Ihan hullua

Mies oli laskenut tänään että 10 viikkoa sitten aloitettin remppa. Ja sen kyllä tuntee.

10 viikkoa meidän koti on ollut koko ajan jostain kohti mullinmallin. 10 viikkoa. Ei ole ihme että tässä alkaa jo vähän kaipaamaan normaalia elämää. Koska tosiaan ei riitä se että koti on ollut mullinmallin vaan koko elämä. Tänään mies arvlei kun lähdin taas kerran Vipen kanssa kahdelleen tekemään viikon ruokaostokset että tämä olisi viimeinen kerta tämän projektin aikana. Toivottavasti. Toivottavasti pääsemme pian ulkoilemaan ja tekemään kaikkia normaaleja asioita. Kohta kohta.

Vähän nyt näyttäisi että viikon sisällä me saadaan tuo keittiö kuntoon ja viikon päästä käy sähkömieskin. Sitten on enää pieni pieru kun teeemme alakerran vessan. Mutta ihan hulluahan tämä on.

Nyt kun keittiö on vuorossa, on olo ristiriitainen. Toisaalta on helppoa kun se on tuo oma tilansa mutta toisaalta taas ruoanlaitto-ongelmat on minulle se vaikein osuus. Elämme mikroruoalla. Melkein hävettää käydä ruokakaupassa ja tekisi mieli selitellä kassalle miksi ostoksemme on aika epäterveellisen näköistä soopaa. Mutta hei, halvempaa! Pitäisiköhän sitä ruveta syömään epäterveellisesti? Säästäisi. Keittiön tavaraa on portaitten alla, seinän vierustoilla, olohuoneen yksi nurkka täynnä uutta keittiötä. Uudet ihanat pinnat piilottelee keittiöroinan takana.

Pyhäpäivä/Halloween tulossa ja me ensin ajateltiin että josko silloin tekisimme jotain ihanaa ruokaa mutta kun katsoimme tuota betoniläjää, päädyimme noutopitsoihin. Auts. Ehkä teen jonkin salaatin siihen kaveriksi, hah. Tämä tosiaan on minulle se isoin kynnys. Mielessä vaan pyörii stifadot, tuntipastata ja pollo limonellot..uuh. Mutta ei, pitsat syödään…

Myös aika ahdistaa. Käymme töissä, mies tekee kaikki töistä liikenevät ajat remonttia, aamusta ja illasta. Pieniä vaan on pätkät iltavuoroviikolla. Minä hoidan Vipen, kodin ja ’ruoan’. Juosten sinne tuonne ja tänne. Iltaa myöten heilutaan, pojan harrastukset, työt, mitä muuta. 

Mutta. Jotenkin silti, kaikista nuista seikoista huolimatta, tämän osaa ottaa aika rennostikin. Tiedostaa että tämä on ihan oikeasti loppusuoralla, ihan oikesti. On istuttu iltaisin katsomassa tv:tä edes pieni hetki ja rupateltu muutama juttu. Sitten nukkumaan että jaksaa painaa seuraavan päivän aamun ensi minuuteilta aina iltamyöhälle. Sisustin tänään jo keittiöstä yhden osion ja kaikesta näkee että lopputulos tulee olemaan mielettömän ihana. Sekin antaa lisää potkua. Ihanat puhelut, anopin- iskän- kaverin- kanssa, viestittelyt ja tulevan suunnitelmat, kahvitteluhetket ja huiput työkaverit, ne kaikki auttaa jaksamaan.

Huomenna on minun pitkästä työputkestani viimeinen päivä ja sitten alkaa muutaman päivän vapaat joten nyt voi siksikin ihan oikeasti jo huokaista, pitsoista ja betonipinnoista huolimatta saadaan viettää aikaa yhdessä viikonlopun ajan. Tyttökin tulee kotiin :)

Aikamoinen remppasyksy tästä tulikin. Ei oltas ihan uskottu että se oikeasti menee tänne näin pitkälle vaikka lupaa marraskuun lopulle asti haettiinkin. Huh. 

Rauhallista yötä, 
Minna/lts