Iteoppinut
Piirtäminen tällä erää on siis vienyt minut taas mennessään. Onneksi lapset antavat uusia tilauksia sekä itselleen että kavereilleen ja uutena projektina minulla on myös yksi työ jota en paljastakaan täällä. (vielä)
Tällä kertaa siirryin poikani japanilaisista tunnelmista tyttäreni korealaisiin tunnelmiin. Kuvissa vilahtavat siis B2ESTin pojat animaatioversioina. Molemmat lapseni ovat siis todellakin hurahtaneet tuonne idän suuntaan ja manga, japani, korea ym. on meidän kotona kovia sanoja.
Eivät siis siinäkään asiassa kulje massan mukana. Onneksi ovatkin omia itsejään! Se on tärkeintä meille vanhemmille ja kaikkemme teemmekin että heidän mielenkiintonsa kohteista saisi mahdollisimman paljon irti, vähän on välillä haastavaa mutta kyllä sitä murusia aina saadaan irti sieltä täältä. Ja itsehän he ovat asian suhteen varsin aktiivisia, meitä vanhempia tarvitaan aina loppuhiomisiin.
Mutta,asiaan siis. Eli piirtämiseen.
En ole käynyt millään kursseilla koskaan. Haluaisin kyllä, sen opin imisin sieltä kaikilla korvilla ja silmillä mutta vielä ainakin on tullut raha vastaan. Ne kurssit ovat aika hinnakkaita.
No, sen rahan olen kyllä laittanut sitten asiasta kertoviin kirjoihin.. Niitä olen lueskellut ja niistä taktiikoita koittanut omassa piirtämisessä soveltaa.
Huomasin siis aikoinani eräänä kauniina päivänä että -hei, tekisi hirmunen mieli piirtää-
Niinpä otin kynän ja paperin ja piirsin. Tarvikkeet olivat jotain vihreää paperia ja ihan perusnormaali koulukynä -ja piirsin näyttelijöitä.
Hugh Grantin, Winona Ryderin, Sarah Jessica Parkerin, Sylvester Stallonen, ym.
Huomasin myös ilokseni ja kummakseni että nehän onnistuivat jotakuinkin. (en kuitenkaan uskaltanut niitä kuvata tähän blogiin vaan pidän ne arkistojen kätköissä piilossa)
Siispä innostuin lisää ja aloin piirtämään läheisiäni, sekä valokuvista että livenä. Jopa ne onnistuivat ja muutkin tunnistivat ketä piirroksissa seisoo.
Eihän se sitten auttanut kuin ostella vähän tarvikkeita ja piirtää lisää…ja siitä se sitten lähti.
Olen koittanut taiteilua myös oljyväreillä, vahaliiduilla ja vaikka millä muilla mutta todennut että minun juttuni on lyijy! Ja kumi.
Paitsi nyt kun näihin lasten töihin olen joutunut ottamaan värit mukaan. Olen kyllä pitänyt siitäkin, näissä kuvissa.
En usko ottavani niitä muotokuviin kuitenkaan? Siis en uskalla. Kuten en uskalla ottaa vesivärejäkään vaikka siskontyttöni minua kehoitti. En ainakaan vielä.
Mutta itseoppinut ihan olen siis.
Sehän valmiissa töissä varmasti näkyykin, enkä ikinä olekaan ajatellut että olisin mikään erityisen taitava.
Mutta itselleni riittää se että pidän piirtämisestä ja että minä itse pidän lopputuloksesta.
Sekä tietysti siinä tapauksessa että piirros on tulossa toiselle ihmiselle, että hänkin pitää siitä.
Ne riittää minulle.
En meinaa tulla elämässäni kokopäivätaiteilijaksi, saatikka muutenkaan aloittaa minkäänlaista bisnestä tästä hommasta, vaan ihan omaksi iloksi väkerrän.
Tätä pohtiessani tuli sitten mieleeni että olen itseoppinut monessa muussakin asiassa; juoksemisessa, työssäni, valokuvaksessa (itemiehenikauttaoppinut), ja ruoanlaitossa näin muutaman asian mainitakseni.
Eli olenko minä oikeasti siis joku jäyhä suomalainen ja vieläpä savolainen akka joka ei apua pyydä?
Ite opin.
Taidan olla. =D
(eikös piirustuasentoni olekin varsin ergonominen, sen kun vielä itseoppisin…)