Halolla päähän lyöty!
Aamulla mieheni soitti töistä että seisoskelivat koko työporukka ulkona ihastelemassa taivasta. Siellä oli Halo. Sain pari tekstarikuvaa ilmiöstä.
Pitihän se itsekin pikaisesti toimittaa aamutoimet Vipen kanssa ja lähteä aamulenkille kameran kanssa toivoen että se näkyisi myös täällä. Ja näkyihän se. Voi vitsivaude!
Näissa kuvissa on vähän säädetty valoarvoja jälkeenpäin mutta jo ihan luonnollisenakin ilmiö oli to-del-la vaikuttava. Aamulenkki meni kyllä ihan fiilistellessä ja kuvaillessa. Tuntui kuin joku suuri silmä tuijottaisi koko ajan.
Taivaalla oli siis aurinko, jonka yläpuolella sateenkaaren näköinen suuri kaari. Myös auringon alapuolella oli samanlainen pienempi, välillä ne myös kohtasivat toisensa. Lisäksi auringosta lähti valkoinen säde joka halkoi koko taivaan. Valkoisessa rinkulassa oli sitten sellaisia pienempiä aurinkoja. Lisäksi viivoja meni sinne tänne ja myös pieniä valopisteitä oli siellä täällä. Ihan mieletön kokemus, tälläisinä hetkinä sitä tuntee itsensä pieneksi.
Ja tälläisinä hetkinä tuntee itsensä myös huonoksi valokuvaajaksi kun ei saa kuvattua jotain juuri sen näköiseksi kuin sen omalla silmällään näkee. Pitipä soitella miehellekin välillä ohjeita kysellen. Ja niitä sain, on se mainio mies.
Allaoleva kuva on sitten vielä omalta pihalta noin tunnin kuluttua. Halo näkyi vielä himmeänä ja pilvet olivat tummia, taivas näytti ihan mielettömän hienolta. Tälläisillä hetkillä tuntee myös intohimoa ja iloa elämää kohtaan.
Tajusin myös sen että minä taidan ihan oikeasti olla vähän sellainen hullu taiteilijasielu koska tälläisellä hetkellä päähäni ei mahdu mitään muuta kuin tämä asia. Into puhkuen juoksen sisään että saan nähdä tietokoneelta kuvat ja siinä sivussa viskon Vipelle ruokaa lautaselle, itse syön jonkun käntyn kun en muuta malta. Kuvat toisensa jälkeen hyppivät silmissäni ja samalla höpöttelen joutaviva syömässä olevien Vipen ja Henen kanssa. En muista mitään. Mietin jo että miten mä maltan lähteä illalla töihinkään kun en pääse Kimen kanssa tätä kelaamaan. Iltaruokakin pitäisi vielä vääntää ja apua apua. Sitten kun pojat on syöneet, tanssin niiden kanssa ilosta kun onnistuneita kuvia tuli. Riehun ja hyppelen ja Vippe on innoissaan kun äiti höpsöilee. Sitten facebook täyteen Haloota, kuvia, sinne tänne ja tuonne. Fiilistelyä ja hurmaa..
Mutta tämmönen mä oon. Tämmönen ressukka joka saa ilon pienistä, suurista luonnonilmiöistä. Voin sanoa että mä elän tällä tän viikon helposti!
Ja ne jotka minut oi-ke-as-ti tietää ja tuntee, ne jotka minusta oikeasti välittää, niin ne kyllä kestää tän(kin) mun hehkutuksen, lav juu!
