Joulukalenteri 22 (+ yhtä juhlaa )
22. Tämän päivän kalenteriluukkuun nappasin kuvan yhdestä kuusen ohella tärkeimmästä joulun tunnelman tuojasta,
joulukorttikokoelmasta!
Itse en voisi kuvitellakaan tilannetta etten lähettäisi jouluna kortteja kun muutenkin rakastan korttien (ja kirjeiden) lähettämistä ja saamista.
Minun mielestä tässä maailmassa muutenkin jaetaan iloa ihan liian vähän
niin yksi kortti on aika helppo homma siihen että saaja saa pienen ilon hetken.
Sekä rahallisesti että vaivannäöltään.
Tänä vuonna kerkesin jo olla melkein paniikissa kun ei alkanut kortteja kuulumaan. Narulla roikkui vain muutama hassu ja luulin jo oikeasti ettei ihmiset enää lähetä niitä, tai eivät vaan lähetä niitä enää meille.
Onneksi kuitenkin vihdoin yhtenä päivänä postilaatikkoon napsahti iso läjä kortteja. Ja seuraavana lisää.
Säästän joka vuoden kortit ja minulla onkin laatikossa iso läjä jouluisia kortteja. Jonakin vuonna voisinkin ottaa ne uusiokäyttöön ja tuunata niistä itsetehdyt kortit. Ehkäpä ensi vuonna?
Postittelemisiin!
*****
Meillä oli tänään vielä tässä ennen joulua mukava juhlapäivä, jossa juhlimme ystäviemme pienen tytön ristiäisiä sekä samaan syssyyn joulupäivänä syntynyneen kummipoikamme 3-vuotisjuhlia. Oli oikein ihana ja hauska tilaisuus ja oli myös mukava taas vähän valokuvailla.
Lupasimmekin ystäville että saavat meiltä sitten kuvia tilaisuudesta.
Tyttö oli niin nätisti koko tilaisuuden ja sai nimekseen parhaan mahdollisen, kauniin ja suloisen.
Meidän PikkuV tutustui kirkon tiloihin, ihana kun hän alkaa olemaan niin iso että omatoimisesti kuljeskelee tiloissa ja riittää että saa välillä katsekontaktin vanhempiinsa. Eikä vierastamisestakaan ollut tietoakaan. Jee!
Vilskettä ja vilinää riitti pienten töppösten juostessa siellä täällä. Oli oikein fiksua ystävältäni järjestää kirkon tiloissa samaan syssyyn nuo synttäritkin. Tilaa riitti ja isoveli sai kivan oman huomion siskon juhlan ohella.
Kirkkokin oli jo joulun asussa ja tämän tilaisuuden jälkeen siellä alkoikin Kauneimmat joululaulut-
Meidän iki-ihana hulivili kummipoikamme malttoi sentään lahjansa availla kaiken humun keskellä. Taisi kovasti tykätä antamastamme säiliörekasta. Olimme hieman tiedustelleetkin etukäteen että rekat kiinnostaa kovasti, osui nappiin. Tämä meidän kummilapsi asuu niin kaukana meistä ettei meinata pysyä mukana hänen kasvussa ja kylläpä olikin poika kasvanut paljon. Normaalin kasvun lisäksi hänelle oli tullut myös sellaista isoveljeyden tuomaa kasvua. Mutta ihana viliviikari hän silti vielä on. Kynttilätkin poika muuten sai hienosti puhallettua ja niin läheltä kynttilöitä puhalteli että hyvä ettei nenä palanut.
Onnea iso pieni J-poikanen!
Bongattiin vielä kirkon aulasta meidän hääkirkon alttaritaulu.
Tätä taulua tuli katseltua vihittäessä, kun meillä oli niin hassu pappi että meinasi välillä ihan naurattaa. Koitin silloin keskittyä kuvan yksityiskohtiin. Samoin kun meinasi liikutukselta kyyneleet nousta silmiin niin samalla lailla koitin kuvaa tarkkailemalla saada hillittyä pahimmat itkut. Suht onnistuneesti.
Männistön vanha kirkko myytiin syksyllä pois ja he ovat taulun sieltä siirtäneet tähän ’uuteen’ kirkkoon, Pyhän Johanneksen kirkkoon. Hassua miten tästä kirkosta puhutaan aina vaan ’uutena kirkkona’ vaikka se on ollut jo jotain 20 vuotta olemassa, hihi.
Pitihän siinä sitten poseerata vähän vaikka mitenkäpäin ja kenenkä kanssa. Tietysti.
Nyt alkaa olemaan joulu jo lähellä! Meilläkään ei jouluhommia ole enää kuin yksi vieras ja pieni viimeistelykauppa huomenna ja kinkku uuniin.
Ja juustokakun vielä teen. Mutta on kyllä niin rauhallinen ja leppoisa olo että! Tosin eipä sitä kovin pahaa stressiä ole ollutkaan.
Nyt lähdenkin tästä kuitenkin vielä paketoimaan viimeiset (miehelleni tulevat) paketit ja sitten voisi heittäytyä sohvalle ja kuulemma jotain leffaa katselemaan.
Maistuu!