Ihmeellinen varmuus

20170113_183046.jpg

Aloimme olla yhdessä 22 vuotta ja 3 kk sitten. Alkutaival oli melko normaali. Kaveriporukassa tutustuminen, yhtäkkinen ihastuminen ja siinä sitä sitten oltiin. Kun luen sen ajan päiväkirjaa tai kirjeitä joita läheteltiin kodin ja armeijan välillä, huokuu jo niistä sanoista varmuus. Myös muistokuvissa ja -ajatuksissa tuotakin aikaa ajatellessa on päällimmäisinä varmuus. Varmuus toisesta, itsestä ja meistä yhdessä. Heti alussa. Ei ollut epävarmuutta. 

Kihloihin menimme neljän kuukauden yhdessäolon jälkeen. Siitä ei sen kummemmin sovittu eikä kosittu, vaan meidän suhde –ja rakkaus– ajatutui siihen. Kihlapäiväksi tuli sama kuin miehen armeijan loppumispäivä. Ja samantien muutin miehen kotiin. Sekin oli täysin itsestäänselvää. Vaikka olin vasta teinityttö. Asuntoakin alettiin etsimään heti ja se saatiin kuukauden päästä. Sinne muutimme kahdestaan, rakastuneena ja hämmästyneinä – mutta äärimmäisen varmoina meistä. Meitä ei pelottanut tulevaisuus, eikä varsinkaan tulevaisuus yhdessä. Olimme toisillemme ne oikeat♥

Vähän reilun vuoden päästä meillä oli jo lapsi. 

Alusta alkaen meillä, molemmilla, on ollut varmuus siitä että yhdessä täällä ollaan – loppuun asti. We are. Me ollaan hypitty yhdessä kivien, kantojen ja vuorienkin yli. On kuljettu hatarat sillat ja ne hemmetin aallokotkin on selätetty. Kaikesta häsläyksistä on opittu yhdessä, kahdestaan, todella paljon. Ja aina, sinä kaikista tiukimpanakin aikana, kun on ollut se ihan kaikista tiukin paikka jossa käpertyy rullalle ja tuntuu että nyt on paha paikka, niin on kuitenkin ollut se varmuus. Se tunne ja tieto että se toinen vielä tulee ja aukaisee rullan, ottaa syliin ja sanoo että kaikki kyllä järjestyy. Ja näin on käynytkin, aina.

Kun muutimme yhteen ja melko pian ilmoitimme lapsen tulosta, oli monella usko tiukilla. Ajateltiin että mitähän tuostakin vielä tulee. Ja ettei siitä nyt kyllä tule mitään hyvää. Mutta tässä vielä ollaan. Ihan hengissä ja aikamoisen rakastuneina. Ymmärrän kyllä myös niitä jotka epäili. Nuori pari, lapsi tulossa ja köyhiä kuin mitkä. Mutta meillä itsellä oli varmuus. Oli meillä niitäkin jotka uskoi ja auttoi, mm. molempien vanhemmat. 

Vuosien aikana se varmuus on luonnollisesti vain kasvanut ja tällä hetkellä meidän suhde on niin varmalla, tukevalla ja kokeneella pohjalla että mielestäni olisimme oikein oiva pari järjestämään parisuhdeterapiaa, haha. Olisi esimerkkejäkin vähän joka tilanteeseen. 

Itselläni on tämä varmuus asioihin sellainen jännä juttu että luulen että se on myös tieto. Ja luulen/tiedän, kuten muutama muukin suvussani oleva, että se on tullut minulle sukuperintönä. Meillä on sellainen omituinen tietous asioista. Tieto, tunne ja varmuus. Mummomme perintönä tuleva taito, jonka ansiosta tiedän useinkin asioita ennenkuin ne tapahtuvat. Ennakoin ja aavistan.

Tämän taidon ansiosta tiedän tälläkin hetkellä muutaman pariskunnan, joista minulla on sama tunne kuin meistä on ollut. Tosin tämän taidon kumoten, muutama parisuhde, joista minulla on ollut hyvä tunne, onkin kariutunut… Eli, en minä kaikkea aavista.

Parisuhteeseesta vielä, suosittelen säännöllisesti mietiskelemään, yksin sekä yhdessä, parisuhteen alkuaikoja. Niitä ihania, kihelmöiviä ja pilvenhattarais- aikoja ja tunteita kun siihen omaan pariin rakastui.Se palkitsee. Ja silloin vaan taas rakastuu uudelleen♥ 

Rakkautta ja varmuutta sinunkin iltaasi,
Minna/lts

20161224_120930.jpg

20161224_185026.jpg

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *