Lähtemisen vaikeus..

Lähtö, kylästä pois. Se on aina tuntunut jotenkin vaikealta. 
Tulee aina tunne että haluaisi olla vielä vähän aikaa, ja että joko on muka kaikki jutut kerrottu/kuultu ja joko on toisesta/toisista imetty virtaa, ja ehdottomasti myös annettu virtaa.. 
Varsinkin silloin jos on vaan pakko lähteä, että on aikataulu, lähtö on ilkeintä. 
Täytyy ehtiä kauppaan, pankkiin, nukkumaan, kuntosalille tms.
Että on vaan pakko lähteä. Että ei saa valita jääkö vielä vai ei.

Ja kun kuitenkin, aina, kuten eilen mieheni sanoi, oven kahvassa jo poislähtiessä roikkuessa, tulee vielä sen sata juttua mieleen. 
Eli aika loppuu naisilta aina kesken..

Useinhan on inhottavaa lähteä myös iltajuhlista pois kesken, siis jos on bilemeininki ja sieltä pitää lähteä kesken illan kun seuraavana päivänä on töitä/toiset juhlat/kissaristiäiset/reissuun lähtö/tms. Silloin aina tuntuu että jää paljosta paitsi.

Vaikka yleensähän poislähdön syy on mukava. Jos seuraavana päivänä on lähdössä reissuun jota on odottanut jo monta kuukautta niin eihän se syy ole inhottava vaan se pois lähtö. Kun haluaisi olla pidempään, mutta ei vain voi.

Töistä on yleensä ihana lähteä kotiin, tai siis aina, mutta silti saattaa joskus sieltäkin poistuessa tulla sellainen tunne että oonko mä nyt tehnyt kaiken ja voinko nyt lähteä ja mitenkäs se yks juttu, pärjäähän ne, varsinkin jos töihin jää kiire.
Mutta siitä toivun yleensä kyllä todella nopeasti, töitä en mieti kotona.

Luulenkin että se on varmaan vain sitä normaalia sosiaalisuutta, että haluaisi olla ystäviensä/sukulaistensa kanssa mahdollisimman pitkään ja ainakin haluaisi tunteen että onhan varmasti antanut tälle kyläpaikalle josta on lähdössä, kaikkensa. Että ei olisi ainoastaan ottanut.

Samaan inhottavuuden kategoriaan kuuluukin sitten ehtimisen vaikeus, joka on vielä pahempi. Kun ei vain kerkeä joka paikkaan ja pitäisi olla kaksi minua että ehtisi, tai kaksi koko meidän perheen jäsentä. Eli meidän pitäisi olla kymmenen hengen suurperhe-kaksoset.. Mutta siitä ei sen enempää, haha..

’Lähtö’

Kuvat ovat eilisiltä erään PikkuHerra A:n 1-vuotis synttäreiltä joilta myös piti lähteä. Olihan tiedossa iltapuuhat ja juoksulenkit.
Lähtö tulee aina jtenkin yllättäen, mutta kun molemmipuolin jää tunne että on ollut mukavaa, niin kyläily on onnistunut. Kuten eilen.

Ja kuten yleensäkin, mutta se lähtö, se- on- paha. 

Mutta pakko on lähteä, että voi palata.