Wien -aistikas musiikkikaupunki

Wien on tunnettu oopperahistoriastaan ja myös monet klassisen musiikin säveltäjät ovat asuneet ja oleilleet kaupungissa.

Mozartin Miniatyyreja ja kuulia on myytävänä kioskeissa ja kaupoissa.

Livemusiikki soi baareissa ja katusoittajat soittavat kaduilla, jotka muuten ovat melko hiljaisia vielä tähän vuoden aikaan.

Ravintoloissa on tupakkaloossit, joita ei näe enää melkein missään.

 

Wien huokuu musiikkia kaikkialla. Rakennusten seinillä on kylttejä, joista käy ilmi kuka tateilija on asunut milloin missäkin.

Tonavan rannasta kirpputorilta löydän naisen myymästä vanhoja lp-levyjä. Napsin kuvia kaikkialta mistä vain ehdin.

 

musik.jpg

 

lp.jpg

 

 

Yövyn hotellissa, jonka huoneen seinillä on musiikkiaiheisia tauluja ja jonka esitteessä on maininta, että kyseisessä hotellissa on yöpynyt 1900-luvulla myös oopperadiiva nimeltä Nellie Melba. Huone on iso ja pramea!

 

photoshoot2.jpg

Wien on vanha ja kaunis kaupunki, jonka juuret ulottuvat pitkälle musiikki ja ruokakulttuuriin. Ruoka on hyvää ja olut maistuu myös hyvälle.

Aamuvierailu Sacher-kahvilassa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen. Kakku on mitä parhainta ja myös esim. artistit Yoko Ono ja John Lennon ovat vierailleet kahvilassa.

 

IMG_7370 (2).JPG

 

IMG_7265 (2).JPG

 

 

 

 

Muistakaa tämä:

 

sweets.jpg

 

 

Matkavideo Tubessa: https://youtu.be/xC2khPGJwK0

 

 

Love, 

 

FullSizeRender.jpg

Kulttuuri Matkat Musiikki Suosittelen

Maanantai…tiistai

Sanotaan, että maanantai on viikon huonoin päivä. Silloin väsyttää, v*tuttaa ja ärsyttää moni asia.

Olen asiasta eri mieltä. Jos viikon aloittaa positiivisilla ja energisoivilla ajatuksilla, se voi myös jatkua sellaisena. 

Itse aloitin tämän viikon arjen pienillä luksusasioilla näin:

 

Maanantaifiilis lähtee itsestäsi. Voit vaikuttaa paljon siihen, miltä sinusta tuntuu ja millainen olosi on. Musiikki, treeni, terveellinen ruokavalio ja vitamiinit auttavat asiassa. Jos väsyttää, niin jo pelkillä vaatevalinnoilla voi vaikuttaa mielialaan ja samalla myös muiden fiilikseen. 

 

Nyt on jo tiistai puolivälissä ja vasta kirjoitan tätä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Nauttikaa jokaisesta päivästänne ja eläkää siinä!!

 

IMG_6682.JPG
 
 
 

Love,

 

 

FullSizeRender.jpg

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli