Elä hättäile lasten kanssa

Näin äsken Lauri Tähkän vedon Vain elämää-ohjelmassa ja kyynelehdin. Hän lauloi Mikko Kuustosen Enkelit lentää sun uniin– kappaleen jonka Mikko on tehnyt lapsilleen tuutulauluksi. Kuuntelin kappaletta Tähkän tulkitsemana ja mietin omia lapsiani. Heitä on kolme ja he ovat mielettömiä. Iältään he ovat täysin erilaisia kuten myös luonteeltaan. 20, 14 ja 4.

Vanhin, rakas mainio tyttäreni, on erittäin empaattinen ja ajattelevainen ihminen. Hän on jo aikuinen! Hän on nyt korkeakoulussa joka tuntuu aivan uskomattomalta. Koulunkäynti ei koskaan ollut hänelle mitenkään mieleistä eikä hän siitä innostunut kovinkaan ennenkuin lukiossa räjähti. Olemme tietyssä mittapuussa katsottuna (rahallisesti) köyhä perhe mutta silti tyttömme on käynyt lukion, jonka maksoimme periaatteessa köyhimmimmällämme (mikä sana, huh!) kodinhoidontuella ollessani. Revittiin rahat jostain, kiven alta, sukasta tai mistä tahansa muualta. Se kannatti koska tyttö on löytänyt kutsumuksensa. Hän nauttii täysin siemauksin kavereista ja opiskelijaelämästä rientoineen. Olemme hänestä erittäin ylpeitä. Hän asuu jo omillaan ja taitaa muun elämän lisäksi raha-asiansa loistavasti poikaystävänsä kanssa.

Raha ei olekaan koskaan ollut lapsillemme pääasia. He eivät koskaan ole kinunneet merkkihousuja tai -reppuja saatikka laitteita. Melkein päinvastoin, vaatimattomia ovat, haluavat vain välttämättömimmän ja innostuvat pienimmistäkin. Säästävät sitten itse jos haluavat jotain suurempaa. Heille, kuten meillekin, elämässä merkitsee aika; matkustelu (minibudjetillakin), kulttuuri, elämykset. Välillä aikaa annetaan vähemmän, johtuen töistä tai omista menoista, ja välillä taas enemmän -sinne tänne juosten. Kuunteleva korva me annetaan aina. Tyttö onkin sanonut ettei mikään maailmaankaatava asiakaan tunnu enää niin pahalta sen jälkeen kun sen on kertonut meille. Olemme aina puhuneet kaikki asiat. Mikään ei ole meille tabu ja he tietävät sen.

Poikani on ihan omanlaisensa tapaus. 14-vuotiaana on mm. kiinnostunut klassisesta musiikista, opiskelee japania itsenäisesti ja rakentelee pienoismalleja. Kuvaa legovideoita, on kiinnostunut monista asioista aina maailmansodista stand up komiikkaan. Keräilee intohimoisesti monenlaisia asioita. Hänellä on hyvä kaveripoppoo ja hänenkin suuntansa on lukio. Hän pelaa koneella erilaisia pelejä sekä ystäviensä kanssa että yksin, ja on saanut kavereitakin pelien kautta. Poikani ei kulje sitä polkua kuin kaikki muut, vain siksi että pitäisi, vaan hän menee sitä polkua mitä oikeasti haluaa – minne haluaa.

Sama koskee kaikkia kolmea lastani. He ovat aina saaneet olla juuri sitä mitä haluavat ja sitä he ovat olleet. Kun valtaosalla lapsilla on ollut sen ajankohdan suositut jutut mielessään niin eipä ole meidän lapsilla. He ovat fanittaneet juurikin jotain ihan muuta. En edes ymmärrä aina mistä he löytävät niitä kummallisuuksia ja harvinaisuuksia elämäänsä. Lapsissani onkin se ominaisuus ettei he tarvitse muiden hyväksyntää. He viihtyvät myös yksin, itsensä kanssa, tietäen ja tuntien itsensä. He ovat myös löytäneet juuri ne oikeat kaverit ympärilleen ettei heidän tarvitse olla muuta kuin mitä he ovat. He ovat omanlaisiaan, outoine mieltymyksineen, mutta onneksi heitä ei ole ikinä kiusattu. Päinvastoin ovat olleet tykättyjä. He eivät ole onneksi myöskään kiusanneet muita, päinvastoin ovat olleet kiusattujen puolella ja mm. ystävystyneet ’vähemmistöön kuuluvien’ kanssa. Siitä olen oikein erityisen ylpeä.

He ovat kokeilleet erilaisia harrastuksiakin ilman kaveria, uskaltaneet kohdata uuden yksin. Koska ovat oikeasti halunneet. Luulen että heidän tietynlainen itsevarmuutensa kasvaa nimenomaan siitä että he ovat saaneet aina olla juuri sitä mitä ovat aina halunneet.

Entäs meidän taapero. Saa nähdä millainen erilaisuus hänestä onkaan tulossa mutta tällä hetkellä hän, neljä vuotiaana, on mm. erittäin huolestunut luonnon roskaamisesta joten melkoisen ajattelevainen kaveri on kyseessä. Muutenkin hän on ilmiömäisen kiinnostunut maailman menosta ja luonnosta.

Kaikki kolme lastani ovatkin täysin erilaisia. Osittain heidän tapansa ovat tulleet meidän elinoloista ja -tavoista sekä kasvatusiästä, mutta pääpaino on heidän omassa luonteessaan. Heistä tulee juuri sellaisia kuin heistä tulee. Me ei olla ikinä oikein kunnolla stressattu lasten kasvatuksesta, heidän kavereista, harrastuksista tai koulusta. Olemme kannustaneet olemaan juuri omanlaisensa. Olemme auttaneet koulunkäynnissä, lukeneet mukana. Kannustaneet koulunkäyntiin pökkimällä pyllylle mutta päätökset saavat tehdä kuitenkin itse. 

Luetaan, hikoillaan, iloitaan, lauletaan. Jutellaan, pähkäillään ja sekoillaan. Leikitään, painitaan, höpötellään. Kiusataan, vietetään unohtumattomia perheiltoja ja jouluja. Annetaan toisille rauhaa ja aikaa ja tilaa. Tunnustetaan, tunnustellaan. Haistellaan, tuskaillaan. Huudetaan, sovitaan. Itketään, nauretaan. Käsketään ja ymmärretään.

Yksi lapsistani on 20- vuotias korkeakoulussa opiskeleva järkevästi ajatteleva nuori nainen, ei juo eikä polta. Yksi on maailman menoa tuhottomasti mietiskelevä, klassista kuunteleva nuori, juo energiajuomaa säännöstellysti muttei polta eikä juokse pahoilla teillä. Yksi on äitin sylikainalonuffukka.

Aika hyvin, tälleen 38-vuotiaaksi suht köyhäksi ja kouluttamattomaksi äiti-ihmiseksi. He kasvattavat meitän ihan yhtälailla :) Jotenkin tässä on jo aika hyvin kasvattanut asioihin itselleen sellaista perspektiiviä.

Ja tän jutun asiahan oli siis se, että ei hei stressata noista lapsista. Niistä tulee kyllä hyviä, ja just sellasia kuin pitääkin, ihan tekemättä. Kun vaan elää ja on kiinnostunut sekä mukana kuvioissa♥ Elä hättäile♥

Minna/lts -äiti

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/vain-elamaa/2119841-meidan-ymparilla-on-asioita-mita-me-ei-nahda—tahkalta-viiltavan-koskettava-versio