Saapuu elokuun yö
On elokuun 11.päivä ja taustalla Paleface räppää laulussaan saapuu elokuun yö.
”Kappaleen matkaa olin kappaleina
Repaleisina suikaleina
Olin taipaleen varrella kaistaleina
Hakattu, kuorittu, syöty, myyty
Revitty irti kaikki hyöty
Murjottu, murskattu, lyöty
Syöty ja syljetty ulos
Pilvet kun väistyy taivahalla taas
Eestä auringon
Kuivaa mun kyyneleeni varmaan
Muiston kannan syömmessäin
Kun saapuu Elokuun yö”
Samaistun sanoihin oitis. Elokuun alku on on ollut rankka.
Kun kokee vastoinkäymisiä elämässä, sanotaan, että ne vahvistaa. Se sanonta pitää paikkansa.
Muutin viime kuussa uudelle paikkakunnalle, jonka jälkeen on ollut sopeutumista uuteen mljööseen ja uuteen kaupunkiin.
Tulin hakatuksi, revityksi, ja murskatuksi niinkuin laulussa sanotaan.
Olin pari päivää repaleinen suikale, mutta kaverini viestit ja piristykset herättivät minussa taistelun halua. Hän muistutti, että en saa antaa kenenkään kohdella mua väärin.
I can’t go on, I will go on.
Sen jälkeen nousin ja lähdin treenaamaan. Seuraavana päivänä menin ottamaan mallikuvia, jotka onnistuivat paremmin kuin ehkä koskaan.
Tajusin, että en halua hukata yhtään aikaani hölmöihin miehiin. Halusin aloittaa purkutyön heti.
Kuuntelen usein mun sydäntä ja intuitiota. Näinpä aloin kirjoittamaan. Kirjoitin loppuun sanoituksen, jonka olin aloittanut toukokuussa.
Nyt sanoitus on valmis ja teen siitä biisin.
Tuleva biisini käsittelee huijatuksi tulemista. Laitoin tähän biisiin tarinan omasta elämästä jälleen. Uskokaa tai älkää se oli terapeuttista.
Toivon, että musiikkini auttaa myös muita ja se olisi terapeuttista myös teille.
En halua itse jäädä negatiivisuuteen ja suruun, vaan pyrin siitä pois.
En halua vaieta, vaan saada itseni kokonaiseksi ja kasata palasia paikoilleen, jotka joku taas hajotti.
”To restore silence is the role of objects” – Samuel Beckett.
Ja vielä Euroviisu voittaja Netan feminismiä puhkuvia sanoja lainaten:
I am not your toy you stupid boy!
Love,