Liian hyvää ollakseen totta
Kun tapaat sen täydellisen miehen kerrankin, tutustut ja voitte jutella mistä vain maan ja taivaan väliltä. Tuntuu kuin olisitte tunteneet pidempäänkin. Naurette, puhutte vaikeistakin asioista, jaatte surut ja murheet. Jaatte elämänkokemukset ja tulevaisuuden haaveet. Jaatte yhteisiä asioita ja täydennätte toistenne lauseet. Tunteet syvenevät. Elämänkatsomuksenne ja harratuksenne täydentävät teitä. Tuntuu epätodelliselta että olet tavannut hänet ja saanut elämääsi. Mietit yhteistä tulevaisuutta ja haluat jakaa tunteesi hänelle.
Olisihan se liian hyvä ollakseen totta että tämä satu päättyisi onnellisesti.
Tapasin pari kuukautta sitten miehen, heti alusta asti tuntui että olisimme tunteneet jo kauemminkin. Alusta asti meillä ei ollut vaikeuksia jutella asiasta kuin asiasta. Jaoimme ne surut ja ilot alusta asti. Avauduimme edellisistä parisuhteista ja kuinka ne ovat vaikuttaneet nykyhetkeen. Luottamus toista kohtaan kasvoi koko ajan enemmän, ja sitä helpompaa hänelle olikin puhua kaikesta. Mitä enemmän hänen kanssaan puhui, sitä enemmän tunteet kasvoivat. Hän taisi jopa joskus pienessä hiprakassa myöntää omat tunteensa myös, tämäkös elätti minussa toiveita. Halusin katsoa tilannetta rauhassa ja tutkiskella voisiko tämä johtaa johonkin vakavaan. Tilanteemme jatkui samana, yhteys säilyi ja ajoittain tuntui että se jopa vahvistui. Sitten päätin että minun on pakko kertoa tunteistani. Halusin tietää mitä peliä tämä on, kävi miten kävi mutta en jaksaisi enää leikkiä.
Vi*uiksihan se meni. Tunsin sisimmässäni kyllä että näin voisi käydä, mutta kun sen kokee oikeasti, on se kuin isku kasvoihin. Ja palleaan. Tai oikeastaan tuntuu kuin olisi tippunut tyhjyyteen. Samalla hajonnut sisältä miljoonaksi palaksi. Hän ei halunnut vielä vakavampaa juttua eron jälkeen. Toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Koska elämää on kuitenkin jatkettava eteenpäin ja jotkut menneet unohdettava. Sitä en ymmärrä miksi hän kertoi tunteistaan aiemmin, en ymmärrä miksi hän haki alunperin seuraa jos ei ole siihen valmis. En ymmärrä miksi hän EDELLEEN hakee seuraa jos se on tarjolla nenän edessä. Tunnen jopa hieman hyväksikäytetyksi tunteiden osalta. Päätimme olla ystäviä. Olemme edelleen, päivittäin olemme edelleen yhteydessä. Jatkoimme samalla tavalla kuin ennen.
En tiedä olenko pettynyt vai helpottunut. Molempia. Ehkä hän löytää itselleen paremman kumppanin, haluan että hän löytää ja on onnellinen. Haluan pysyä ystävänä, uskon että hänkin. En ole katkera ettemme saaneet onnellista loppua yhdessä, päinvastoin. Olen onnellinen että olen löytänyt elämään ihmisen jonka kanssa voin puhua ja jakaa vaikeitakin asioita. Vaikka satu ei päättynyt onnellisesti, niin olen silti onnellinen. Yritän ainakin.