Uusin biisini…

image.jpeg

Mistä se sai alkunsa…?

 

 

Matkustin Onnibussissa Tampereelta kotiin Helsinkiin. Oli lämmin kesäpäivä. Olin juuri saanut muutamaa päivää aikaisemmin melodiapohja ehdotuksen ystävältäni ViNiltä,  joka tekee myös omaa musiikkia. Sen pohjalta aloin kirjoittaa. Noin tunnin kuluttua sanat olivat valmiit. Kirjoitin kaiken suoraan sydämestä, miltä sillä hetkellä tuntui, mitä näin, ja käytin myös vähän mielikuvitusta, niinkuin aina kirjoittaessani.

Paluu kotiin pidennetyltä viikonloppureissulta ei tunnu aina mukavalta. Kukaan ei odota kotona ja ensimmäisenä on lähdettävä kauppaan. Yksin kotona asumisessa on omat plussansa mutta myös miinuksensa.

Isona miinuksena tulee se, että välillä on liikaa aikaa miettiä asioita, joskus jopa murehtii turhia. 

Plussana mainittakoon se, että saa rauhassa tehdä itselle tärkeitä asioita.

Rakastan kirjoittamista etenkin näin syysiltoina, kun ulkona on pimeää ja tuulista.

 

Kaupungin laidalla syntyi siis tuon bussimatkan aikana kotiin.

Olen pienestä pitäen haaveillut asuvani poissa kaupungin vilinästä, puisessa talossa, jossa on oma sauna ja kuisti. Saisi kuunnella tuulen ääniä ja puiden huminaa, katsella tähtitaivasta nauttien arjen pienistä iloista.

Ajattelin, että moni samaistuisi biisin sanoihin. Tuntisi kaipuuta jonnekin kauemmas, jotta saa hetken olla rauhassa. Jonnekin, jossa tietyöt eivät häiritse, ei ole nostokurkia, ei roskia kaduilla, eikä rottia. (Näin tänään yhden kotikadullani ja kiljuin). Liikennevalot vaihtuvat ja murto-osan hetkeksi sitä pysähtyy siihen paikkaan hengittämään raitista ilmaa ja sitten taas suuntaa askeleet kohti (joskus) harmaata kaupunkia.

 

Käykää kuuntelemassa uusin biisin Spotifysta tai ostakaa iTunesista itsellenne. Ja kommentoikaa mitä mieltä olette biisistä. ☺️ 

https://itunes.apple.com/fi/artist/riina-k/id1174515954?l=fi

 

 

 

image.jpeg

 

 

image.jpeg

(Kuvat iPhonella kuvattu)

 

image.jpeg

 

Hyvinvointi Mieli Musiikki Syvällistä