Positiivisuus pannaan, tai sitten ei.
Iloista ihmistä ei oteta vakavasti. Ajatellaan ehkä jopa vähän tyhmäksikin. On myös uskomus ettei sellainen ihminen ole kenties kokenut elämässään mitään tiukkaa. Ei hän ainakaan voi olla rehellinen, hän ei voi oikeasti olla onnellinen. Iloisuus ärsyttää. Ei saisi olla. Suomalaisten on helpompi lähteä mukaan toisen suruun kuin iloon. Iloisuus on teeskentelyä ja suru aitoa. Toisen tukena voi olla surun hetkellä mutta toisen onnesta ollaan mieluummin kateellisia.
Miksi ilo ei ole hyvä? Miksi onnea ei saisi näyttää? Miksi positiivisuutta ei uskota? Miksi kaikesta pitäisi aina ajatella negatiivisesti?
Eihän elämä helppoa ole.
Positiivisuus ja onnellisuus ei kuitenkaan synny siten että elämä olisi muka yhtä ruusuilla tanssimista. Ettei ikinä olisi vastoinkäymisiä. Että menisi vain sieltä mistä aita on matalin. Onni syntyy siitä miten niihin kaikkiin, sekä vastoinkäymisiin että onnen hetkiin, asennoituu. Miten ottaa asian vastaan, mihin suuntaan kääntää sen. Miten saa vapaasti käytyä pahankin asian läpi päässään ja päästää sitten siitä tarvittaessa irti. Miten osaa päästää irti huonosta asiasta eikä jää siihen rypemään. Ei jää siihen elämään. Onni syntyy omasta päästä ja omista ajatuksista. Positiivisuus kasvaa kokemuksista. Pitää uskaltaa tehdä ja mennä, myös pois siltä omalta mukavuusalueeltaan.
Ja mitä enemmän saat käytyä oman pään asioita luotettavan ihmisen kanssa läpi, sitä selkeämpänä pää pysyy. Siksi ystävät ovat elintärkeitä. Siksi on tärkeä olla se paras ystävä oman puolisonsa kanssa. Siksi äidit ovat erityisen tärkeitä. Luottamuksen vuoksi. Siksi ei tarvitse pitää elämässään heitä, joihin ei luota. Itsellänikin luottamukseni on saanut vain harvat ja valitut koska luottamuksen syntyminen minulle on todella vaikeaa. Pitäisi(kö) osata luottaa enemmän.
Minulle on viime aikoina sanottu blogini perusteella että minulla on oikea ja ihana asenne elämään. Että olen tasapainoinen. Että haluaisi osata ajatella samallalailla. Minulta kysyttiin myös että huudanko minä koskaan kotona, räyhäänkö.
Kyllä minä räyhään. Olen ihminen ja minusta ihmiselle on kaikki tunteet sallittuja. Kohteliaisuuden puitteissa on hyvä näyttää kaikkia mahdollisia tunteita. Olen ihminen ja menetän välillä järkeni. Yleensä silloin kun olen nälkäinen, kiireinen tai turhautunut, tai varsinkin jos olen näitä kaikkea yhtäaikaa. Mieheni se on jolle tulee purkauduttua, häneen luottaa eniten ja silti, räyhäämisestä huolimatta hän rakastaa, on siinä. Se että räyhään, ei kuitenkaan vie minulta pois onnellista elämääni tai positiivista asennetta.
Onni tulee pienistä asioista, ne vaan pitää löytää. Mitä suuremmaksi avaa silmänsä, sen helpompaa se on. Tarvittaessa apuna voi käyttää suurennuslasia ja pian jo huomaat että voit jättää sen pois, koska löydät onnen jo ilmankin.
Otan tämän päivän esimerkkipäiväksi. -Päivähän oli periaatteessa ’tuhoon tuomittu’ heti alusta lähtien koska poika on kipeänä. Astma painaa päälle ja sitä myöten kuume. Se jos mikä ei ole kivaa ollenkaan. Minä näen asian kuitenkin niin että onneksi pojalla on hyvät lääkkeet. Onneksi terveydenhuolto Suomessa pelaa ja pojan tila otetaan oikeasti vakavasti, hän saa ykkösluokan hoitoa. Saanhan myös viettää hänen kanssa pari päivää, vaikkakin vain piirrettyjä katsellen. -Kaiken sairastelun keskellä unohtuu tietysti ottaa ruoka-aineet sulamaan mutta onneksi ripeällä yhteistoiminnalla saadaan miehen kanssa ruoat ajallaan pöytään, suunnitelmia vähän muuttaen. -Kiireen keskellä pitää myös alkaa lukemaan teinin kanssa kokeeseen mutta hei, sehän on laatuaikaa teinin kanssa. Meillä on yleensä niin hassua kokeisiin lukiessa, kuten nytkin, että mietin joskus jääkö hänelle mitään oikeita asioita päähän ollenkaan. -Tulevatkin juhlat meinaa vaivata päätä taas yllätys yllätys ajan puutteen vuoksi, mutta onneksi on olemassa kaikkien alojen ammattilaisia, niihin nytkin luotetaan. Onneksi on myös netti, sitä käytetään.
– Ja mitä sitten jos kesken juoksulenkin tulee hillitön pissahätä keskellä mahtavien maisemien ja muiden lenkkeilijöiden… eikun suuren kiven taakse kyykkypissalle ja sitten vaan tyynesti takaisin juoksemaan, ihailemaan lokkeja jotka ovat taas vallanneet tutun kiven.
Onnellinen ihminen osaa olla onnellinen myös sellaisten ihmisten puolesta jotka eivät osaa olla onnellisia toisten ihmisten puolesta.
Pikku juttuja,
onnen pipanoita
Minna/lts