisin samalla voinut ostaa ruokaa markkinoilta. Mutta ehkäpä ensi kerralla. 

Itse Marsaxlokkissa ei ainakaan omasta mielestä kovin paljon nähtävää ollut. Lähellä kuitenkin on esim. St.Peters Pool, jossa pääsee helteisenä päivänä vaikka pulahtamaan mereen uimaan. 

IMG_20180506_093130.jpg

IMG_20180506_095042.jpg

Merellä näkyi paljon ihania värikkäitä pieniä veneitä. Rannasta järjestetään myös erilaisia veneretkiä muutamalla eurolla. Jossain paikassa taisi ihan parilla eurolla päästä 30 minuutin ajelulle, jos en nyt ihan väärin kuullut hintoja. Itse en tällä kertaa kuitenkaan veneajelulle lähtenyt. 

IMG_20180506_094855.jpg

IMG_20180506_110305.jpg

Tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja kalaa on myynnissä erittäin paljon. Valikoimaa siis riittää. Kalan haju oli myös sen  mukainen. 

IMG_20180506_095110.jpg

Yllä olevassa kuvassa kalamiehet laittamassa verkkojaan kuntoon. 

IMG_20180506_202732_506.jpg

Ja se ehkä ns. pakollinen nähtävyys Marsaxlokkista, jota näkee aika monen siellä vierailleen kuvissa. Aika ihanasti koristeltu seinä siinä rantakadun varrella olevan talon seinässä. 

DSC_0089.JPG

Ja päivän kruunasi tietysti lounas rantakadun varrella olevassa ravintolassa. Marsaxlokkissa on paljon erilaisia ravintoloita rannan tuntumassa ja niissä oli kovasti kuhinaa markkinoiden aikaan. Ravintolat tarjoilevat tosi paljon tuoretta kalaa, joka on juuri sinä päivänä pyydystetty. Itsekin otin päivän kalan ruokalistalta, joka oli oikein maukasta. Itse kalasta en tosin ottanut ihan selvää, että mitä se oli :D Maltalla kaikki kalaruoat on olleet tosi hyviä mutta tämä oli ehkä yksi parhaimmista. 

Vaikka Marsaxlokk ei ainakaan itse tarjonnut kovin paljon nähtävää, niin suosittelen silti käymään. Markkinoilta voi tehdä löytöjä ja aina voi jäädä syömään jotain herkullista tuoretta ruokaa ihastellen samalla merimaisemia. 

Kulttuuri Matkat