Unelmat

 

Ozzy  Osbourne laulaa laulussaan I am a dreamer I dream my life away, I am just a dreamer who dreams of better days.

Jokainen meistä varmasti unelmoi jostakin. Toiset talosta, veneestä tai lottovoitosta.

Toiset taas katosta pään päälle, helpommasta elämästä, ruuasta, vedestä ja peruselintasosta.

 

Itse myönnän olevani haaveilijatyyppi. Kuulen usein siitä, kuinka kuulemma vaivun haaveisiini ja laitan dream moden päälle.

Tuskin kukaan luovan työntekijä  pystyisi tekemään työtään, jos hänellä ei olisi mielikuvitusta ja tätä haaveilija-minää.

Huomaan etenkin musiikkiin ja valokuvaukseen keskittyessäni, kuinka pääsen hetkeksi ns. toiseen ulottuvuuteen.

Menetän ajantajun, en aina kuule ympärilläni muuta ja olen hetken osa jotain kaunista. Se on kuin jonkinlaista terapiaa, mielen tyhjentämistä. Valokuvatessa linssin läpi näkee kauniimman maailman. Musiikkia tehdessä sitä taas haluaa tehdä maailmasta kauniimman, auttaa ihmisiä.

 

Unelmiaan voi saavuttaa pala palalta, tarvitset vain paljon rohkeutta, omaa aikaa, ja suuren halun ja palon toteuttaa juttuasi!

Haaveilkaa siis ja toteuttakaa haaveitanne! Älkää kuunnelko muiden mielipiteitä.

 

Itse saavutin pienen palan unelmaani, soin joka päivä nettiradiossa: www.radiofiilis.com.

 

”Elämä on täynnä suuri ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan” -Muumipappa

 

IMG_8146.JPG

IMG_8147.JPG

 

 

Love,

FullSizeRender.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Musiikki