Anemia -kontrolli-

Pari päivää ennen jouluaattoa kävin työterveystarkastuksen verikokeissa. Aatonaattona minulle soitettiin huolissaan että ’Kuinka voit’. En todellakaan silloin oikein tajunnut kysymystä, vähättelin vaan ja ihmettelin. ’Voin hyvin’ Kuitenkin luonnollisesti joulun aikana mieleen hiipi välillä että mikähän minulla sitten oikein on. Hengästytti. Joulun jälkeen kävin uudelleen täydellisimmissä verikokeissa joissa varmistui että minulla on anemia.

Mistä ja miksi,  sitä ei voi tarkkaan tietää mutta yksi epäilys on koko syksyn kestäneestä remontista johtunut stressi. 

Rupesin syömään rautaa ja olen syönyt sitä nyt neljä kuukautta. 
Pari viikkoa sitten minulla oli kontrolliverikoe ja tulokset olivat tälläiset:

Rauta jouluna 4,2 – nyt 10,5 eli nousussa.
Hemoglobiini jouluna 106 – nyt 139 eli tosi hyvässä nousussa.
Katselin nyt terveyssivuiltani tarkemminkin arvojani ja minulla oli kyllä ihan vinksallaan monikin arvo. Kuten erytrosyytit ihan liian matalalla ja trombosyytit taas liian korkealla. Nyt nekin oli tasoittunut oikeille uomilleen. 

Jälkeenpäin ajateltuna tämä todellakin tuntuu ihan hurjalta. Olen ollut sairas. Sairas, edes sitä tietämättä. Pistää miettimään että miten paljon sitä painaa menemään miettimättä omaa fiilistään. Miten paljon kestää. Minulla on aina ollut korkea kipukynnys ja ilmeisimmin myös totun erinäisiin huonoihinkin olotiloihin nopeasti.

Vaikka tosiaan vakuutin silloin niin hoitajalle kuin lääkärillekin että minulla ei ole ollut oireita, niin nyt tiedän että niitä on ollut. Ja niitä on ollut kauan. Olen luullut niiden olevan normaalia olotilaa.

-Minulla koski sydämeen. Hieroin sitä yhtenään kun ajattelin sen olevan liikunnasta johtuvaa lihaskipua, vain toisella puolella. Nyt minulla ei koske siihen enää ikinä. Pelottavaa.

-Olin välillä ylitsepääsemättömän väsynyt. Muistan ajatuksia että miten joku jaksaa käydä illalla esim. juoksulenkillä ja ihmetelleeni sitä miten itsekin joskus jaksoin. Nyt ei enää väsytä ja jaksan lenkkeillä. 

-Hengästyin. Töissä hengästyin. Kotona juoksin asioilla hengästyneenä. Se oli sellaista kummallista hengästymistä, sellaista kuin se olisi jopa kuulunut asiaan. Ei kuulunut. Ei hengästytä enää.

-Minua huimasi. Saatoin ajatella että se johtui siitä etten pidä silmälaseja. Tai siitä että olen vain vähän väsynyt, ajattelin että se on normaalia. Joo, ei ollut. Ei huimaa enää.

-Huuleni rohtuivat. Minulla on todella hyvä huulirasva ja sain sillä pidettyä sitä kurissa mutta jos unohdin vähänkään välistä, sain melkein repiä huulista nahkaa pois. Nyt nekin on ihanan terveet ja normaali rasvoitus riittää. 

-Jalkani oli toooodella levottomat iltaisin. Mietin usein että mitä ihmettä minä voin tehdä jaloilleni, se oli ihan tuskallista mutta mietin vain että kyllähän se joskus ohi menee. No, nyt on mennyt, ei ole enää levottomuutta. 

-Olin jotenkin ärtynyt pienistäkin asioista, väsyin asioihin nopeasti, ei riittänyt kärsivällisyys oikein kunnolla. Sekin on palannut normaaliksi. Ärsyttää vaan ne perusjutut, haha.

MITEN hemmetissä en näitä oireita huomannut silloin kun ne oli? Oliko jotain muutakin mitä en ole vieläkään tajunnut. Miksi olen vain porskuttanut menemään vaikkei tunnu hyvältä? Ou mai gaad.

Syön rautaa vielä ainakin kaksi kuukautta koska pitää saada rautavarastot täytettyä. Sen jälkeen minua vähän jännittää jättää ne pois, entäs jos se romahtaa uudelleen? Mitäs sitten? 

Olen kirjoittanut tästä myös aiemmin täällä, ja tässä tuli nyt toistoa jonkun verran mutta tämä aihe nyt mietityttää sen verran mieltäni ja on myös mielestäni sen verran tärkeä saada ihmiset tajuamaan ettei oireiden kanssa saa leikitellä. Jos on huono olla, pitää mennä lääkäriin!

Minulla on nyt ihan oikeasti terve ja hyvä olo. Olen siitä erittäin onnellinen ja kiitollinen. 

Hyvää yötä,
Minna/lts