Hmmm...-Reissu joka tuli tehtyä...

Life Time Story

Tai siis oikeammin serkustapaaminen jonka iskulauseeksi muodostui kohtalon oikusta eräisen sinapin mahtava mainosteksti:

Yhden serkkuni sanoin viikonloppumme Tahkolla oli
'Uskomattomanhäkellyttävä, avoin, itkuinen, nauravainen, höpöttävä ja ihana, rakkautta ja hyväksyntää täynnä olevat päivät '

Eipä siihen ole paljon lisättävää, mutta lisään kuitenkin..
Lisäksi viikonloppu oli aito, kiireetön, ja erittäin nautinnollinen paussi arkeen. Jännitystäkin saimme kokea.

Aika makeet piknik-maisemat, vaimitä.

Syötiin juotiin, saunottiin uitiin, käveltiin istuttiin, naurettiin itkettiin, oltiin hiljaa puhuttiin, oltiin vakavia vitsailtiin,

ja ennenkaikkea ihailtiin mielettömiä maisemia ja nautittiin toistemme seurasta.
 

Täydellinen viikonloppu täydellisissä maisemissa.
Valokuvaajankin paratiisi ja en muuta harmitellut kuin että ei ollut jalusta mukana ja aikaa enemmän kuvaamiseen. Koin kuitenkin myös valokuvallisesti onnistumisen suuria hetkiä kun sain kuvattua aivan mahtavan näköistä auringonlaskua, harmi ettei se superkuu näkynyt Tahkolle asti. Sain myös oman elämäni onnistuneimman lintukuvan. Haarapääsky poseerasi meille kuin maksettuna konsanaan, ja sain siitä aivan ihanan asennonvaihtokuvan jossa haarapyrstö ja värit näkyy mielettömän hyvin. 
Pienistä asioista se aloittelija-valokuvaajan onni syntyy -ei mikään kotka kuitenkaan..

Kannatti lähteä kesken saunan kamera kourassa yöjuoksulleuinnille.

Eteeriset naiset rannalla♥

Päällimmäiseksi viikonlopusta jäi mieleen riemu, onni ja ilo.

Totesin, jälleen kerran, että minulla on maailman parhaat serkut♥

'The road to a friend's house is never long'

 

Mahtava P#%ka reissu mutta tulipahan tehtyä!

 

Kommentoi