En halua olla täydellinen?

Minun elämäni on aina vähän mutruista.

Haluankin sen olevan sellaista.
Sellaista ettei aina tiedä mitä nurkan takana odottaa. Että mustavalkoisen seassa on myös paljon värejä, myös harmaata. Tykkään ettei tukka ole aina hyvin ja rakastan pukeutua joskus usein kotona niihin kaikista nukkavieruimpiin vaatteisiin. Lähden meikittömänä kauppaan ja väärän värisissä sukissa kokoukseen. Laitan talvella pipon päähän teatteriin mennessä vaikka kampaus meneekin pilalle. Minua ei häiritse täydet pyykkikorit eikä varsinkaan pettaamattomat pedit. Jätän joskus tarkoituksella tavaroita hujanhajan, tosin meidän perheessä miekkonen korjailee piakkoin niitä paikoilleen, hihi. Lattioilla saa olla murusia ja kukat on kauniita nuutuneina. Usein eksyessä tieltä löytyykin se reissun paras paikka ja pikkuruisessa mökkipahasessa on melkein aina hauskempaa kuin loistolukaalissa. On mielenkiintoista että asioiden eteen pitää nähdä vaivaa, hoen usein ongelmallisia tilanteita kohdatessa mielessäni mantraa ’Haasta itsesi!’ 

Miten täydellisyys määritellään? 

Kysyin sitä lapsilta:
Tytär: ’Sitä ei voi määritellä, se vain on’
Vippe: ’Entiiärumpu’
Teini: Luetteli ensin pelejä, musiikkia ja elokuvia kunnes määritteli ’Kun joku on mahtavaa, hyvää, kivaa’

Kysyin mieheltä: ’Se on puutteetonta’
Kysyin googlelta: ’1.Virheetön, moitteeton, erittäin hyvä’ ’2. Kaiken kattava josta ei puutu yhtään osaa’

Vasta viettämämme Kolin loma ei olisi ollut monellekaan täydellinen koska se ei sisältänyt kalliita kylpylöitä, ravintolaruokailuja ja laskettelua. Meille se oli. Häämme olisi olleet monelle muulle kotikutoiset, meille ne oli täydelliset. Serkusten kanssa viettämämme kokoontumiset voisi kuulostaa monen mielestä jopa sekasortoiselta mutta meille ne on kertakaikkiaan täydelliset. Kotimme on monen mielestä viidelle hengelle auttamattomasti liian pieni, meille se on täydellinen. 

Täydellisyys onkin ehkä määriteltävä tapauskohtaisesti. Jollekin toiselle pusu poskelle on täydellistä, toinen vaatisi muiskun suulle.

Minun äärettömän rakas sukulaistyttöni sai vasta kuulla että hänen päässään on poikkeama. Onneksi ja toivottavasti kyseessä on kuitenkin hyvälaatuinen tapaus. Tästäkin huolimatta tämän tyttären asenne on se että peli jatkuu ja elämäniloa ei menetetä. Täydellinen asenne mutta epätäydellinen asetelma. 

Aiemmin tänään tyttäreni nettishoppaili pöydän ääressä, taapero pelasi tabletilla lepakkotuolin uumenissa ja teini pelasi yläkerrassa uutta peliään. Paheksuttavaa, joku sanoisi mutta ei ei, mies oli tulossa kotiin jäätelökaupan kautta ja minä pienillä iltapäikyillä, täydellistä sanoisinko.

Myöhemmin tänään. Iltalenkki mahtavissa maisemissa omien ajatusteni seurassa, jonkun muun mielestä ei täydellistä kuitenkaan koska sateli vettä. Mutta ei ei, minua se ei haitannut yhtään, se oli täydellistä.

Ehkä päädyn siihen että haluan sittenkin täydellisen elämän mutta se on minunlaiseni täydellinen. Siis sopivasti epätäydellinen, erittäin kotikutoinen ja tarpeeksi yllättävä. Rehellinen ja rouhea, aitoa elämää ilman pingotusta.

Eli ei samansävyisiä servettejä, kynttilöitä ja liinoja juhlatilanteissa.. (paitsi joskus)

Kippis sille!
Minna/lts