Eilinen

DSCN1832.JPG

Pieni tauko nuihin lomapostauksiin ja kurkkaus minun eiliseen päivääni, joka oli, no, sanalla sanoen täydellinen.

DSCN1835.JPG

Blogiini kautta minuun otti keväällä yhteyttä valokuvataiteilija Tuire Kurikka joka oli blogini perusteella sitä mieltä että sopisin mukaan hänen kuvataidekasvatus graduunsa. Näyttely aiheesta nauru. Mukana on viisi kuopiolaista naista naurumuistoineen, ja niistä muistoista otetaan valokuvat ja tarkoitus olisi vielä tämän vuoden puolella viritellä näyttely seinälle. Mieletöntä.
Olin kutsusta erittäin otettu ja oikeastaan sen kummemmin miettimättä lähdin mukaan. Olin ja olen vieläkin ihan innoissani asiasta, elämä on kyllä yllätyksiä täynnä. Tälläisiin asioihin haluan tarttua aina, ne tekee elämästä aina vähän erilaisempaa ja hauskempaa

Alkuviikosta Tuire haastatteli minua ja eilen oli kuvauspäivä. Pääsimme kuvaamaan kauniiseen miljööseen Väärnin pappilaan, Lapinlahdelle. 
Päivä oli hauska ja periaatteessa onnistunut, vaikken oikeaa naurunremakkaa saanutkaan aikaiseksi. Nauraminen pyydettynä ja pakotettuna on erittäin vaikeaa vaikka kokeilimme kaikkea aina naurujoogasta hassujen muistojen kerrontaan. Olisin varmaankin tarvinnut stand uppia tai ehkä aivot olisivat tehnyt silloinkin vielä stopin naurulle, kummallinen värkki, tuo aivoke…
Nauroin kyllä mielessäni ja paljon, kun teimme tekonaurukuvia, älytöntä kerrassaan.
Mutta mahtavaa. Kiitos Tuirelle tästä projektista jo tässä vaiheessa, iloisella jännityksellä jään odottamaan valmiita kuvia. 
Vähän jänskättää kuvien lopputulos, mutta luotan taiteilijaan kun hän sanoi että hyviä on, hyviä on..

DSCN1839.JPG

KMN_1467.JPG

Illalla vielä lähdimme kauan odotetuille treffeille mieheni kanssa. Edellisistä kun on kertynyt aikaa jo 2 vuotta. Silloin vietimme minun ollessa vielä raskaana viikonlopun hemmotteluloman Vierumäellä. Se oli aivan ihana rentoutuminen. Nyt ei ihan niin pitkää kahdenkeskistä aikaa vielä ole tarjolla mutta ilta kuitenkin. Se on jo paljon, saimme kävellä käsi kädessä kaupungilla ja istuskella kuppiloissa. Ja ennenkaikkea jutella!

Jutella rauhassa, ilman että kukaan keskeyttää, ilman että joku roikkuu hihassa, ilman että täytyy keskeyttää kun ei vaan kuule. Ilman lapsia, ihania lapsia, mutta silti ilman niitä. Sitä parisuhde tarvitsee. Me nautimme kyllä tuosta tauostakin mikä meillä oli mutta nyt päätimme että vähintään parin kuukauden välein aletaan taas järjestämään jotain. Seuraavaa kertaa siis odotellessa. 

KMN_1481.JPG

Meillä oli siis ihanaa, rakastan miestäni ja hänen seuraansa, juttu kulkee kuin vettä vaan ja pelkkä seurakin riittää rentoon olemiseen. Tässä hieman tunnelmakuvia eiliseltä. Kings crownista, Bowldinerista, Amarillosta ja Haraldista. Koitimme onneamme myös Bierstubessa mutta siellä oli kaikki pöydät varattuna, ihana mutta tosi pieni paikka. 

Illan parhaita hetkiä oli myös se kun saimme tietää että Vipe on yöunilla, tuuletettiin miehen kanssa baarissa, joku toinenkin on saanut Vipen nukkumaan yöunille, ensimmäistä kertaa, Wuhuuuuuu!!!!!

KMN_1482.JPG

KMN_1483.JPG

KMN_1491.JPG

 

KMN_1510.JPG

KMN_1511.JPG

KMN_1513.JPG
Ainiin, ja vielä yksi juttu ennenkuin lähden tekemään sateenkaarikakkua, siitä ehkä postaus tulossa (riippuu lopputuloksesta…)
SUOSITTELU:

Menkääs ensi viikon lopulla katsastamaan Kuopion torille Kansainväliset suurmarkkinat! Me käytiin niissä Keravalla ja voin vain suositella. Tunnelma on huima, me mennään ainakin vaikka aikataulut meinaakin vähän pistää vastaan.. 

KMN_1499.JPG

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *