Koti-illat ja perhelauantait – mitä ne on?
Koti-illat koko porukalla on kuin unelma vain.
Aikalailla juosten mennään harrastusten ja varsinkin töiden välimaastossa – toki onneksi mieleisten harrastusten. Iltavuorot yhtaikaa tai vuorotellen painaa päälle kuin höyryveturi. Vaikka blogi on itselleni oikein mieleinen harrastus niin sen kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle koska iltaisin mieluummin lösähtää miehen kanssa sohvalle nukkumaan juttelemaan kuulumisia ja katselemaan telkkaa. Eipä siinä, niistä kivoista ajatuksista joita ajattelisi blogiin kirjoittavan, ei kerkeä edes mielessä työstämään valmiiksi postauksiksi asti.
Teinin kanssa käydään pikajutustelut joissain väleissä, vaikka sitten viimeisenä illalla tyyny jo korvalla. Onneksi, oi onneksi – hän yhä edelleen haluaa minun kanssani jutustella. Siksi niihin annan ajan. Aina. Aina kun teini tulee juttelemaan, keskeytän muun tekemisen. Siten syntyy molemminpuolinen kunnioitus. Siksi hän kertoo, kun tietää että kuuntelen ja olen kiinnostunut. Siihen on aina aikaa. Samoin oli tyttären kanssa. Taaperoa onneksi sentään näen tasaisesti päivittäin.
En mitenkään osaisi olla 8-16 työntekijä mutta siitä jos mistä olen heille hieman kade, on yhteiset illat. Toivottavasti he osaavat sitä arvostaa koska se ei ole kaikille itsestäänselvyys. Ei niitäkään toki liikaa saa olla mutta kun niitä on harvoin niin niitä todellakin arvostaa.
Tällä viikolla meillä on neljä päivää yhteistä aamuvuoroa! Ihan hullua! Ja vaikka illat meneekin osittain harrastaessa ja synttäreitä viettäessä sekä niitä järjestäessä, niin meillä on silti myös aikaa toisillemme. Ehdimme oikeasti puhumaan, puuhastelemaan ja pussailemaan. Ehdimme tehdä ruokaa ja mikä parasta, saamme kattaa neljälle! Ehdimme lukea teinin kanssa kokeisiin ja ehdinpäs tehdä tämän bloggauksenkin. Olen ihan fiiliksissä!
Jos on koti-illat unelmia niin aika kaiholla mietiskelen myös perhelauantaita. Kun ulkoiltiin aamut, käytiin karkkiostoksilla ja katseltiin illat tv-ohjelmia herkuttelun lomasta. Tehtiin hyvää ruokaa, snif. Sunnuntait samoiltiin pitkin metsiä. En edes muistanut milloin viimeksi olisin viettänyt lauantaita muun perheen kanssa ja siksipä ihan piruuttamme tarkastettiin miehen kanssa se kalenterista. Se oli syyskuun 24. päivä! Syyskuussa! Eli koko lokakuun aikana en ole viettänyt perheeni kanssa kotilauantai-iltaa. Siltä se kyllä tuntuukin…
Kalenteri kertoo myös sen että sitä edellinen kotilauantai-ilta koko perheen kanssa oli 30. heinäkuuta. Hohhoijaa. Seuraava on tulossa 26. marraskuuta. Tämä tarkoittaa sitä että sellainen olisi kerran kahdessa kuukaudessa. Aika raastavaa näin perheelliselle naiselle. Olisi melkein pitänyt jättää koko kalenteri katsomatta.. Toki noiden välissä on muutama mökkeily ja kyläily jossa ollaan oltu koko perheen kera, mutta niiden tunnelma on aina erilainen kuin kotona ollessa. Mökeillä on superhauska meininki, hyvä jengi ja ihana hulabaloo. Kotona, oma perhe, rento olo, rauha, aah.
Onneksi kalenteri kertoo myös sen että, vaikkakin se samalla vie taas yhden lauantai-illan perheen kera, niin tuleva lauantai tulee olemaan juurikin tarvittava irtiotto katkaisemaan tätä rumbaa. Lapsille tulee lomaa vanhemmista mummolassa ja vanhemmille satelee hyvien ystävien antamaa energiaa. Me lähdetään bussilla ’etelään’♥
Miten parisuhde kestää tämän? Tämän että nähdään vain harvakseltaan ja pieniä hetkiä, että ei ole juurikaan yhteisiä vapaapäiviä? No, juuri tälläisilla omilla reissuilla tai illoilla, ilman lapsia. Niillä iltahetkillä kun katsotaan joku sarja tai leffa ja jutustellaan samalla mukavia. Jutellaan vakavia. Me puhutaan myös tästä raastavasta tilanteesta säännöllisesti. Toisen ja itsensä jaksamisesta. On hyvä myös tehdä toisen eteen pieniä arkisia helpotuksia ja joskus vaikka ostaa levy suklaata vaikkei olisi karkkipäivä. Antaa toisen huokaista.
Tulihan tästä nyt aikamoinen aika-paasaus postaus, mutta aihe on tällä hetkellä niin kovasti pinnalla. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi ei ole kolmivuorotyö, toivottavasti ikinä ei tule olemaan kolmivuorotyö, pliiiis päättäjät, pliis!
Ihanaa koti-iltaa, mä riennän nyt tuonne poikieni luokse,
Minna/lts
ps. Luoja kiitos otsikko on kuitenkin ihan vähän liiottelua, koska kyllähän minä vielä muistan mitä ne on, onneksi♥