Kuin uudestisyntynyt.
Minua todella harvoin ärsyttää.
Siis niin paljon että melkein kaikki asiat ärsyttäisi.
Useimmiten otan kaikki asiat vastaan niinkuin ne tulevat ja etsin niistä sen positiivisen puolen. Yleensä herään päivään jännittäen mitä kivaa se tuo tullessaan. Ja yleensä se tuokin, kaikkea kivaa ja jännää ja uutta ja hassua.
Asiaa voi vaikka kysyä lapsilta, olen useimmiten äitinä se hassuttelija joka kestää melkein kaikenlaisen touhottamisen.
Mieluummin hassuttelen lasten mukana kuin kiellän heitä tekemästä sitä, joskus taidan olla jopa se, joka innostuu eniten. Lapset kutsuvat minua oudoksi äidiksi mutta kuulemma just hyvällä tavalla ja minun pitää ottaa se kohteliaisuutena.
No, meidän perhe täyttää muutenkin kaikki outouden kriteerit,
kukaan meistä e i o l e n o r m a a l i..
Paitsi ehkä V, vielä..
Niin, voisihan sitä kysyä myös mieheltäni, mutta hän ehkä sanoisi että valehtelen, ainakin vähän. Niin, hänhän onkin pahaksi onnekseen se, johon usein kaadan ärtymykseni vaikkei hän olisikaan ärtymykseni kohde, mutta siten hän on myös se, jota rakastan kaikkein eniten.
Ja minun hyväksi onnekseni hän kestää molemmat, erittäin hyvin vieläpä!
No tänään minua sitten on ärsyttänyt melkein kaikki, heti aamusta lähtien. Se että piti herätä, se että hommia oli kotona loputtomasti pyykinpesusta aina kirpparitavaroiden myyntiin laittoon, se että on menossa pieni sisustusprojekti jota ei voi tehdä tällä hetkellä JA SE että sitä pitäisi tehdä, se ettei V meinannut nukahtaa päiväunille, se että isoveli puhuu liian kovaa, se että on nälkä. Lista olisi loputon.
Sekin ärsytti että tuntui kuin maha olisi kasvanut.
SE sitten otti jo niin paljon päähän että otin mittanauhan ja mittasin sen mahan. Ja se oli kaventunut pari senttiä edellisestä mittauksesta! Siis mitä uskomatonta!
Uskottava se oli kun monta kertaa eri kohdistakin sen tarkistin. Siihenpä loppui suurin ärsytys.
Sen innoittamana otin kameran käteeni ja vietin vauvani kanssa pienen leikki/kuvaus-hetken. Meillä Minulla oli hauskaa.
Samalla järkeistin päässäni asiat mitä piti tehdä ja laitoin ne tärkeysjärjestykseen ja kun mies tuli kotiin, (oli onneksi aamuvuorossa) tein sen tärkeimmän..
Tein lyhyen lihaskuntotreenin, pikaisen shindon ja lähdin juoksulenkille!
Ja voi että, niin vaan kävi että sinne jäi lenkkipolulle kaikki ärsytykset ja jumit ja kiireet ja kaikki!
Kotiin palasi se perusmamma. Juokseminen on vaan niin mun juttu.
Ja liikunta se on vaan niin jännä juttu. Vaikuttaa niin moneen asiaan. Kroppaan, ihoon, hiuksiin, virkeyteen ja ennenkaikkea mieleen!
Kun liikkuu, on mieli hyvä eikä ärsytystä tule. Tiedostin tämän kyllä aamulla että nyt on liikunnan puute ja siksi sainkin itseni hillittyä etten nyt ihan mielin määrin täällä riehunut pää punaisena, heh. Muutenkin kyllä tässä iässä jo tietää että jos joku mättää muissa, lapsissakin, niin kyllä se syy löytyy useimmiten itsestään. Ja kun itsensä laittaa ojennukseen niin onnistuu elo taas muidenkin kanssa, lastenkin..
Ja sen ihanan puolisonkin on helpompi hengittää…
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, mukavaa viikonloppua!