Epäsäännöllisen arjen sietämätön keveys.

P3220409.JPG

P3220410.JPG

P3220411.JPG

P3220412.JPG

P3220413.JPG

Joskus ennenmuinoin työaika suurimmissa osassa työpaikoista oli kahdeksasta neljään, arkipäivät, ja kaupat olivat lauantaisin auki vain kolmeen, jotkut vain yhteen. Sunnuntaina ei todellakaan ollenkaan ja pyhät oli pyhiä. Jouluna ei tullut televisiosta edes uutisia. Nykyään, uudistuksen myötä, ’Suomi on aina auki’ ja meidänkin perheaika vähenee entisestään. Molemmilla tulee muutoksia työaikoihin.

Meidän perheen elämä ei ole säännöllistä, ei ole ollut enää moniin vuosiin. Meillä ei ole rytmiä eikä suoraa kuviota, ennemminkin sellaista epäsäännöllisen sännöllistä. Meillä ei ole jompikumpikaan vanhempi aina kotona vaan teinin on tultava toimeen välillä myös itsekseen. Ruokapöydässä ei ole aina suositusten mukaisesti koko perhe koossa, vaan sieltä löytyvät he jotka sattuvat olemaan kotona. Joskus pelkkä teini, joskus koko perhe, usein siltä väliltä. Ruokarytmistä silti pidetään kynsin hampain kiinni. Kokeisiin luku koululaisen kanssa on välillä haastavaa. Yhteiset vapaapäivät kuukausittain meidän perheessä pystytään laskemaan yhden käden sormin. Säännöllisiä harrastuksia ei voida ottaa. Teinin Kendo iltamyöhillä viime syksynä sopi kuvioihin mutta sen aiemmat ei onnistu. Illat ovat aina erilaisia.

TV-ohjelmia ei voi oikein seurata, ainakaan suorana. Areena ja Netflix onkin aika kova sana. Yhteistä vapaa-aikaa ei ole juurikaan. Meidän ’lauantai’ saattaakin olla maanantaina. Sunnuntai ei tunnu sunnuntailta ja pyhiä ei odotella samanlaisella innolla kuin monet muut, meille ne ei tarkoita automaattisesti perhevapaata. Se siivoaa joka on kotona. Hoitaa iltapesut ja -pusut. Ruoat, sadut, nukutukset. Se, joka on kotona. Joudumme sopimaan tapaamiset ihmisten kanssa tosi paljon ennakkoon, varsinkin suuremmat menot. Yhtäkkiset kyläilyt ei ole itsestäänselvyys. 

Kuitenkin, me tykätään tästä. Epäsäännöllisyydestä on tullut vuosien myötä meidän elämäntapamme. Me ollaan joukkue. Tehdään tiimityötä että kaikesta epäsäännöllisyydestä huolimatta me saadaan myös harrastaa ja mennä omia menoja kaiken keskellä. Epäsäännöllisiä harrastuksia on olemassa paljon. Sen lisäksi me molemmat vanhemmat ja lapsetkin, ollaan onneksi sellaisia vähän kaikesta kiinnostuneita. Se helpottaa asiaa.

Vähäisistä yhteisistä vapaapäivistä johtuen ne vapaapäivät tuntuvat erityisen tärkeiltä ja me ihan oikeasti tarvitaan niitä. Me halutaan tehdä yhdessä, ulkoilla, harrastaa kulttuuria, kotoilla ja reissata. Yhteinen aika saa ihan uuden merkityksen ja sitä arvostaa todella. Nautin kahdenkeskisistä aamuista Vipen kanssa. Itseasiassa tenavalle on vaan kiva kun saa viettää rauhallisia aamuja vanhempien kanssa ennen päiväkotiin menoa. Vipellä on tosi harvoin aikaisia aamuja. On ihana käpertyä kiireisen päivän keskellä teinin kanssa pehmoisiin peittoihin lukemana kokeeseen. Saatikka viettämään saunailtaa tyttären kanssa yhden siiderin voimin.

Vapaapäivät keskellä viikkoa ovat silkkaa luxusta. Silloin tehdään asioita sen mukaan ketkä ovat kotona, niissä on ihan erilainen tunnelma kuin viikonloppuvapaissa. Niistä en osaisi enää luopua ollenkaan.

Tämä ehkä, tai siis on, meidän tapauksessa melkeinpä ainoa tapa elää. Rakkaus kukoistaa, suhteet lapsiin on kunnossa, oppivat olemaan oma-aloitteisia ja saavat syvyyttä elämiseen. 

Sinne suuntaan se elämä maailmassa on menossa, enemmän on enemmän joten ei auta kuin mennä mukana ja sulautua. Kuitenkin, olen erittäin onnellinen että meidän vuorot ei sentään ole ne kaikista ’kauheimmat’, en haluaisi meille kolmivuorotöitä. Vaikka vähän oivallan kyllä senkin hienouden. Sen pienen jujun, jota ei ehkä tajua ne 8-16 työntekijät. Sieltä sekasotkumaailmasta löytyy ne erilaiset elämän eliksiirit. 

Jaahas, alkaa olemaan nukkumaanmenoaika.
Huomenna mm. aamuvuoroa, iltavuoroa, päivää ja iltakauppaa.
Öitä, 
Minna/lts

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *