Hyvän mielen Shindo

Life Time Story

Serkkuni piti toissa joulun tienoilla minulle ja muutamalle muulle shindo-kurssin koulunsa näyttötyönä (tms.) Tuntien aikana hän opetti meille liikkeet, joita on 6, ja kertoi Shindosta yleiset tiedot. Shindo on japanilaisperäinen venyttely- ja hoito-ohjelma. Itse huomasin heti ensimmäisen tunnin aikana nauttivani asennoista sekä saavani siitä myös ison hyödyn. Innoissani opetin liikkeet kotona miehellenikin. Hän innostui asiasta myös, varsinkin huomattuaan selkäsärkyjensä katoavan. Myös itselle pieni shindo-tuokio auttaa melkein vaivaan kuin vaivaan, koski sitten päähän, selkään, rintaan niin näiden liikkeiden jälkeen helpottaa, jos ei kokonaan niin hellittää. Kun kurssi oli ohi, olin jo ihan koukussa liikkeisiin. Tein liikkeitä myös raskauden aikana sen mitä pystyin ja raskauden jälkeen minusta tuntui että palauduin nopeaa vauhtia osaksi tämän takia. (Tosin oli muitakin vaikuttavia tekijöitä.)

En tietenkään voi/halua/pysty kertomaan mitään virallisia asentoja tai muutakaan opetusmielessä, koska minulla ei ole mitään opintoja näistä, vaan kuvissa on vain ne asennot miten olen itse ne oppinut tekemään ja miten itse lajin koen. Eli älä ota oppia  minulta vaan jos kiinnostut lajista niin opettele ne joko jollain kurssilla tai netissä olevilta virallisilta sivuilta. 

Liikkeissä tärkeintä on rentoutuminen (itse teen tätä kyllä myös kaiken hälinän keskellä ja sekin auttaa) ja hengitys. Syvään hengittäminen vähintään 6 kertaa liikkeen aikana. Tämä on siksikin hyvä että jopa 15 minuutin tuokio auttaa, mutta jos haluaa paremman vaikutuksen, tekee kauemmin. Alkulämmittelynä voi tehdä esimerkiksi keskilinjaharjoitusta jossa heilutetaan käsiä vartalon toiselta puolelta toiselle. Liikket voi myös tehdä missä järjestyksessä vaan mutta tämä  sarja on omakseni muodostunut. Olen ottanut kuvien yhteydessä olevat vaikutusalue-infot facebookin Shindo Ry:n sivuilta. 

Liikkeiden asentoihin menot ja poistumiset tehdään aina sisäänhengityksen aikana.
Ensimmäinen liike vaikuttaa keuhkojen ja paksusuolen meridiaaneihin:

Toinen liike vaikuttaa maksan ja sappirakon meridiaaneihin: (tämä liike tehdään molemmille puolille)

Kolmas liike vaikuttaa sydämen ja ohutsuolen meridiaaneihin:

Neljäs liike vaikuttaa munuaisten ja virtsarakon meridiaaneihin:

Viides asento vaikuttaa sydämen hallitsija-meridiaaniin sekä kolmoislämmittäjään:

Kuudes asento vaikuttaa mahan ja pernan meridiaaneihin: (tämä tehdään myös molemmille jaloille tai sitte voi tehdä seuraavan kuvan tapaan)

 

Lopuksi rentoutus:

Tämän jälkeen mieli on aina erittäin rento joten leppoisaa juhannusviikkoa kaikille!

 

Kommentoi