Pelastava mummo

Eräänä iltana tyttäreni tuli muiden jo nukkuessa viereeni sohvalle ja sanoi että ’Äiti, minä olen niin onnellinen että sinä olet minun äiti.’
Tuli aika jees-fiilis, olen siis tehnyt jotain oikein, sanoin saman tyttärelleni, olen onnellinen siitä että juuri hän on minun tyttäreni.

Saman lauseen voin sanoa omalle äidilleni. Olen onnellinen siitä että juuri hän on minun äitini. Meillä on aina ollut hyvät ja läheiset välit hänen kanssaan ja hän on meidän elämässämme paljon mukana. Tänään äiti valitsi juuri oikean päivän tulla käymään!

Nukkumissaldoni oli nimittäin viime yöltä aika olematon. Ensin tietysti piti notkua hereillä taas yömyöhille, sitten en jostain syystä meinannut saada unta, (mikä on harvinaista minulle, onneksi), sitten alkoi H:n mahatauti. Kantelin patjoja ja papereita muutaman tunnin. Onneksi tauti ei revennyt liitoksistaan vaan H sai unen päästä kiinni. Joskin sen jälkeen pikku-ukko huutelikin sitten omia unettomuuksiaan kunnes herättiin. 

Aika kahvin voimilla siis mentiin aamu. Onneksi tiesin että äiti tulee käymään. 
Ja voi kuinka piristikin juuri V:n päiväuniaikaan kahvitella ensin ihan rauhassa äipän kanssa ja sitten kun V heräsi, mummo leikki hänen kanssaan ja sain vain istuskella ja katsella… ja laittaa vähän pyykkiä ja ja ja.
Mut kuitenkin, a-pu tuli oi-ke-aan ai-kaan.

Mistä se äiti tän tiesi viikko sitten kun päivä sovittiin?

Kyllä äidit tietää! 

Sain joskus äidiltäni magneetin jossa lukee että:

Äiti, tietää paljon mutta Isoäiti tietää kaiken.

Liekkö pitää paikkansa?

Ilmeisesti?

Kiitos äiti. Nyt jaksaa taas vääntää sopat perheelle!