Ihana Gdansk !
Hyvää Uutta vuotta, toinen päivä vuotta 2017. Toisiks vika lomapäivä ja sen vuoks onki hyvä kirjotella viimeisestä lomareissusta ! Poikettiin tossa lokakuun lopulla Gdanskissa. Pohjois-Puolassa sijatseva perinteinen satamakaupunki vei kyllä mun sydämen. Olin jo pitkää katellu reissuja sinne suuntaan ja kesällä tuli taas tarjouslennot myyntiin ja mähän otin ne sitä sen enempää ajattelematta. 😀 maksoin lennoista yhteensä noin 50e, ois saanu halvemmallakin, mutta halusin yhen ylimääräsen vuorokauden paikan päällä. Lentoajat ei tietty ollu mitkää kaikista kivoimmat, kuten hinnoista arvata saattaa, mutta me selvittiin. Onneks lento lähti Turusta maanantaiaamuna klo 08:00, joten ei ny mitään mielettömän aikasin tarvinnu herätä. Paluulento Gdanskista lähti torstaiaamuna kuuden kieppeillä ja Turussa oltiin takas sit kaheksan jälkeen. Koska Puolassa aikaero on -1, kesti lento alle kaks tuntia. Senki puolesta siis kiva kohde ! Matkatavaroista sen verran, että Wizzairin lentoihin ei kuulu sitä perinteistä käsimatkatavaraa. You know se pienempi matkalaukku, mikä kaikilla on. 32€ makso ekstraa, mutta me ainaki pärjättiin ihan sillä yhdellä pienellä laukulla.
Me yövyttiin Scandicissa ja en voi ku kehua. Yks yö makso 35€ ja puitteet täysin samat ku Suomessa. Huoneen hintaan ei kuulunu aamiaista, mutta sen sai kahdeksan euron hintaan, mikä kyllä kannatti. Jakso pitkälle iltapäivään, ku oli syöny kunnon aamiaisen. 🙂 ja siellä sai tehä ite vohveleita jee !
Hotellin sijainti oli myös napakymppi. Vanhaan kaupunkiin noin 800 metrin kävelymatka, ja siellä tuliki oleiltua melko paljon. Lisäks hotellin edessä oli juna-asema Gdansk Glowny ja sieltähän me hypättiin aina sit ratikan kyytiin (päivälippu 3€), jos pidemmälle lähdettiin. Mm. kauppakeskus Galeria Baltyckaan matkattiin julkisilla. Ei sinne paha ois ollu kävelläkkään, mut mun mielestä on kiva matkata julkisilla, nähä paikallisia ja kuunnella paikallista kieltä. Baltyckassa oli tosiaan aika ne peruskaupat, mitä täälläki, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hintataso sama ku Suomessa.
Asematunnelissa oli monen monta ihanaa pikkukioskia, jotka myi kaikkia herkullisia leivonnaisia. Ihana kulttuuri ! Nää neljä leivosta taito maksaa jotai kaks euroa. Paikalliset käytti näiden kiskojen palveluita tosi paljon, aamusti kun ohi käveltiin, pursus hyllyt herkkuja ja ku illalla tultiin takas, oli hyllyt tyhjinä. Oispa Suomessaki tollasia !
Neptunuksen suihkulähde. Meren jumala on oiva valinta kaupungin symboliks, onhan Gdansk perinteinen hansakaupunki.
Ruoka oli mieletöntä ja halpaa. Nää valtavat uuniperunat juomineen taito maksaa jotain 15€ yhteensä. Käytiin myös syömässä perinteisiä Puolalaisia pierogeja ja voi nammm, kyllä oli hyvää. Otettiin myös alkukeitot sekä oluet ja kaikki tämä yhteensä noin 20€. Palvelu ystävällistä ja kaikissa paikoissa ihana tunnelma. Gdanskiin on niin edullinen lähtee, että taidetaan ottaa tosta vuotuinen perinne. Gdanskilla on myös pari esikaupunkia Sopoti sekä Gdynia, näihin täytyy ehdottomasti päästä myös käymää. Kolmen päivän reissulla kun ei ehdi viä kaikkea kokemaan niin uutta reissua suunnitellaan toivottavasti hyvinki pian ! :)
Vanha kaupunki, Dlugi Targ. Toinen maailmansota alkoi Gdanskin nurkilla ja lähes koko Gdansk tuhoutu. Käytiin kaupungintalon museossa, missä oli valokuvia ennen sotaa. Uudelleenrakentamisessa on hienosti kunnioitettu vanhaa ja rakennukset oli kyllä kauniita. Juurikin tohon sotaan liittyvä Westerplatte kiinnostaa kovasti, joten sinne ens kerralla.
<3 Laura