Ähtäri zoo

Life Time Story

Into puhkuen ja rattaat lentäen kohti ensimmäistä eläintä! Viime kerrastamme Ähtärissä on aikaa jo suurinpiirtein 17 vuotta, joten oli jo aikakin käydä uudelleen. Olemme käyneet viime vuosina paljon Korkeasaaressa ja nyt päätimme hieman muuttaa suuntaa. Onneksi. Me, luonnon ystävinä, tykästyimme tähän luonnon keskellä olevaan eläinpuistoon ihan todella paljon. Oli aivan mahtavaa miten puisto on tehty metsän keskelle, luonnollisiin oloihin, eikä toisinpäin. Yhtään Korkeasaarta väheksymättä, me tykätään siitäkin. Mutta vaihtelu virkistää, kuten tiedettyä. Täällä oli myös koko ajan sellainen tunne että eläintä pääsi jotenkin todella lähelle. Ei ollut laseja edessä ja eläimet näki oman silmän kautta eikä vain verkon läpi. On myös hienoa että Ähtärillä on menossa uhanalaisten eläinten suojeluhanke jonka seurauksena mm. alla oleva lumileopardi ja myös ihanat pikkupandat asustelevat eläinpuistossa.

Metsäpeuroilla oli ruokailut menossa.

Saukon näimme pesässään nukkumassa, joten vesiallasta saimme ihailla tyhjänä.
Bongasimme nukkumasta myös ainakin majavan. Nukkujat olivat oikein söpöjä.

Poroissa piilee aina tietynlainen viehko. Liittynee jouluun...

Kuten aina, eläinpuiston yksiksi suosikeiksi kehittyy pennut.
Tällä kertaa villisian vallattomat pienet raidalliset touhukit. Aivan mahtavia!
Hoitajakin kertoi että ovat olleet tämän kesän ehdoton suosikki ja moni on kuulemma sanonut että haluaisi ottaa yhden mukaansa kotiin.

Hillittömät hillerit.

Pöllöt lumoavat kerta toisensa jälkeen ihan vaan pelkällä olemisellaan. Ja tuijottamisellaan.
Myös pään kääntyminen ympäri aiheuttaa varsinkin lapsissa ihmetystä.

Itse odotin tosi paljon ilveksen kohtaamista ja sainkin ihailla heitä liikkeissään oikein kunnolla.
Liikkuminen tosin oli jopa niin rivakkaa että kuvan jälki on sen mukaista.
Onneksi tämä upea eläin jäi omiin tiedostoihin kerrankin selkeänä kuvana!

Pelkään ja kammoksun käärmeitä ylikaiken.
Silti, kun tämä yksilö selkeästi esiintyi meille, oli sitä pakko seurata.Eläin halusi ihan selvästi myös olla valokuvauksen kohteena
joten koitimme kaikkemme, mutta ei kännykällä, eikä järjestelmällä onnistuttu kunnon kuvaa samaan.
Pää heilui hänellä kuin väkkärä.

Ihastelin paikassa myös sitä miten paljon eläimillä on tilaa aitauksissaan.
Kuten hirvellä vasoineen. Siellä he makailivat ihan rauhassa keskellä heinikkoa.

Tämä susihukkanen ajatteli että minä olen kaveri.
Kävi vartavasten haistelemassa kesken makailunsa mutta muutti sitten varmaan mieltään haistelun jälkeen koska palasi makoilemaan.
On huimaa olla näin lähellä sutta, katsoa silmiin ja tietää että voisi koskettaa. Hui ja wau!

Satuttiin muutamaan paikkaan ruokailun aikana mutta eihän kukaan vedä vertoja karhujen esityksille.
Heille saa nauraa ihan aidosti, ja kyllä he ovat naurut ja aplodit taidoistansa ansainneetkin.
Vanhin nalleista on jo 24-vuotias (!) ja tuoreimmat poikaset 6 kuukauden ikäisiä. 
He olivat aivan mahdottoman ihania!

Ketteriä kiipeilijöitä ja uskomattoman taitavia appelsiininkuorijoita.

Metsäkauriita oli hauska seurata kun he ihmettelivät aitauksessa työskentelevää kaivuria.

Ketun näkemistä odotin myös ja minulla oli ketun kanssa oma pieni hetkeni jolloin seurasin heitä yksin pitkän aikaa.
Mielestäni kettu leikki minun kanssani ja minun piti seurata häntä pesään asti, ja sytyttää valo sinne.
Siinä hetken aikaa hän kävi aivan lasin reunassa siten että meidän nenämme koskettivat toisiaan, lasi toki välissä.
Katsoimme toisiamme syvälle silmiin, oli hienoa.

Ja kun kaikki ihanat eläimet on nähty, on ilo lähteä jatkamaan matkaa.
 

Kiitos Ähtäri ja ihanat eläimet!
Minna/lts

 

 

 

 

 

Kommentoi